Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
balanced
"Turbo"
Viestit: 264
Liittynyt: Ma Heinä 04, 2016 09:01

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja balanced »

Niin no, tuskin kukaan puoli vuotta kestävää ruostekorjausta lähtee autoonsa lähtökohtaisesti teettämään? Paitsi silloin jos tarkoitus on peittää ongelmat ja myydä heti eteenpäin. Korjaamon asiantuntemusta lienee se että osataan ottaa kantaa siihen millaiset on onnistumisen mahdollisuudet. Tai antaa vähän osviittaa siitä mitä asiakas voi odottaa jatkossa.

Itse kävin sähköpostilla korjaamon kanssa keskustelun ennen työtä jossa painotin että tehdään mieluummin tarkemmin koska tarkoitus on kuitenkin autoa itsellä pitää. Kuvien kanssa siis. Ja sanoin että ottaa tämän myös hinta-arviossa huomioon. Eli ei niin että samat ongelmat on heti edessä. Tämän jälkeen esitettiin hinta-arvio, jossa lopulta pysyttiin.

Eihän sillä lienekään merkitystä lupaako joku korjaamo jotain vai ei, mutta jos saman tien tulee läpi niin kuitti mahdollistaa keskustelun työn laadusta ja siitä menikö kaikki niin kuin piti. Kukin sitten keskustelee omalla tavallaan. Omalta osalta ajelen nyt tyytyväisenä ja seuraillaan rauhassa miten tasaisena pelti pysyy.. :wink:
#7210 Saab 9-5 Aero 2.3 wagon A vm. 2000
ex: VW Passat 2.8 V6 variant 4motion 3B, Audi A4 1.8 AJL wagon B5, Citroen C5 2.0 wagon, Renault Laguna I 2.0 F4R-780 liftback, Fiat Marea 1.8 saloon, Ford Scorpio Mk I saloon, Ford Fiesta Mk I
alps
"Kaasari"
Viestit: 35
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2011 16:35
Paikkakunta: Espoo

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja alps »

Miltä takakaaret näyttää näin talven jälkeen? Samanlaista hommaa olisi edessä ja Oiva Auton tarjous vaikuttaa kiinnostavalta. Hiukan jäi pelottamaan nuo huonot kokemukset, joten päästin odotella kokemuksia.
9-3 SC 2.0t BioPower MY08
Talviomena
"Tuplakaasari"
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Syys 06, 2016 19:32

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Talviomena »

Itse pähkäilin tämän asian kanssa tosiaan viestiketjun aloittamisesta eli viime kesästä alkaen. Lopulta lukemattomien selvitystöiden ja kymmenien paikkojen kilpailutuksen jälkeen löysin mielestäni parhaan paikan: Autosuojaamo Herranen Hyvinkäällä (http://www.autonruosteenesto.fi).

Puhtaan ylivoimaisesti paras palvelu ja vastaanotto kaikista lukuisista paikoista, joista sain vastauksen. Vaikuttivat erittäin asiantuntevilta ja oikean asenteen omaavilta tekijöiltä (itse arvostan palvelua ja asennetta erittäin paljon).

Oma Saabi on nyt paraikaa pajalla 2,5 viikon ajan tässä "megakorjauksessa" jota kyselin vuosi sitten tässä ketjussa, ja homma on paisunut siitäkin vielä entisestään: autosta on purettu kaikki muovit yms., pohja hiekkapuhallettu, pohjamaalattu, 9 (!) ruostepaikkaa hitsataan uusiksi huolella, maalataan sen jälkeen koko pohja raskaankaluston maalilla kestävyyden maksimoimiseksi ja päälle vielä Finikor Täysturva -ruosteenestokäsittely.

Samalla kerralla korjataan ruostepaikat myös itse korin osista (takaluukusta, ovien kulmista yms.) ja maalataan koko takaluukku, konepelti (kiveniskemistä) sekä paikkamaalataan nuo yksittäiset korjatut ruostepaikat korista + isompia kiveniskemiä ja naarmuja pois.

Kaikki tämä hoituu samassa paikassa avaimet käteen -periaatteella, hiovat ja lakkaavat vielä ajovaloumpiot samalla ja korjaavat ja maalaavat haljenneen alaspoilerinkin.

On tähän mennessä oltu niin tyytyväisiä paikkaan (ottavat kuviakin pitkin projektin etenemistä työstettävistä kohdista + kävin itse paikalla katsomassa välillä työn etenemistä), että viedään sinne ruostesuojattavaksi myös perhe- ja lähipiiristä jatkossa monta muutakin autoa.

Hinta oli myös varsin kilpailukykyinen, joten ainakin tässä vaiheessa fiilis on sellainen, etten voisi enempää tuota kyseistä paikkaa suositella! :) Ovat tehneet Saabeja ennenkin, joten kannattaa kysäistä tarjousta sieltä! :)
-02 9-5 Aero Sportwagon, Stage 2 BP
jäsen #7627
Cona
"Hölösuu"
Viestit: 2836
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 17:37
Paikkakunta: Vantaa

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Cona »

Mielenkiintoista. Valoita nyt suunnilleen, missä hintaluokassa mennään... Näiden autojen hintaluokassa 1,5k€ korjauskin on jo isohko.
NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
Talviomena
"Tuplakaasari"
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Syys 06, 2016 19:32

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Talviomena »

Konepellin maalauksen kanssa luultavasti n. 2360 euroa olisi koko homma... Mutta tämä on tarjoushinta, koska viemme samaan paikkaan 3-4 muutakin autoa ruostesuojaukseen. En ole varma, mitä maksaisi yksinään teetettynä, mutta kannattaa kysyä! :)

Onhan tämä siis kallista auton alkuperäiseen arvoon nähden, mutta minusta suhteessa huokeaa tehtävään työmäärään ja laadukkaalta vaikuttavaan palveluun nähden (esim. paikallisella Toyota-marmorilla pelkkä puskurin kulman maalaus toiseen autoomme olisi maksanut 1000 e....) (ja kun oma tavoitteeni on rakentaa tota autoa pala kerrallaan ns. näyttelykuntoa kohti ja tekniikkaa on jo uusittu ihan liikaakin, niin järkihän on tästä hommasta pudonnut jo ajat sitten pois :lol: )
-02 9-5 Aero Sportwagon, Stage 2 BP
jäsen #7627
Avatar
tsaarela
"Hölösuu"
Viestit: 3346
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 08:20
Paikkakunta: Oulu

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja tsaarela »

Vieläkö ammattikoulut tekee näitä oppilastöinä?
9-3 Cabriolet SE -00
Hyundai Ioniq 5 73kW RWD Premium -22
#621
balanced
"Turbo"
Viestit: 264
Liittynyt: Ma Heinä 04, 2016 09:01

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja balanced »

Päivityksenä omaan tilanteeseen että kupliipa taas toinen takakaari maalin alla. On ilmeisesti sellanen paikka että kaipaisi uutta peltiä. Siltä osin alkoi tosin paljastua ongelma hyvin pian korjauksen jälkeen. Toisaalta korkeammalla kyljessä ollut kohtuullisen kokoinen ruostepaikka on taas pitänyt ja maalausjälki oli hyvää. Työn tehnyt liike lupasi selvittää edullisen peltikorjaajan kaarelle ja tehdä uusintamaalauksen minimiveloituksella, mutta eipä tuosta mitään kuulunut. Vähän on ollut muita asioita työn alla itellä niin enpä ole saanut hiillostettua asiasta tekijää..
#7210 Saab 9-5 Aero 2.3 wagon A vm. 2000
ex: VW Passat 2.8 V6 variant 4motion 3B, Audi A4 1.8 AJL wagon B5, Citroen C5 2.0 wagon, Renault Laguna I 2.0 F4R-780 liftback, Fiat Marea 1.8 saloon, Ford Scorpio Mk I saloon, Ford Fiesta Mk I
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja mestari »

mites se maalausliike teki ne pohjat jos heti kuplii?
lasikuitu-pakkeli maa linjalla? :D
ruoste on vaikea saada pois ilman hiekkapuhallusta varsinkin kun kyseessä on syöpymistä pinnan tason alapuolella
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Talviomena
"Tuplakaasari"
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Syys 06, 2016 19:32

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Talviomena »

Pitää päivittää myös omat kommentit tuosta Autosuojaamo Herrasesta Hyvinkäällä (http://www.autonruosteenesto.fi), missä tehtiin toi oman saabin massiivinen ruostekorjaus. Toistaiseksi kaikki vaikuttaa hyvältä auton pohjan suhteen - kaikki hiekkapuhallettiin, 9 paikkaa hitsattiin uusiksi, pohja maalattiin raskaankaluston maalilla ja päälle Finikor Täysturva -massaus. Pohja vaikuttaa nyt kuin uudelta. Samoin korin ruostepaikat korjattiin, mutta tuo liike ei ole erikoistunut korin maalaamiseen joten paikkamaalausten jälki on vähän rujon oloista. Pitää joskus maalauttaa ihan maalaamolla koria jos on rahaa ja viiteliäisyyttä.

Mutta tosiaan itse ruostekorjaus ja -suojaus tuntui olevan priimaa työtä näkyvien osien maalaamista lukuunottamatta, ja hinta oli työmäärään nähden varsin maltillinen. Lisäksi palvelu oli huippua ja välittivät selkeästi työstä mitä tekivät. Homman etenemistä sai myös käydä seuraamassa paikan päällä, ja ottivat myös kuvia eri työvaiheista. Iso suositus heille!
-02 9-5 Aero Sportwagon, Stage 2 BP
jäsen #7627
Mullonsaapi
"Koeajolla"
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Syys 22, 2023 22:26

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Mullonsaapi »

Käytin vanhuksen Hyvinkäällä Autosuojaamo Herrasella. Oli muutama reikä ja ruosteeta mutta vielä elinkelpoinen peli. Siellä kerrottiinetteivät ole maalaamo mutta lupasivat pyyntöjen jälkeen tehdä parhaansa ja tekivät. Hinta tosi edullinen palvelu riimaa ja jälki myös.
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja mestari »

yleensä kun kaikki on vuorattu muovilla yms suojilla niin

kummasti helpottaa korjaamisintoa eli suomeksi halventaa korjauskustannuksia kun itse purkaa auton siihen kuntoon että hiekkapuhaltaja pääsee hommiin heti käsiksi ja siitä onkin kiva sitten kätevällä ranneliikkeellä alkaa pellittämään mikäli tarvetta esiintyy
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Talviomena
"Tuplakaasari"
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Syys 06, 2016 19:32

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Talviomena »

Autosuojaamo Herranen on kyllä ihan paras paikka! Aito, ihmisläheinen palvelu, kotoisa tunnelma ja tekevät hommat pieteetillä. Nykyään pinnoitutetaan ja ruostesuojataan kaikki lähipiirin autot heillä, on muodostunut vakipaikaksi :)
-02 9-5 Aero Sportwagon, Stage 2 BP
jäsen #7627
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

Talviomena kirjoitti:
Su Syys 24, 2023 12:17
Autosuojaamo Herranen on kyllä ihan paras paikka! Aito, ihmisläheinen palvelu, kotoisa tunnelma ja tekevät hommat pieteetillä. Nykyään pinnoitutetaan ja ruostesuojataan kaikki lähipiirin autot heillä, on muodostunut vakipaikaksi :)
Kiitos vinkistä!

Täytyy tsekata kyseinen pulju.
Viimeksi tuli ruostesuojattua NG900 Hyvinkäällä Talvitiellä. No kyseistä puljuahan ei enää ole, mutta tuon Herrasen voisi tsekata 👍
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
tturku
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 5616
Liittynyt: To Heinä 21, 2005 16:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Hyvä ruostekorjausfirma PK-seudulla?

Viesti Kirjoittaja tturku »

Oma NG9-5 tuli myös aikoinaan tuolla herrasella käytettyä. Alustan hiekkapuhallus, maalaus ja ruostesuojaus. Voin suositella myös omasta kokemuksesta.
Tommi Turku #2632 o4oo-323138 Espoo
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96
Vastaa Viestiin