Eli tuo tomaatti jubi on alkanut pitään merkillistä "ininää / naukumista" vajaakaasulla ajettaessa.
Ääni on tullut tänä keväänä, ja ite sitä en edes huomannut, vaan kun kyydissä oli syksyllä viimeks ollut, ja huomautti, niin nyt kuuluu omassa päässäkin kokoajan.
ZF toimii muuten ihan OK. ja öljyt on kirkkaanpunaiset eikä haise kuin lootaöljylle.
Tuo 3,5L mikä vaihdettaessa menee, on vaihdettu kerran talvessa.
Runtumittari käyttäytyy suhteessa vauhtimittariin ihan kuin ennenkin.
Siis hajooko kohta vai mistä kyse.
Aahtoja noin 1,2bar ollut jo parivuotta.
Ja tuo "naukuminen" esiintyy vain alle puolella pedaalilla, ja alle 0,5 aahdoilla.
T: 13
Lopun alkuako.
Re: Lopun alkuako.
Ainakin paljon ajetuista laatikoista voi kuulua ääniä, joita on hemmetin vaikeata kyllä kuvailla näin kirjallisesti, mutta täällä on kuulunut koko omistusajan ilmeisesti turbiinin laakeroinnista jostakin syystä erityisesti kakkosella, ja kolmoselle vaihtaessa "volinaa".
Mihinkään tämä ääni ei ole vaikuttanut eikä muuttunut sen reilun n.100 000km:n aikana, ja laatikko toimii todella napakasti eikä tunnu hukkaavan tehoja varsinkin nyt kun on vaihdettu paineenvaraajan jouset ja keskipakosäätimen tiivisteet sekä säädetty momentinmuuntimen/ja/tai/planeettavihteiston jarruvanne oikeaan kiristysmomenttiin.
Lähinnä tulee mieleen että onko se ahtoputkelta laatikolle menevä ahtopaine, tai alipainetilanteen "tietoletku" kunnossa?

Hihan kiristimen lager ulvoo mulla ko annan happee kunnolla
näi on tonnari turbo kansi rempan jäkeen...
ei haittaa.
näi on tonnari turbo kansi rempan jäkeen...
ei haittaa.
-89 valmetin , -88 , -91 ja -97 vm 9000: tonnit.
Re: Lopun alkuako.
Turbiinin laakeroinnin hajoaminen yleensä alkaa juuri tuollaisella narskuvalla äänellä. En tiedä miten kauan laatikko sellaista kestää, mutta siitä seurauksena on yleensä turbiinin epätoivottu vaappuminen joka saattaa pahimmassa tapauksessa puhkaista laatikon sisuksen, kun sopivan kauan kuluttaa alumiinia.
Purua turbiiniin rikkinäisestä laatikosta tietenkin irtoaa mikä edes auttaa laatikon sisuksien kulumista ja näin ollen saattaa se porsia sieltäkin ennen turbiinia!
Purua turbiiniin rikkinäisestä laatikosta tietenkin irtoaa mikä edes auttaa laatikon sisuksien kulumista ja näin ollen saattaa se porsia sieltäkin ennen turbiinia!
Mitä tässä kohtaa kuuluu lukea?