Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
Killerhangar
"Tuplakaasari"
Viestit: 62
Liittynyt: Su Joulu 27, 2015 18:30
Paikkakunta: Turku

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Killerhangar »

Jenkeissä on myös pidetty hyvänä ajatuksena laittaa työntötankomoottori henkilöautoon herran vuonna 2015. Siellä on myös massat ja kalusto hyvinkin erilaista, eivät halua päästä ollenkaan pois seittemänkytäluvulta ja kaikki uusi on "turhaa"... Voi se rengas käyttäytyä hieman eri tavalla 48 tonnilla (en viitsi täysperämassaa ottaa mukaan, koska se ois jo tuplat jenkkien puolikkaaseen) kuin sillä jenkkien kokonaismassalla, joka on naurettavan pieni, 36-37t ilman erikoislupia ja moottoritiellä. Lisäksi ne tykkäävät käyttää siellä pääosin ilmeisen sileätä pintaa, kun taas minäkin ruuvaan talveksi alle mahdollisman karkeeta, nyt vetopyörinä pyörii Noktopin 41-pinta, siihen voi tämmönen harvahapsi vaikka partansa ajaa aamusin. :P

Ja kyllä, Ruottia ja Norjaa nimenomaan kiskotaan, jossain on vain paremmin, mutta vain tietyt asiat. (Eli jossain esimerkiksi meitä kunnioitetaan, Suomessa hyvä kun haluavat välttämättä edes huoltiksella kahvia myydä...)
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja AZP »

http://yle.fi/uutiset/3-9517962
Kuorma-auton tai perävaunuyhdistelmän massa pidentää jarrutusmatkoja, mitä kanssa-autoilijat eivät aina muista. Takapellissä roikkuva tai edessä hidasteleva henkilöauto turhankin tuttu yhdistelmä ammattilaiselle.
Ilmeisesti raskaan kaluston kuskien kouluttajan mielestä raskaan kaluston ajonopeus on aina oikea ja edessä "hidastelevan" henkilöauton kuskin pitäisi huomioida rekan pidempi jarrutusmatka koittamalla päästä rekkaa karkuun?
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Henri S
"Hölösuu"
Viestit: 1059
Liittynyt: Ti Helmi 01, 2005 01:15
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Henri S »

AZP kirjoitti:http://yle.fi/uutiset/3-9517962
Kuorma-auton tai perävaunuyhdistelmän massa pidentää jarrutusmatkoja, mitä kanssa-autoilijat eivät aina muista. Takapellissä roikkuva tai edessä hidasteleva henkilöauto turhankin tuttu yhdistelmä ammattilaiselle.
Ilmeisesti raskaan kaluston kuskien kouluttajan mielestä raskaan kaluston ajonopeus on aina oikea ja edessä "hidastelevan" henkilöauton kuskin pitäisi huomioida rekan pidempi jarrutusmatka koittamalla päästä rekkaa karkuun?
Pidä turvaväli takana ajaviin :D . Ei vaan luulen että tässä tarkotetaan sitä kun se turvaväli kutistuu pois edellä ajavan yllättävien liikkeitten vuoksi. Ja joo tiedän että ajoneuvo pitää pystyä blaablaablaa. Mutta kun se todellisuus tuolla ulkona on sitä että isohko osa kiinnostuu takanaan kulkevista vasta sitten kun siitä voi hurskastellakauhistella somessa ja iltapulussa. Itselleni on muutaman kerran käynyt niin että fyysisesti aivan riittävä turvaväli on kutistunut hetkessä olemattomiin kun edellä ajava onki hoksannu että tästähän sinne hilla-apajalle käännyttiinkin. Ei ole kivaa semmonen. Ja miksi, oi miksi on niin vaikeaa päästää ohi muttei alkaa liikennepoliisiksi? Näyttää sopivassa kohassa vilkun vilautus oikealle ja nostaa jalan kaasulta ja päästää sen ahistavan rekan ohi. Ongelma korjattu. Viime yönä Korsun yhdistelmä toimi juuri näin ja päästi minut menemään ohi. Jopa jarrutti vauhtia pois että mie pääsen pirssillä nopeammin ohi. Jos semmonen onnistuu ns. B-junalla vasikka jatkeena Ounasjoen itäpuolentiellä niin kyllähän se nyt saakeli vieköön onnistuu henkilöautollakin vaikka millä tiellä. Jos vain on halua nähdä että siellä liikenteessä on muitakin. Loppukaneettina vielä että noin yleisesti olen ylinopeuksia vastaan ja aivan erityisesti raskaan kaluston. Koska se on pelkästään typerää ja stressaavaa sekä sille kuljetusammattilaiselle että muille tienkäyttäjille.
Just nyt: 9-5 Wagon, NG900, OG900x2. Aiemmin muutama OG900, 99, varaosiksi purettu noppa ja HB Viva
Killerhangar
"Tuplakaasari"
Viestit: 62
Liittynyt: Su Joulu 27, 2015 18:30
Paikkakunta: Turku

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Killerhangar »

Taas tuli 3 viikkoa kelkottua menemään pisin poikin ja sinne tänne. Ja tuli taas huomattua että kohta se alkaa, kiimaliiterikausi. Oi että! Sittenkun raukat vielä oppisi ajamaan edes sen 80 ns. oikeaa nopeutta eikä mittariin. Ja tasaisesti. Ja päästämään ohi. Kulutukset taas aivan astronoomista luokkaa kun noitten perässä pääsee seikkailemaan täydellä kuormalla...
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja AZP »

Eilen Turussa Virmuntiellä sai taas henkilöautoilijat nähdä kuka käskee ja menee ensin kun niin haluaa. Katu on remontissa ja väliaikainen murskepinta todella kuoppainen, joten ajelin rauhallisesti 20-30 km/h, mikä ei sinänsä ole kovin väärin ottaen huomioon että kadulla on koulun, päiväkodin ja urheilukenttien vuoksi 30 km/h rajoitus. Vauhti ei ilmeisesti takanani tullutta Fölin linja-autokuskia miellyttänyt, kun oli tarve liimautua takapuskuriin kiinni. Juuri ennen tien päättymistä Vanhan Hämeentien T-risteykseen vastaan tuli kohta, jossa kaista oli suljettu tietyön takia, eli vain vastaantulijoiden kaista käytössä. Meille luonnollisesti osoitettu liikennemerkillä väistämisvelvollisuus vastaantulijoihin nähden. Koska heti kyseisen kapeikon takaa Vanhalta Hämeentieltä oli kääntymässä autoja minua vastaan, pysähdyin kohdalle odottamaan että tie on vapaa.

Bussipa päätti että isomman oikeudella hän menee kapeikosta ensimmäisenä, eli vaihtoi vastaantulijoiden kaistalle lähtien ohittamaan. No eipä siinä ehtinyt kuin bussin keula hieman autoni rinnalle kun kuskilla loppui uskallus puskea suoraan kapeikosta tulevan vastaantulijan keulaa päin. Ja etuoikeutettu vastaantulijakin sitten tietenkin pysähtyi, koska bussi tukki tien. Pari sekuntia siinä kukin varmaan pohti, että miten tämä solmu avataan, kunnes vastaantulija ajoi autonsa jalkakäytävälle. Siinä oli sitten hetken aikaa epäselvyyttä minun ja bussikuskin välillä että kumpi meistä menee kapeikkoon ensin, minä joka olen etummaisena vai hän joka "otti jo valmiiksi oikean kaistan". Kuski sai etuovensa oman oveni kohdalle, avasin ikkunan ja hän avasi etuoven. Kysyin että onkos tässä kohdassa ajojärjestyksessä jotain epäselvää ja onko hän huomannut että me olemme tässä väistämisvelvollisia.

Vastaukseksi sain käsimerkein vahvistettua liikenneraivoista älämölöä, josta ei sivistynyt ihminen saanut mitään selkoa (ja ongelma ei liene kielitaito, koska ratin takana istunut keski-ikäinen apina ei ainakaan näyttänyt siltä että olisi kotoisin Hankoa etelämpää). Sanoin että anna mennä vaan, ja bussi jatkoi reipasta tahtia risteykseen, siitä kolmion takaa muusta liikenteestä välittämättä Vanhalle Hämeentielle ja jatkoi reitillään välittämättä sen enempää edelleen jatkuvasta 30 km/h aluerajoituksesta. Me henkilöautoilijat sitten jatkettiin siitä asianmukaisen ajojärjestyksen mukaan tilanteen purkamista.

Tällaisten kavereiden kyytiin meidän pitäisi sitten meidän lapsemme päästää vai?
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 3522
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

^Hienoa. Oliko paikallisliikenteen vekotin ja numeron varmaan otit ylös. Pistä palautetta, kyllähän kuskille aina henkilöllisyys löytyy. Ei ne kuskit niin kiven alla ole, etteikö hänen tilalleen joku löydy. Tänä päivänä oikein kukaan ei halua omalle "firmalleen" tuonkaltaista mainosta.

Toki tässä on vain sinun näkemyksesi tapahtuneesta, bussinkuljettajalta kysyttäessä hän kertoisi täysin päinvastaisen tarinan...
Hyundai i20 1.0T-GDI Comfort-23 , Skoda Superb Wagon 1.5 ACT TSI -20, Honda Accord 2.4-08 Executive A, Honda Civic 1.8-08 Executive A, Toyota Hiace 2.5 D-4D 100 4ov pitkä -06
Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
Julle
"Hölösuu"
Viestit: 2035
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 09:56

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Julle »

AZP kirjoitti:
Vastaukseksi sain käsimerkein vahvistettua liikenneraivoista älämölöä, josta ei sivistynyt ihminen saanut mitään selkoa (ja ongelma ei liene kielitaito, koska ratin takana istunut keski-ikäinen apina ei ainakaan näyttänyt siltä että olisi kotoisin Hankoa etelämpää).
Turun murre?
9-5 Aero - 00
Avatar
Rattivaihde
"Hölösuu"
Viestit: 6798
Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
Paikkakunta: Isokyrö

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Rattivaihde »

^Tuli sama mieleen vaikka olenkin murteiden* ystävä :lol:

*pl. Savo, jos puhuja ei ole Esa Pakarinen.
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89
| Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja AZP »

Olisikin ollut Turun murretta, mutta kyllä tuo oli sivisrysasteikilla lähempänä jotain Tampereen kummelikieltä :mrgreen:

Mielenkiintoistahan se olisi kuulla se toinen katsantokanta, esimerkiksi miten me henkilöautoilijat olisimme voineet tilanteessa ajaa, jotta yhden ei olisi tarvinnut väistää jalkakäytävälle. Tai onko bussin tuulilasi sukua amerikkalaisen auton sivupeilille, jossa lukee että ruudussa näkyvät asiat näyttävät olevan kauempana kuin mitä ne ovatkaan. Silmäpareja oli bussissa sisällä useita, että niitä kantoja voi tarvittaessa löytyä useitakin.

Kyllä tästä taitaa palaute lähteä Fölin palautekanavan kautta.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
anv
"Hölösuu"
Viestit: 2132
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 09:45
Paikkakunta: Oulu

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja anv »

Arvaas kaks kertaa miksi mulla on autossa nauhoittava videokamera 8O

Väärä vastaus on että saan youtubeen pistää kanssa-autoilijoiden töppäilyjä. Oikea on että jos jotain sattuu on vähän edes kättä pitempää esittää. Toinen juttu on, mitä en ite edes ajatellut kun hankin, toi vaikuttaa kummasti omaan ajoonkin. Kukapa sitä haluaisi nauhoittaa omia töppäilyjään/hurjasteluita vielä nauhalle. Tähän vielä muksujen autolainailut... hmmh :D
Antti
#8459
Kia EV6 GT-LINE AWD 77kWh -22
ex-Hyundai i30 wagon -20 :(
ex-Saab 9-3 1.8t SC linear pro -07
ex-Saab 900SE -95
ex-Saab 900i -90
ex-Saab 99 turbo -81
ex-Saab 99 CC -76
ex-BMW K1200S
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja wesku »

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005198916.html

Espoon Tapiolassa perjantaina aamuyhdeksän maissa havaittiin postiauto ajamassa takaluukku auki. HS:n lukija, Merituuli Varjonen näki ohi ajavasta linja-autosta, että postiauton kuljettaja puhui ajaessaan puhelimeen ja söi munkkia.

Varjosen mukaan postiauton tavaratilan perällä oli kaksi rullakkoa ja edessä muutama laatikko. Hän ei kuitenkaan usko, että kyydistä olisi tippunut mitään.

Varjonen kertoo, että ohi ajaneen linja-auton kuljettaja yritti saada postiauton kuljettajan huomiota.

”Bussikuski tööttäili ja huitoi, mutta postiauton kuljettaja ei reagoinut mitenkään. Jos olisi tullut äkkijarrutus, laatikot olisivat voineet pudota kyydistä”, Varjonen ihmettelee.
Avatar
Kupari
"Hölösuu"
Viestit: 3877
Liittynyt: Ma Kesä 26, 2006 19:55
Paikkakunta: Imatra

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Kupari »

Postin kyseessä ollessa kuljetushävikkihän on ihan normaalia liiketoimintaa :lol:
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Volvo S40 2.0T -00, emännällä S60 T5 -01
Killerhangar
"Tuplakaasari"
Viestit: 62
Liittynyt: Su Joulu 27, 2015 18:30
Paikkakunta: Turku

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja Killerhangar »

Ja sitä nyt tässä ollaan mietitty, että miten äkkijarrutuksessa tavara voi lentää takaovista ulos. :lol:
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja AZP »

Jos äkkijarruttaa peruuttaessa :mrgreen:
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kuljetusammattilaiset vauhdissa

Viesti Kirjoittaja AZP »

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201707162 ... 2_u0.shtml

Näitä löytyy siis Turun lisäksi Espoosta. Mielenkiintoista olisi tietää saiko bussikuski jatkaa duunissaan.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Vastaa Viestiin