9-3 og Ei starttaa.

Ensimmäinen uuden ajan malli. Vuodet 1994-2003.
Vastaa Viestiin
papu13
"Kaasari"
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Maalis 30, 2016 19:33

9-3 og Ei starttaa.

Viesti Kirjoittaja papu13 »

Tästä tulee aika pitkä tarina, mutta selvitän sen tähän nyt kokonaan kumminkin kun vikakin on hieman outo.

Auto on vuoden 2000 9-3, 2.0 matalapaineturbo (T5) ja kilometrejä reilusti (320000).

Kesällä vaihtelin hihnan ohjain- ja kiristinrullan ja samalla tarkistin jakokoketjun kiristimen. Ulkonemaa oli n.15mm kone ei ääntänyt silloin. Viime aikoina olen kuunnellut kuuluuko koneesta hieman metallista hilinää mutta se saattaa olla kuvitteluakin.

Auto on siis toiminut normaalisti viimeviikon loppuun asti. Perjantaina huomasin töistä lähtiessä että vilkutteli moottorin vikavaloa virrat kytkettynä, ei ajon aikana. Vikavalon 7 välähdystä antoi nopealla hakemisella syyksi Adaptation. :?:

Lisää hakua ja arvelin vian liittyvän polttoaineseoksiin. (Auto siis kulki koko ajan aivan normaalisti) No ajattelin käydä läpi kaikki letkut konehuoneen puolella ilmavuotojen varalta.
Auto oli marraskuisen kurainen ja ajoin ensin parkkihallin pesupaikalle. Nopea pesu, sitten tutkimaan. Istun autoon, virrat päälle, kaikki valot tauluun syttyvät normaalisti. Yritän käynnistää kuuluu pelkkä klonk. Uusi yritys klonk. 8O
Startti ei edes kierrä konetta. Onko tasapainoketju/jakopää antautunut?
Soitan vaimon kaveriksi että auto saadaan työnnettyä pesupaikalta omaan ruutuun. Vaimo koittaa käynnistää ja menen tiirailemaan konehuonettta. Startti nykäisee moottoria aina hieman mutta vaikuttaa niin kuin tökkäisi johonkin.

Pari päivää sulattelin asiaa ja taas koitamaan. Virrat päälle ja bensapumppu ei äännä, startti päästää pelkkää naksutusta. Päätän katsoa viikonloppuna pystyykö konetta kääntämään käsin.

Tänään sitten kokeilin ja moottoria saa käännettyä hihnapyörän pultista räikällä.
Raskas se on. Ei hajua millainen vastus tuossa kuuluisi olla. Pyörii aina noin neljänneskierroksen sitten on jäykempi kohta, jossa joutuu vääntämään kohtuu kovaa. Pyörähtää kumminkin käsivoimin aina ympäri. Eli ei ole täysin kiinnileikkautunut.

Laitan aiemmin irrottamani apulaitehihnan paikalleen ja avain virtalukkoon. Valot syttyvät himmeästi kojelautaan sidiin ja acc näyttöön. Polttoainemittarin neula poukkoilee miten sattuu. Koitan käynnistää, ei mitään ääntä. Avain pois paikaltaan ja konehuoneesta alkaa kuulua kummallinen naksutus. :!: :?:

Virrat päälle naksutus loppuu. Sid ja acc -näyttö pysyvät pimeinä. Ei starttaa, ei reagoi käynnistysyrityksiin mitenkään.
Avain pois ja naksutus alkaa taas. Käytän akunkenkää irti n. 15 min ja yritän uudestaan.
Edelleen sama homma. :x
https://www.youtube.com/watch?v=HetJNTXS5kE

Mikähän tässä mahtaisi olla? Virtalukon pohja? Vai onko koneessa lauennut joku muu kun starttikaan ei sitä jaksanut pyörittää?

Koitan vielä huomenissa ladata akun täyteen, jos tuo näyttöjen himmeneminen ja starttaamattomuus johtuisi siitä.

Jos on jotain vinkkejä antaa niin otetaan vastaan.

Auto on muuten parkkihallissa melko jyrkän ajoluiskan päässä että sen ulos jallittaminenkin tulee olemaan hieman haastavaa :?
Tonnari88
"Aero"
Viestit: 499
Liittynyt: Pe Helmi 01, 2013 22:07
Paikkakunta: Pirkkala

Re: 9-3 og Ei starttaa.

Viesti Kirjoittaja Tonnari88 »

Ei jaksa startata, koska akku sippi. Se naksuminen kuuluu startin solenoidista. Ei jaksa työntää kehälle, koska virta ei riitä. Koita nyt tosiaan ensin täydelllä akulla ja mieti vasta sitten onko mitään vakavampaa. Se moottoria pyörittäessä tuleva raskaampi kohta on puristustahti.
9-5 NG | 9-3 SC | 9-3 Aero | 95 V4 | Exät | 9-3 SC TiDs | 9-5 Aero | 900 Turbo T8 x 2 | 9-3 SE | 9000 CS x 4 |
"Having a fast SAAB is like coming out of the closet, you might surprise people, but you're still gay"
ramba
"Aero"
Viestit: 330
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2015 23:29
Paikkakunta: Kotka

Re: 9-3 og Ei starttaa.

Viesti Kirjoittaja ramba »

Jep, kuulostaa ihan siltä että virta olisi loppu. Aluksi testaus toisella akulla.
papu13
"Kaasari"
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Maalis 30, 2016 19:33

Re: 9-3 og Ei starttaa.

Viesti Kirjoittaja papu13 »

Kiitoksia vastauksista.

Latasin akkua muutaman tunnin ja lähti käymään.
En tiennytkään että akun alhainen jännite voi aiheuttaa tuollasia oireita, mitttariston sekoilua ja releen naksumista vaikka avain ei ole virtalukossa..

Akun kengän irrotus nollasi vikavalonkin, ainakin väliaikaisesti. Mieluusti löytäsin siihen pysyvän ratkaisun.
Pari tarkentavaa kysymystä vielä. Tuo vikavalon seitsemän välähdystä (adaptation) viittaa siis polttoaineseoksiin? Ilmavuotoa tai muutta häikkää pa järjestelmässä?
I-Vaari
"Turbo"
Viestit: 241
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2015 14:34

Re: 9-3 og Ei starttaa.

Viesti Kirjoittaja I-Vaari »

Tarkista laturin latausjännite (14.2 V tai hieman enempä) ja akun kunto. Jos jännite on alhainen voi tapahtua mitävaan.
Avatar
Kupari
"Hölösuu"
Viestit: 3881
Liittynyt: Ma Kesä 26, 2006 19:55
Paikkakunta: Imatra

Re: 9-3 og Ei starttaa.

Viesti Kirjoittaja Kupari »

Adaptaatio 7 voi tulla ecultakin ilmoituksena tuosta heikosta virrasta, ecuhan tarttee myös virtaa. Mulla tullu joskus tonnaris tuo pelkkä 7 talvel pitemmän 3-4 viikon seisonnan jälkeen ja akku silloin vähän heikol virral startista päätellen. Kun ajaa vähän ja resetoi niin häviää.
Ei syty jos seisokin jälkeen lataan akkua ennen starttia ja kun nyt on jonku vuoden ollut integroitu calixin laturi niin lohko-, ja sisälämmitys sekä lataus tapahtuu samasta töpselistä.

Mulla tullu molemmat koodit 6 ja 7 jos seoksissa tai sytytykses ollut sanomista.
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Volvo S40 2.0T -00, emännällä S60 T5 -01
Vastaa Viestiin