Pitääkö muilla vilkkuviiksi toisinaan risteyksessä hirvittävän rusauksen? Entä toimiiko kaukovalojen kytkentä päälle/pois epämääräisesti tai ei lainkaan. Peruuttaessasi taskuparkkiin ja vilkuttaessasi samalla oikealle, lähteekö vilkkuviiksi autoa oikaistaessasi mukaan pyörimään ja alkaa itsestään vilkuttamaan vasemmalle?
No onneksi on uusi viiksi jo tilauksessa ja se saadaan ehkä vielä reilun viikon päästä paikalleenkin.
Tämänkin asian vuoksi saa toki juosta huollossa kolme kertaa.
Ensin varataan huolto ja selitetään vika kuten yllä. Sitten auto viedään päivänä X huoltoon, jossa se on koko päivän. Autoa huollosta noudettaessa kerrotaan, että viiksen toiminta on normaali!!! (ei sitten oltu viitsitty edes kokeilla varmaan kuin ratti paikallaan tyyliin: vilkkuu, ei vilku toimii! ja pitkiä ei ole kyllä edes kokeiltu lainkaan.)
Esittäessäni ylläolevan asian taas uudelleen, luvataan tilata uusi osa.
Asennus hoituu kuulemma puolentoista viikon päästä odottaessa, kunhan ensin itse soitan ja varmistan muutamaa päivää ennen, että osa on saapunut. Voi PIIIP!
Ja täällä huollossa on sentään hyvä palvelu verrattuna muutaman muun "auto"merkin huoltoon... potuttaa silti tuollainen juoksettaminen.
vilkku-/kaukovaloviiksen toiminta
Jos vilkku on päällä esim. vasemmalle kääntyessä ja et oikaisekkaan rattia (jolloin vilkku palautuisi pois päältä) vaan käännät reilusti lisää vasemmalle - kuuluu sellainen rusahtava/moksahtava ääni. Eli tuo lienee ominaisuus ohjauspyörän palauttimien "törmätessä" jo ns. uudella kierroksella "päällä olevaan" vilkun palautusmekanismiin - näin minä olen sen funtsannut. Itsellä vastaava tilanne on ilmennyt pari kertaa vuoden aikana. Tuota palautusmekanismia en ole tosin vielä itse koskaan purkanut, vaikka monta kohtaa on SS:sta tullut "harrastuksen vuoksi" auki käytettyäkin.
Muutoin ei ainakaan meikäläisen autossa ole ollut minkäänlaisia häiriöitä vilkku tai kaukovalomekanismin toiminnassa - viiksen olen kyllä vaihtanut, mutta se johtui vakionopeuden säätimen lisäyksestä.
Terv. Bob

Vilkku käyttäytyy juuri kuten yllä, eli nopeassa käännöksessä tulee vilkuteltua molempiin suuntiin.
Aika heppoisen tuntuinen toi viiksi on. Kerro tekevätkö ne huollossa muuta kuin vaihtavat ton viiksen, se käsittääkseni ei ole kallis ja sen voi vaihtaa itsekin.
Aika heppoisen tuntuinen toi viiksi on. Kerro tekevätkö ne huollossa muuta kuin vaihtavat ton viiksen, se käsittääkseni ei ole kallis ja sen voi vaihtaa itsekin.
I think animal testing is a terrible idea; they get all nervous and give the wrong answers. -- A Bit of Fry and Laurie --
Ongelmat ovat tuskin tuossa viiksessä, vaan pikemminkin siinä osassa, johon viiksi kiinnittyy. Ohessa kuitenkin ohje miten pelkkä viiksi vaihdetaan:kimmop kirjoitti:Vilkku käyttäytyy juuri kuten yllä, eli nopeassa käännöksessä tulee vilkuteltua molempiin suuntiin.
Aika heppoisen tuntuinen toi viiksi on. Kerro tekevätkö ne huollossa muuta kuin vaihtavat ton viiksen, se käsittääkseni ei ole kallis ja sen voi vaihtaa itsekin.
- viiksen juuressa on sellainen kolo, josta painetaan vaikkapa pienellä meisselillä ja vetäistään viiksi pois
- uusi vain painetaan kiinni "cliks"
- tavallisen viiksen hintaa en tiedä, mutta cruisen säätimet sisältävä viiksi maksaa karvan päälle 14 euroa
Kissanviikset
Ei tuonut pelkkä viiksen vaihto vielä helpostusta ongelmaan, kuten täällä palstalla jo ennusteltiinkin. Pitää vaihtaa kuulemma koko moduli.
Raportoidaan taas parin viikon kuluttua.
Raportoidaan taas parin viikon kuluttua.