Jakopää + Kokkola
Jakopää + Kokkola
Tervehdys,
Selaillu näitä foorumeita jo jonkin aikaa ja paljon hyödyllistä asiaa on jo löytynyt. Myöskin ikäviä asioita joihin en välttämättä muuten olisi kiinnittänyt huomiota. Esimerkiksi jakopää, ei pidä mitään ääntä tyhjäkäynnillä mutta menin ja tarkistin kiristimen "huvin vuoks" ja työntömitta näytti tulokseksi 18mm.
Joten nyt kyselisin teiltä, erityisesti Kokkolalaisilta, kukahan tekis remontin halvalla ja laadukkaasti. Autona on 9-5 2.0t -99. Ja muutenkin otan mielellään vastaan vinkkejä mitä kannattaisi pitää mielessä ja jos on jotain mitä kannattaisi vaihtaa samalla. Ainakin minulla on suhteellisen öljyinen koko kylki jakopään puolelta, en tiedä oisko joku se stefa tai kannentiiviste joka siellä vuotaa.
Toinen ikävä asia on että ostin auton ehkä kuukaisi sitten autokauppiaalta mutta hän pesi välittömästi kätensä tästä, ei suostu korvaamaan mitään. Kuulemma kyseessä on merkkiliikkeen mukaan "normaalia kulumista". Kuulostaa hassulta mun korvissa ainakin. Selvitin asiaa GM:n sekä kuluttajasuojaviraston kanssa myöskin mutta maksumieheksi jäin minä.

Re: Jakopää + Kokkola
Otitko kiristintä irroittaessasi ensin sen pikkupultin sekä kiristimen jousen ja karan pois? Tuo 18mm taitaa olla koko kiristimen vapaa pituus ja kun ketjun vaihtoraja on 11mm, on aika ihme jos jakopää on ollut tyhjäkäynnilläkään äänetön. Tuolla ulkonemalla yläkerran jakokin on/olisi jo pahasti jäljessä.
Ei muuten, kuin ettei vain olisi tullut väärää mittaustulosta kiristimen jousen painaessa kaikki varat ulos irroitettaessa.
Ei muuten, kuin ettei vain olisi tullut väärää mittaustulosta kiristimen jousen painaessa kaikki varat ulos irroitettaessa.
Re: Jakopää + Kokkola
Kyllä, ensin pikkupultti, sen jälkeen itse kiristin. Löysin foorumeilta ohjeen siihen ja siellä oli maininta että 15mm olisi Saabin mukaan vaihtoraja. Kiristimen vapaa pituus oli 19mm. Tein sen jopa kahteen kertaan kun en ollut uskoa silmiäni. "Nollasin" kiristimen ja ruuvasin sisään ja pikkuruuvi jousineen perään. Uudestaan ulos, sama tulos, 18mm.
Re: Jakopää + Kokkola
No ei oikein voi sanoa että hyvä, mutta pääasia ettei tule turhaa remonttia teetettyä.
Jos auto on kuitenkin ajokuntoinen ja siirrettävissä niin halvimmalla ja varmasti laadukkaimmin ja nopeimmin rutiinilla homman tekee Saabeihin erikoistunut PCS Jyväskylässä, Klubin etusivulta löytyvät yhteystiedot.
Osasetti jakopäähän on ollut luokkaa 2-300€, kun taas jossakin "vierailla" teetettynä pelkistä osistakin on kuulemma vedätelty jopa 800-1000 €uroa.
Työn hintaa en tiedä mutta tuossa Firmassa ei kulu aikaa turhaan ihmettelyyn, tosin em. syistä asiakkaita jonossa voi olla melkoisesti.

Mielenkiintoista, voisitko hieman selventää?9-5T kirjoitti:En tekisi jakopää remppaa pelkästään kiristimen mittauksen perusteella.
Re: Jakopää + Kokkola
Tottakai se vaikuttaa koska kiristin kerää löysät toispuoleisesti takapuolelta mutta etupuolelle jää kuitenkin venynyt ketju, ja yläkerran ajoitus jää ajoitusmerkeistäkin havaittavasti jälkeen jo 13-14mm venymälläkin. Jos ketju kiristyisi symmetrisesti molemmin puolin, olisi tilanne toinen.9-5T kirjoitti:Mielestäni ulkonema ei vaikuta jakoon.
Toki venttiilikopan avaaminen ja rattaiden kunto sekä laahainten uraantuminen kannattaa tarkistaa silmämääräisesti.
Muoks. Jos tarkoituksena oli saivarrella, niin korjataan nyt ettei tietenkään vaikuta jakoon vaan ajoitukseen.
Re: Jakopää + Kokkola
No hohhoijaa, ollaan vaan. Tietenkin ketjun venyminen vaikuttaa kiristimen ulkonemaan eikä toisinpäin, eikä tässä kukaan ole muuta väittänytkään.9-5T kirjoitti:Ollaanko samaa mieltä että kiristimen ulkonema ei vaikuta ajoitukseen vaan ketjun venyminen? Laahaimien kuluminen näkyy kiristimessä.
Ei pelkästään laahainten kuluminen, vaan myös ketjun venyminen näkyy kiristimen ulkonemassa em. toispuoleisuudesta johtuen ja myös ajoitusmerkeistä asian voi havaita laittamalla alakerran tismalleen nollaan ja huomaamalla että pakopuoli on hieman ja imupuoli hieman enemmän jäljessä nokka-akseleiden ja nokkapukkien merkeistään.
Pelkällä uudella ketjulla ajoituksen saa kyllä lähemmäksi oikeata mutta ei aivan sillä loppu jää laahainten uraantumisen osalle, eli nämä asiat eivät kulje mitenkään erillään kiristimen ulkonemaan nähden.
Mutta kysyjän kannattaa soittaa sinne PSC:ään ja kertoa kiristimen ulkonema ja kysyä asiasta, täällä voidaan tingata asioista sivukaupalla pääsemättä mihinkään kysyjää hyödyttävään lopputulokseen.
Taitaa tulla tästäkin ns. Ketjun Venyminen..
Re: Jakopää + Kokkola
Autosta umpeutuu huolenpito-ohjelma vuoden lopulla. Edessä on huolto ja mieleen juolahti, olisiko mitään järkeä tarkistuttaa tuokin puoli? Jakopää on oireton, joten lähinnä oman mielenrauhan vuoksi ja osaapahan ennakoida tulevaa, jos jotain merkittävää poikkeamaa siellä olisi.
Onko tuon kiristimen mittaaminen kummonen homma? Miten se siis käytännössä tehdään?

Saab 9-5 wagon -09, 2.3t Vector Biopower
Re: Jakopää + Kokkola
Pelkän kiristimen ulkoneman mittaaminen sujuu niin, että ensin asetetaan mieluusti moottori ykköspytyn puristustahdin yläkuolokohtaan niin että jakopäällä on mahdollisimman vähän tahteja päällä, ts. ketjulla jännitystä, ja irrotetaan sylinterikannessa kuljettajasta katsoen oikeassa takapäädyssä sijaitsevan kiristimen rungon päässä oleva 12 tai 13mm pikku pultti ja sen mukana ulostuleva jousi ja sen muovinen kara. Sitten väännetään itse kiristimen runko 27mm avaimella irti ja vedetään kiristin varovasti ulos niin että kiristimen talla ei tarraa kannessa oleviin kierteisiin tai muihin osiin niin että talla pääsee liikkumaan ja tulos vääristyy.
Kiristimen rungon päädyn ja kiristimen tallan rungon päätyyn vastaavan pohjaosan väli on se mitä mitataan ulkonemaa selvitettäessä.
Takaisinlaitossa kiristimen räikkämekanismin vipu vapautetaan ja painetaan kiristin kokonaan kasaan ja kiristin kierretään ensiksi paikoilleen, sitten muovikara jousineen, ja sitten päätytulppansa. Moottoria pyöritellään käsin ja kuunnellaan kuinka kiristin naksuu jousivoimalla mitä naksuu, lopullinen kiristys hoituu öljynpaineella.

Kiitos. Siinäpä täsmällinen kuvaus.
Eli nyt tiedän ainakin sen, etten ala tuota itse tekemään . Mutta taidanpa teettää huollon yhteydessä.
Eli nyt tiedän ainakin sen, etten ala tuota itse tekemään . Mutta taidanpa teettää huollon yhteydessä.
Saab 9-5 wagon -09, 2.3t Vector Biopower
Re: Jakopää + Kokkola
Päätinpä tehdä remontin ite, ja kahen päivän urakka olisi nyt ohi. Oli kyllä aikamoinen urakka kun ei ole ennen paljoakaan ruuvannu, onnistuhan se loppujen lopulta WIS:in ohjeiden kera mutta 6,7h sijaan meni noin 22h Paineilmalla ja nosturilla olis taatusti päässyt ohje-aikaan
Muutama asia jäi askarruttamaan:
- Viides vaihde ei mee päälle ilman suostuttelu, ei liene kovin vakava asia. Onnistuin varmaan sössimään vaihteensiirtäjää jotenkin. Taisin laittaa sen paikalle ennenkuin kaikki moottorityynyt olivat paikallaan.
- TCS valo syttyy vähän väliä, eli menee pois päältä. Ei auta muu kuin sammuttaa auto ja käynnistää uudestaan.
- On alkanu nykii kun kiihdyttää ja muutenkin tuntuu että on tehot hukassa. On tyyliin yks nykiminen/kiihdytys.
- Autoa käytettiin noin 15min tyhjäkäynnillä ja 30min koeajo, vieläkin jakopää pitää mielestäni hiukan liikaa ääntä.
Ja sokerina pohjalla onnistuin rikkomaan sisemmän vetarin suojakumen kun sitä moottoria yritettiin siirtää lievästi sivuun, oli muutenkin aika haurasta kumia joten ehkä oli vaan hyvä asia.
Pitääpä laittaa jotain kuvia kun muistan hakea kameran tallilta.

Kyllä se tuntuu että nykii jos vähänkään enemmän antaa kaasua, täytyypä maanantaina mennä lukemaan vikakoodit.
Onko kellään mitään hajua mistä nää oikein vois johtua? Mistä pitäisi lähteä hakemaan? Hiukan se tehottomuus ja nykiminen viittais ilmavuotoon tai IMM, vai? Mut se TCS on kyl jotain mistä minä en tiedä mistään mitään. Kerran oli myöskin niin että ABS/TCS sekä käsijarru valot jäi palaamaan. Sammuivat taas kun käynnisti uudestaan.

Hiljasta porukkaa tänään...
Oltiin "iltalenkillä" perheen kans ja auto sammu kesken matkan, kaikki valot sytty palaamaan, check engine mukaanlukien ja summeri huusi. Eikä lähtenyt enää käyntiin. Soitto isälle ja hinattiin pihaan, käytettiin akkua muutaman minuutin irti mutta ei lähtenyt.
Kahvin jälkeen starttas mutta kävi ailahtelevasti, joskus ok, joskus yskien. Sain ajettua sen tuttavan korjaamolle mutta sammu kuten aiemminkin tienlaitaan, tällä kerralla lähti uudestaan käyntiin. Huomenna luetaan vikakoodit mutta hiukan tämä haiskahtaa kampiakselin asentoanturilta, vai mitä mieltä asiantuntijat ovat?
Hiukan hirvittää jakopäärempan jälkeen tällainen vika, toivotaan parasta pelätään pahinta.

Noniin no ehkä "kaikki" valot on hieman väärä sananvalinta mutta monta niitä kuitenkin oli, varoitusvaloja siis. SID:n summeri se ei voinu olla koska se ei ole piipannu pariin viikkoon, ei käynnistäessä ilman turvavyötä eikä vilkuttaessa. Kun istu ratin takana kuulu alhaalta vasemmalta, sulakerasian suunnalta.
Re: Jakopää + Kokkola
Äsken sain kuulla että vika on selvinnyt ja korjattu, sytytyskasetin maajohto oli irrallaan imusarjan alla. Ja että nyt on auto testattu ja todettu toimivan. Oli näköjään lähtenyt irti siinä rytäkässä kun moottoria oltiin ränklätty.
Uskomatonta kuinka paljon pikku johto voi saada aikaseksi.
Kiitokset kuitenkin 9-5T:lle vastauksista.