Ihmettelyketju
Re: Ihmettelyketju
^^Tuohan on ihan selkeetä, koska lyhyemmällä taivutusmuodolla e-päätteiselle sanalle siitä tulisi genetiivi, esimerkkinä se klassinen perseen suti, jossa sudin omistaa perse tai perheen koti, jossa kodin omistaa perhe. On ihan eri asia tulla perheeseen kotiin kuin perheen kotiin, ensimmäisessä päästään osaksi perhettä kodissaan ja toisessa sinne perheen kotiin.
Korsut ja persut puolestaan genetatiivitoi itsensä yhdellä uulla, esmes kuisti joka kuuluu korsuun on korsun kuisti ja jytky joka tulee persulle on persun jytky (ehkä jopa iso sellainen). Näin ollen korsuun tulemista ei sekoita korsun tulemiseen kuten perseen saapumisen sekoittaa perseen saapumiseen, jos toista ei pidennetä perseeseen. Ja kyllähän persen suti kuulostaisi tosi vajaalta, joten ei sitä vaan voi taittaa samalla tapaa kuin korsua. Tai persua, vaikka demarin kovasti mieli tekisikin taittaa persua oman tahtonsa mukaan.
Varrella, virrellä ja korrella taasen suora kääntö tuottaa taas erilaisen tuloksen. Korsin, virsin tai varsin meinaa että jotain tehdään tahi käytetään korren, virren tahi varren kanssa, joten on loogista kääntää ii eeksi ja är teeksi ja tulla varteen, virteen, korteen tai parteen.

Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
-Agentti Tuplanolla
Re: Ihmettelyketju
Ihmettelyketjun uusimmista postauksista tuli hyvä fiilis
Opimme äidinkieltä ja saimme viihdykettä koko torstaille. Siis kokotorstaille eli helatorsdagille.

Sininen Saab 9-3, '99
Re: Ihmettelyketju
^hyvä kuulla, että suomen kieliopin pohtimisesta tulee hyvä fiilis
^^kirjoitat viisaita veliseni. Alan uskomaan että Agricola oli insinöörismiehiä ennemmin kuin humanisti. Hälle lienee ollult tärkeää laatia suomen kielestä foolproof (sori Mikael, että sotkin tähän nyt anglismin), jossa ei mene tarkoitusperät eikä muutkaan perät sekaisin.

Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K

Lukesin "aero"n postausta ja nyt on kaikki sekaisin. En enä osa sanoa survotaan syksyllä lakka purkkin sisälle tai hilla tölkkin sisälle. Ja jos reissan Savon seudulla sitten kiipenkö illalla vällyjen väliin tai peitton alle tyttöystävän kans. Ohohhh... . Onneksi tiedän mitä tarkoitaa - ota "mäyräkoira" mukaan jos tuut yökylään! Koska Jyväskylän seudulla asu ystävä sitten ei väliä onko kaljapakkaus tai kossunpakkaus mukana jos muoto on sopiva - janojuomia on molemat nesteet.
Viimeksi muokannut I-Vaari, To Touko 09, 2024 19:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Ihmettelyketju
Marjastajahan voi sanoa:
Survotaan lakka purkin sisälle
Survotaan lakkaa purkin sisälle
Survotaan lakka purkkiin sisälle
Survotaan lakkaa purkkiin sisälle
Samat pätee vastaavasti hillaan ja tölkkiin.
Kaksi viimeistä on ehkä vähän kömpelöä suomea ('sisälle' on niissä vähän niinku ylimääräinen sana), mutta kieliopillisesti nähdäkseni ihan oikein ja ymmärrettävissä yksiselitteisesti.
Survotaan lakka purkin sisälle
Survotaan lakkaa purkin sisälle
Survotaan lakka purkkiin sisälle
Survotaan lakkaa purkkiin sisälle
Samat pätee vastaavasti hillaan ja tölkkiin.
Kaksi viimeistä on ehkä vähän kömpelöä suomea ('sisälle' on niissä vähän niinku ylimääräinen sana), mutta kieliopillisesti nähdäkseni ihan oikein ja ymmärrettävissä yksiselitteisesti.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Re: Ihmettelyketju
Tuossahan on periaatteessa sellanen hauska miina, että puhuuko lakasta vai lakasta jos puhuu vain yhdestä lakasta. Jos siis puhuu lakasta - eli hillasta - ja sanoo että "survotaan lakka purkkiin sisälle", niin on kyllä pieni purkki kun jo yksi lakka pitää survoa. Jos taas puhuu lakasta, eli siitä maalinkaltaisesta pintakäsittelyaineesta, niin samalla lauseella voi kaiken lakkansa survoa jonkinasteisella survoimella purkkiin sisälle.
Lisäämällä toinen a eli sanomalla "survotaan lakkaa purkkiin sisälle" taklaa molemmat rajoitteet eli marjoja voi mennä monta tai pintakäsittelyaineesta vain osa, survoa pitää toki edelleen. Jos laittaa tai panee, selviää survomisestakin. Ja jos sanoo lakat, niin tarttee tunkasta siihen samaan purkkiin kaikki marjat tai mönjät ja siinä voi jo survomaan päästäkin, ellei ole ollut laiska poimija tai iso purkki.
Mutta miksi sanotaan, että laitetaan kengät jalkaan, kun oikeasti laitetaan jalat kenkiin?
Lisäämällä toinen a eli sanomalla "survotaan lakkaa purkkiin sisälle" taklaa molemmat rajoitteet eli marjoja voi mennä monta tai pintakäsittelyaineesta vain osa, survoa pitää toki edelleen. Jos laittaa tai panee, selviää survomisestakin. Ja jos sanoo lakat, niin tarttee tunkasta siihen samaan purkkiin kaikki marjat tai mönjät ja siinä voi jo survomaan päästäkin, ellei ole ollut laiska poimija tai iso purkki.
Mutta miksi sanotaan, että laitetaan kengät jalkaan, kun oikeasti laitetaan jalat kenkiin?
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
-Agentti Tuplanolla
Re: Ihmettelyketju
En tietä mitä kielitoimisto sanoo asiaan, mutta mun mielestä voidaan myös sanoa "survotaan lakka" silloin kun puhutaan enemmästä kuin yhdestä marjasta ja mittayksikkö on jotain muuta kuin kappaleet. Siinä kohtaa lakka ei ole kappaletavaraa vaan ainesana, eikä viittaa yhteen marjaan. Siis samaan tapaan kuin bensa (eikä bensat) loppuu, vaikka sitä onkin aina tietyllä tapaa monikollinen määrä, joka mitataan muissa kuin kappaleissa, yleisimmin litroissa.
Esim lakkaämpärissä on 5 kiloa, eli kaikki päivän aikana poimittu lakka. Ja tämä lakka pitää survoa purkkiin säilömistä varten.
Esim lakkaämpärissä on 5 kiloa, eli kaikki päivän aikana poimittu lakka. Ja tämä lakka pitää survoa purkkiin säilömistä varten.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2850
- Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Ihmettelyketju
Entäs voiko lakkaan survoa myös niitä hiukan hönöjä erinäisissä rakenteissa viihtyviä siivekkäitä kujertelijoita?
SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87

Marjoista...
Meilläpäin sanotaan että mennään poimimaan lakkoja, kun suolle ämpärin kanssa mennään. Joku menee toki lakkaan... Mutta yhteen lakkaan ei mahdu yksikään marjanpoimija...
Muutama sata kilsaa meiltä pohjoiseen, niin sielläpä mennään hillaan hilloja poimimaan. Ja joku menee poimimaan hillaa. Siis hillaa, vain yhtä hillan marjaako...
Edelleen meillä sanottas:
Esim. lakkaämpärissä on 5 kiloa, eli kaikki päivän aikana poimitut lakat. Ja nämä lakat pitää survoa purkkiin säilömistä varten. Ei viitti vain yhtä lakkaa tai mustikkaa survoa...

Kesä yllätti tislarit ja nosti etyylialkoholin hinnan arvoon arvaamattomaan?
Tankkasin ysikasia.