Latausjännite
Re: Latausjännite
On tullut tässä tammikuussa ajettua pelkkää pätkäajoa. Sellainen perusmatka on 3-6 km (töihin, lounaalle, kotiin jne.) Muutama yli 10 km pyrähdys tullut ajettua, eikä yhtään yli 20 km yhtenäistä ajomatkaa. Eberiä käytetty aika rankasti, esimerkiksi tänään puoli tuntia eberöintiä aamulla ennen töihin lähtöä (4 km ajoa), päivällä puoli tuntia eberiä ennen lounaalle lähtöä (4 km), takaisin töihin (4 km), puoli tuntia eberöintiä ennen töistä kauppaan lähtöä (4 km) ja kaupasta kotiin (alle 1 km). Päivän saldo siis 1,5 tuntia Eberiä ja 17 km ajoa.
Pakkasöinä auto on usein seissyt ulkona ja aamulla eberin kanssa käyntiin. Sadesäällä auto on ollut tallissa ilman aamuista eberin käyttöä. Pakkaskeleillä kaupassa käydessä jätän yleensä eberin laulamaan. Sähköä on oikein yritetty käyttää tänä aikana, eli kunnon akkutestausta.
Olen seurannut akun jännitettä ja virran riittävyyttä tällaisessa käytössä mitaten aina välillä akun lepojännitteen ja tarkistaen Exiden vihreän silmän statuksen akusta. Tänään oli kotiin saapuessa ekaa kertaa silmä mustana, muuten ollut aina vihreänä. Lepojännite ollut aina välillä 12,75-12,85 volttia. Eli akku pysyy aika hyvin latingissa tällaisella pätkäajolla ja kovalla eberöinnilläkin.
Nämä havainnot tehty neljän viikon aikana, jolloin mittariin kertyi sellainen 600-700 km tuota pätkittelyä.
Johtopäätös: tarve käyttää ylläpitolaturia johtunee useimmiten heikosta akun saamasta latausjännitteestä kuin siitä että pätkäajo ja eberin käyttö jotenkin söisivät akkua älyttömästi.

Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K

Ajelen aamuisin töihin ruuhka-aikaan, eli matkanopeus ei täällä Helsinki - Espoo välillä päätä huimaa. Matkaa on 21km.
Nyt talviaikaan olen huomannut ettei auto starttaa ihan palmun alta. Esim. tänään töistä lähtiessä startatessa kierrokset nousee 500 rpm, ja n. sekunnin päästä about 1000 rpm kohdalle. Välillä myös startatessa auto lähtee "rykäisemällä" käyntiin, ei hienovaraisesti kuten normaalisti.
Akun kuntoindikaattori näyttää ok, mutta akku on alkuperäinen GM akku. Auto vm. 2008.
Paljonko pitäisi yleismittarin näyttää akun navoista mitattuna?

9-3 SS 1.8t -08 Stage 1
Re: Latausjännite
Täyden akun lepojännite on luokkaa 12,8 volttia. Koneen ollessa käynnissä saisi navoilla olla sellainen 14 volttia, jotta lataus toimii kunnolla.
Se akun kunto/latausindikaattori on yleensä vain yhteen kennoon asennettu ominaispainomittari, jossa vihreä pallo nousee pintaan kun kennon varaus on kunnossa. Se siis kertoo akun varaustilan jos akku on ehjä. Jos yksi (tai useampikin) viidestä muusta kennosta on pimeänä, indikaattori voi näyttää silti vihreää. Siitä ei voi siis päätellä koko akun olevan kunnossa.
Noin vanha akku alkaa olla kyllä käyttöikänsä päässä. Lataa se erillisellä laturilla täyteen ja vie akkuliikkeeseen testattavaksi. Ainakin meillä päin testaavat akkuja ilmaiseksi kunnon testerillä, joka tekee kunnon rasituskokeen.
Itseäni ihmetytti tänään kun tuli mitattua akun lepojännite ja katsottua oman akun indikaattoria. Silmä oli mustana ja jännite 12,3 volttia. Juuri kun olin alle viikko aikaisemmin päässyt tänne kirjoittelemaan että pahassakaan pätkäajossa eberiä poltellen ei akun varaus tunnu laskevan. Tämän machoilun jälkeen ajoin to-pe yhteensä 550 km maantieajoa, eikä sen jälkeen ole tullut paljoakaan ajeltua, eikä varsinkaan eberiä parkissa polteltu. Ei tullut katsottua tuon pitkän maantieajon jälkeen mikä akun varaustila oli, mutta oletin että se olisi kunnossa noin pitkän rupeaman jälkeen. Voipi olla että alkaa akku vedellä viimeisiään, pitää seurata tilannetta ja käydä vaikka akkutestissä.
Se akun kunto/latausindikaattori on yleensä vain yhteen kennoon asennettu ominaispainomittari, jossa vihreä pallo nousee pintaan kun kennon varaus on kunnossa. Se siis kertoo akun varaustilan jos akku on ehjä. Jos yksi (tai useampikin) viidestä muusta kennosta on pimeänä, indikaattori voi näyttää silti vihreää. Siitä ei voi siis päätellä koko akun olevan kunnossa.
Noin vanha akku alkaa olla kyllä käyttöikänsä päässä. Lataa se erillisellä laturilla täyteen ja vie akkuliikkeeseen testattavaksi. Ainakin meillä päin testaavat akkuja ilmaiseksi kunnon testerillä, joka tekee kunnon rasituskokeen.
Itseäni ihmetytti tänään kun tuli mitattua akun lepojännite ja katsottua oman akun indikaattoria. Silmä oli mustana ja jännite 12,3 volttia. Juuri kun olin alle viikko aikaisemmin päässyt tänne kirjoittelemaan että pahassakaan pätkäajossa eberiä poltellen ei akun varaus tunnu laskevan. Tämän machoilun jälkeen ajoin to-pe yhteensä 550 km maantieajoa, eikä sen jälkeen ole tullut paljoakaan ajeltua, eikä varsinkaan eberiä parkissa polteltu. Ei tullut katsottua tuon pitkän maantieajon jälkeen mikä akun varaustila oli, mutta oletin että se olisi kunnossa noin pitkän rupeaman jälkeen. Voipi olla että alkaa akku vedellä viimeisiään, pitää seurata tilannetta ja käydä vaikka akkutestissä.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Re: Latausjännite
Kävin kaupassa vähän etäämmällä ja mittasin jännitteen heti ajon jälkeen. Mittari näytti 12,37v.
Täytyy mitata uudelleen aamulla ennen kuin starttaa auton.
Eipä ole akkulaturia saatavilla tähän hätään millä lataisi täyteen...
Täytyy mitata uudelleen aamulla ennen kuin starttaa auton.
Eipä ole akkulaturia saatavilla tähän hätään millä lataisi täyteen...
9-3 SS 1.8t -08 Stage 1
Re: Latausjännite
Jep, melko tyhjän akun jännite, varsinkin kun heti ajon jälkeen näyttää noin vähän. Se latausjännite navoilta auton käydessä kannattaa ehdottomasti mitata myös.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
-
- "Turbo"
- Viestit: 280
- Liittynyt: La Joulu 18, 2004 22:14
Re: Latausjännite
Olisiko antaa rautalankaohjetta miten latausjännite mitataan TTiD:n laturilta? Mieluiten kuvan kera mistä kohti laturia mitataan, kiitos.
Re: Latausjännite
Auto käyntiin ja yleismittari kiinni akun napoihin. Jos mahdollista niin joku painamaan samalla kaasua, että saa hiukan kierroksia koneeseen, tyyliin 2000rpm. Tällöin pystyy varmistua paremmin jännitteensäätimen toimivuudesta. Latausjännite on jotain 13,8-14,8 V luokkaa.
Jos latausjännite jostain syystä pitää päästä pakosta mittaamaan ihan suoraan laturilta, niin toinen mittapää moottorin/laturin kylkeen ja toinen mittapää laturista lähtevään paksuun kaapeliin (yleensä joku 13mm kannalla oleva mutu tjsp).

9³ SC 1,9TiDS A6 '07
#6408
#6408
-
- "Turbo"
- Viestit: 280
- Liittynyt: La Joulu 18, 2004 22:14
Re: Latausjännite
Kiitos vinkistä.
-
- "Turbo"
- Viestit: 280
- Liittynyt: La Joulu 18, 2004 22:14
Re: Latausjännite
Sain lopulta aikaiseksi:
Lepojännite akulta 12,7
Latausjännite akulta 13,4-13,5 (tyhjäkäynti)
Latausjännite laturilta 14,2-14,3 (tyhjäkäynti)
Eli viitannee johtorempan tarpeeseen. Akku on uusittu keväällä ja +-kengän vaihto ei auttanut asiaa. Missähän tuota Oulussa teettäisi ennen talvea?

Mittaa vielä erikseen miinuskengän häviö, eli paljonko jännite on akun pluskengän ja moottorin rungon väliltä. Jos lähellä laturin jännitettä ja kaukana akusta mitatusta jännitteestä, niin miinuskengässä vikaa. Ja se on helppo vaihtaa.
Muutenkin mittaamalla virtapiirin eei osista on helppo paikallistaa mihin tuo vajaa voltti häviää.
Muutenkin mittaamalla virtapiirin eei osista on helppo paikallistaa mihin tuo vajaa voltti häviää.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
-
- "Turbo"
- Viestit: 280
- Liittynyt: La Joulu 18, 2004 22:14
Re: Latausjännite
Uusintamittauksen uudet tulokset
Latausjännite akku 13,65
Latausjännite turbon suojapellistä ja moottorin päältä 13,95
Iskaritolpilta jännite oli samat 13,65 kuin akulta. Eli viittaako nuo luvut maadoituspuolelle(kin)?
Latausjännite akku 13,65
Latausjännite turbon suojapellistä ja moottorin päältä 13,95
Iskaritolpilta jännite oli samat 13,65 kuin akulta. Eli viittaako nuo luvut maadoituspuolelle(kin)?
-
- "Turbo"
- Viestit: 280
- Liittynyt: La Joulu 18, 2004 22:14
Re: Latausjännite
Jäipä maakaapeli tällä erää vaihtamatta ja jätin vanhan miinuskengänkin paikalleen johdon lyhyyden takia. Akkukotelon pohjassa olevat kolme ruuvia olivat nimittäin kohtuullisen jumissa... Liittimet putsaamalla latausjännite nousi kuitenkin 13,97 volttiin akulta eli parempaan päin 

Re: Latausjännite
Hyvä juttu, tuo alkaa olla ihan riittävästi. Nuo jälkimmäisen mittauksen tulokset viittasi vähän juuri maakaapelin/miinuskengän ongelmaan, mutta jos nyt jännite akulla on sama kuin koneen ja plusnavan väliltä, niin se puoli lienee kunnossa.
-
- "Turbo"
- Viestit: 280
- Liittynyt: La Joulu 18, 2004 22:14
Re: Latausjännite
Itse asiassa eroa on noin 0,1-0,2V eli maadoitus ei välttämättä ihan vieläkään pelitä täysin. Pitäisi vissiin yrittää uudelleen irroittaa tuota akkukoteloa, jotta pääsisi vaihtamaan ohuemman maadoituskaapelin ja miinuskengän.
Re: Latausjännite
Mitäs porukalla on muuten kestäneet laturit näissä? Purkaamolta on lähdössä lasti tavaraa ja pitäisikö tilata laturi samaan syssyyn? 295tkm ajettu.
EX: 9³SS BioPower