Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Kaikki autoiluun liittymätön, mutta muuten HYÖDYLLINEN keskustelu.
Sana on MELKEIN vapaa.
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja AZP »

Saabisteilla kun on maine uutta teknologiaa pelkäämättöminä oman tien kulkijoina, niin ajattelin kysellä onko muilla vielä kokemuksia Jollasta? Itsellä ollut nyt perjantaista saakka koeakäytössä Jolla, tavoitteena opetella käyttämään sitä, jotta voin luovuttaa puhelimen takaisin omistajalleen ja opettaa häntä käyttämään puhelinta.

Symbianiin ja Windows Phoneen tottuneelle tässä on kyllä paljon opeteltavaa toiminnoissa, mutta muutamassa päivässä olen oppinut jo ainakin vastaamaan puhelimeen :lol:. Yleisvaikutelma on designin osalta laadukas, softassa on vielä vähän tökkimistä, olen saanut puhelimen kaatumaan jo 2-3 kertaa muutamassa päivässä. Ohjelmistohan on tässä edelleen beta-vaiheessa, "valmiiksi" kehitellyn Sailfish 1.0:n pitäisi olla ladattavissa kai lähiviikkoina.

Jollallehan luvataan Android-yhteensopivuus, ja olen ladannut muutamia Android-sovelluksia puhelimeen. Osassa on ollut pieniä toimimisvaikeuksia, osa toimii kuten kuuluukin. Jollan viesti sovellusongelmista on, että jos ne eivät toimi, on sovelluksen koodi android-speksien vastaista, ja oikein tehtyjen ohjelmien pitäisi toimia Jollassa oikein hyvin.

Verkkoyhteyden ongelmaa puhelin herjaa silloin tällöin "punainen "yhteysongelma" -palkki näytön yläreunassa). En ole oikein saanut selvää mitä tämä tarkoittaa. Tänään työmatkalla koitin GPS:ää ja samainen palkki vilkkui yläreunassa kertoen, että puhelin hakee GPS-signaalia, jonka ylläpitämisessä oli lmeisesti ongelmia.

Bugit kun tästä saisi kuntoon, niin tuntuu ihan pätevältä laitteelta. Verrattuna Lumia 900:n laite tuntuu modernimmalta, mutta ei mitenkään vallankumoukselliselta. Ei sinänsä mikään ihme, alkaa kai älypuhelinten nopein kehitysvaihe olla ohi. Vaikea näihin on enää ympätä mitään wow-efektiä aikaansaavaa, kun kaikki on jo keksitty.

Windows phonen back-nappulaa olen kaipaillut välillä joissain sovelluksissa. Androidsovelluksissahan on alareunassa yleensä back, ja jollan sovelluksissa yläkulmasta pääsee takaisinpäin. Mutta esim Facebook-sovelluksesta kun avaa nettilinkin, takaisin Facebookiin täytyy mennä päänäytön kautta. Jollassa ei siis ole mitään fyysisiä nappuloita näytössä, ainoastaan virta- ja volumenäppäimet puhelimen sivulla.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
jmaatta
"Hölösuu"
Viestit: 1741
Liittynyt: Ma Tammi 04, 2010 15:33
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja jmaatta »

Itsellä tekisi mieli myös Jolla ostaa pitkään palvelleen Nokia N9 tilalle mutta ajatusmaailma pistää siinä kohtaa vastaan että itsellä pitäisi maksaa että pääsee betatestaamaan kun 12 vuotta minulle maksettiin siitä betatestauksesta. :)
#4652
Volvo V60 D6 AWD Plug-In Hybrid '13
BMW i3 BEV '17
GSX1400R '0x
ex: 9-3 SC 1.9 TiDS Vector M6 '07, 9-3 2.0T Aero 5D M5 '00
Avatar
Rattivaihde
"Hölösuu"
Viestit: 6798
Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
Paikkakunta: Isokyrö

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja Rattivaihde »

N9:n kanssa riittävän pitkään tapeltuani (ongelmat eivät liittyneet niinkään erinomaiseen käyttöliittymään kuin valmistajaan) harkitsin kyllä Jollaa mutta päädyin sitten "valmiiseen" ja puolet halvempaan HTC:hen (Desire 500). Ensimmäistä kertaa on sellainen puhelin joka ei ole hyvä vain hintaansa nähden vaan johon olisin yhtä tyytyväinen vaikka olisi triplahintainen, tosin silloin muovinen takakuori saisi jo olla metallia.
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89
| Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
niko_s
"Turbo"
Viestit: 216
Liittynyt: Ti Helmi 08, 2011 18:51
Paikkakunta: Nokia

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja niko_s »

Minä ennakkotilasin Jollan heti, kun se oli mahdollista ja nyt tuo on ollut käytössä joulukuun alusta saakka. Olen pahasti OpenSource-nörtti, joten Jolla sopii meikäläiselle varsin hyvin.

Onhan tämä vähän Beta-vaiheessa, mutta selkeästi paras puhelin, mitä minulla on ollut käytössä. Käyttiksen "omituisuuksiin" tottuu nopeasti ja kiroan työpuhelintani (Android), jossa nuo eivät toimi, vaan kaikki on varsin sekavaa ;)
// Harrastekäyttöautoileva nörtti
# OG 9-3 Aero -00 & "seittemä väärämmerkkistä"
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja AZP »

Osaatko kertoa paljonko tuo Sailfish on marras-joulukuusta alkaen kehittynyt niiden kolmen ohjelmistopäivityksen mukana? Itse sain tämän joulukuussa toimitetun mutta vielä käyttämättömänä olleen puhelimen kouraani perjantaina ja latasin kaikki päivitykset mitä tarjolla oli. Oletko itse törmännyt näihin yhteysongelmiin?
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
niko_s
"Turbo"
Viestit: 216
Liittynyt: Ti Helmi 08, 2011 18:51
Paikkakunta: Nokia

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja niko_s »

Bugikorjauksia noissa päivityksissä lie on eniten ollut, isoimpana akun kestoon liittyvä korjaus. Mulla on toiminut verkkoyhteydet hyvin, eikä kaatumisiakaan ole päivitysten jälkeen juuri sattunut (ekassa versiossa taisi olla muutama satunnainen buutti). Ainoa toistuva vika on ollut se, ettei näyttö lukituksesta aukeakaan, vaan tulee pelkkä musta ruutu ja taustavalo palaa. Mutta tuokin yleensä tokenee hetken päästä.

Toisaalta, maailmalta on kuulunut, että joku yksilö on ollut hyvinkin epävakaa, eli on kaatuillut ja jumitellut yhtenään. Tiedä sitten, kuinka vaihtelevalla laadulla Kiinan tehtailta on puhelimia tullut ulos.
// Harrastekäyttöautoileva nörtti
# OG 9-3 Aero -00 & "seittemä väärämmerkkistä"
tUrpoEinari
"Viggen"
Viestit: 626
Liittynyt: Ma Huhti 25, 2005 22:28
Paikkakunta: Ulvila

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja tUrpoEinari »

Joulun alla Jolla rantautui tänne.
Akuvaikeudet oli moninaiset mutta nyt jo ihan käyttö hallussa.
En ole nörtti, ihan tavallinen käyttäjä vaan. Ainoa mitä en onnistu saamaan toimimaan
on dna:n s-posti suoraan Jollan omalla ohjelmalla. Lähettää mutta ei vastaanota.
Web-posti pelaa tietenkin Operan kautta.
GPS hakee sijainnin hyvin. Käytän sitä radioamatöörien APRS-palvelussa. Ei moittimista.
Akun kesto on hyvä, jopa yli viikon yhdellä latauksella.
Edellinen puhelin on Nokia 6110Navi, eli ei aiempaa älypuhelin kokemusta.
Ei ole sammunut tai muutenkaan temppuillut. Eka päivitys piti tehdä buuttaamalla alkutilaan
pari kertaa. Toinen päivityslataus vaati hiukan jumppaamista, mutta paljon helpommalla.

Olen tyytyväinen 8) 8)

Edit: Ja toimiihan se DNA:n s-posti Jollan omalla ohjelmalla loistavasti.
Tämä viimeisin päivitys meni erittäin hyvin, ei ongelmia. :D
Reijo L #1181
Saab 9-5 Wagon ARC 2.0t AT Linear Sentronic MY03. 281tkm BioPower.
Saab 900 i 16v 2.1 5d -93 ABS. kuvat
Scania P82 ic MY84 Kova peli nosturilla ja vl-laitteella.
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja AZP »

2,5 viikkoa jollailua takana ja alkaa olla aika luovuttaa puhelin sen omistajalle käyttöopastuksen kera.

Ihan oiva luurihan tuo on nyt kun sitä on oppinut käyttämään. Plussaa tämä saa minulta tyylikkäästä muotoilusta, mikä tosin tuntuu jakavat mielipiteitä. Suurimmat edut käytössä tuntuvat olevan pikkujuttuja, eli käyttöjärjestelmä toimii tietyissä asioissa jotenkin loogisemmin tai nätimmin kuin mitä on WP:ssä tai Symbianissa tottunut. Plussia:

- Windows Phoneen verrattuna Sailfish on onneksi perinyt Symbianin kyvyn kommunikoida tietokoneen kanssa ihan ilman mitään Zuneja tai muita sovelluksia.
- Akunkesto on nykyisellä käyttöjärjestelmäversiolla jo oikein hyvä.
- pieni hauska design-yksityiskohta on se, että otetusta valokuvasta voi luoda "tunnelman", jolloin kuva muuttuu taustakuvaksi, ja valikoiden ja kuvakkeiden värit hakevat sävynsä kuvasta. Esim. otin kuvan lumisesta maisemasta, ja tein siitä tunnelman, niin valikoiden taustaväri muuttui jäänsiniseksi ja tekstit tummemmansinisiksi.
- kaatuilu on vähentynyt, ei tämä yhtään sen epävakaampi ole kuin tuo vanha Lumia 900

Windows Phoneen tottuneelta tulee muutamia risujakin, eli toimintoja joita olen kaivannut:
- portaaton ruudun vieritys, Jolla perustuu iPhonen tavoin erillisiin näyttöihin, WP:ssähän päänäyttöä voi rullata alas vain vähän tai enemmän, ei ruutu kerrallaan
- jo aikaisemmin mainittu back-nappula tai Jollassa se voisi olla elekin (Jollassahan home-nappula on korvattu tietyillä swipe-eleillä)
- kyky räätälöidä päänäytön logoja (kokoa ja nimiä), kyky kiinnittää aloitusruutuun esim selaimen kirjanmerkkejä, jolloin tietyn nettisivun saa yhdestä logosta auki
- Ehdoton heikkous on Google Play-kaupan puuttuminen. Siellä on kuitenkin suurin osa Android-sovelluksista, jotka toimivat tässä laitteessa. Google ei kuulemma salli kaupan asentamista Jollaan, joku senkin oli hakkeroinut, mutta itse en alkanut kikkailemaan. Yleisimmät sovellukset (Facebookit, laskimet, taskulamput jne) löytyvät Yandexista tai muista avoimista sovelluskaupoista, mutta monet sovellukset jäävät sinne Google Playhin.
- Kunnollisen navigoinnin puuttuminen on heikkous, NavFreen saa ladattua tähän, mutta toiminta ei vastaa Nokian puhelimien navigoinnin tasoa
- pieni mutta ärsyttävä nyanssi: näytön salasana on oltava viisi merkkiä ja sen lisäksi pitää painaa erikseen "avaa". WP:ssä naputat nelinumeroisen salasanan ja näyttö aukeaa heti.

Melko vähän meikäläisellä on kokemuksia iPhonesta, ja Androidista ei ollenkaan, joten en osaa niihin suoraan verrata. Mutta Jollan käyttämisen jälkeen näytön ja nappuloiden jatkuva "näpyttely" pyyhkäisyjen tuntuu hieman vanhanaikaiselta tavalta käyttää puhelinta.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
suapas
"Hölösuu"
Viestit: 1711
Liittynyt: Pe Touko 13, 2005 16:30
Paikkakunta: savonlinna

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja suapas »

Joo, mullakin on vielä harkinnassa ko luurin hankinta. Katellaan nyt vielä... Pitäishän toi ennakkomaksu käyttää, mutta kun olen nykyiseen luuriini (Sony) varsin tyytyväinen.
Ja meneehän toi satasen t-paita vaikka työkäytössä... :wink:
9-5 2.3 T A ja 2.0 T A
# 2333
ysikoo
"Viggen"
Viestit: 595
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2005 00:29
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja ysikoo »

Jolla saapui siinä joulun alla myös tänne. Alussa oli akkukeston kanssa ongelmaa, mutta päivityksen myötä sekin poistui. Sovelluksia on tietysti aika rajoitetusti tällä hetkellä, mutta eiköhän niitäkin ilmesty kun vähän käyttikselle tulee ikää.

Ehkä eniten kaipaisi juuri nyt koteloa tolle, tai sitten ihan silikonisuojaa. Ootteko löytäny jostain?

Muutenhan tuo Sailfish on Androidiin ym verrattuna suht kevyt käyttis, käynnistyy aika nopeasti ja toimii sutjakasti. Jos harrastuneisuutta riittää, niin tuon saa asennettua muunkin raudan päälle.
M97CSB234EFM57001 RE85
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja AZP »

Täälläkin edelleen Jolla käytössä. Ei ole ollut puhelimen omistajalla kiirettä saada luuriaan omaan käyttöön.

Jokin aika sitten piti äidin WP7-laitteeseen asentaa päivityksiä ja muuta. Huomasi miten nopeasti sitä unohtaa käyttöjärjestelmän. Muutama viikko Sailfishia, niin ei meinannut enää Windows Phonessa osata tehdä mitään.

Navigointi ja muutama muu vähäisempi sovellus. Siinä suuressa kuvassa se mitä kaipaan tuohon Jollaan. Fiksumpi tuo käyttis on kokonaisuutena, vaikka tietyt ominaisuudet WP:ssä onkin paremmin toteutettu. Kun viimein palaan tuon Lumia 900:n pariin, niin ehkä osaan sanoa paremmin mitä Sailfishin ominaisuuksia rupean kaipaamaan.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Wagonisti
"Hirsch"
Viestit: 728
Liittynyt: La Elo 11, 2007 12:44
Paikkakunta: Äänekoski

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja Wagonisti »

Vähemmän kun on mitään sovelluksia aikaisemmin tarvinnut niin ei niitä ole osannut kaivata. En valinnut puhelinta sen perusteella montako apsia siihen on ladattavissa.

Valinta kohdistui Jollaan kotimaisuuden ja uuden erilaisen käyttiksen takia. Android/omppu/wp ei kiinostanut.
Hyvällä tapaa erilainen käyttölogiikka aiheutti hieman hämmennystä. Nyt huomaa harmittelevansa kun ipad ja kavereiden kännyt ei toimi samalla logiikalla.
Rautahan näissä ei ole viimeisintä huutoa, mutta riittää minulle. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen.
Ahdonvoimaa
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5643
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Nokia

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja Pakari »

Pari päivää käyttäneenä voin kyllä olla erittäin tyytyväinen. Mitään sellasta ei oo vielä tullu huomattua mikä harmittaisi. Jollan verkkokaupasta tilasin, hyvin toimi kyllä se, ja toimitus oli nopea. Otin samalla sen Keira Black taustakuoren mukaan.

Samantien latasin sen Keira Black teeman, ja sehän on kuin kattelis saabin mittaristoa. Mustalla pohjalla vihreät tekstit! On komee, ai että :mrgreen:

Lyhyt latausjohto on kyllä sellainen se rajoittaa hieman, mutta onneks tohon usb kaapeliin saa noita jatkopaloja. Jos alkaa nyppiä tuo latausjohdon lyhyys, niin täytyy käydä kaupoilla.

Verkkokauppa.comista kävin hakemassa nahkaisen flap-kotelon vai miksi niitä nyt sanotaan, suojakalvot ja autolaturin.

Akun kesto vaikuttaa erittäin hyvältä älypuhelimeksi.
#4752
Alfa Romeo 159 2,4JTDm & Opel Insignia 2,0CDTi
9-5 Aero -04 19T#7
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja AZP »

Itselläkin puolen vuoden tauon jälkeen Jolla taas käytössä. Tuona aikana tulleet päivitykset ovat kyllä parantaneet puhelinta. Kaipaan muutamia sovelluksia, jotka saa Lumiaan, mm. Fonecta Caller, ja Onedrive, toisaalta jälkimmäisen voi korvata Younitedilla, kunhan siirtäisi dokumentit sinne.

Kun nyt siirsin ison liudan kuvia Jollaan, olisi kiva että laite ymmärtäisi galleriassa kansioiden päälle. Nyt on 1500 kuvaa peräkkäin yhdessä gallerian näkymässä, vaikka kuvat on tiedostojärjestelmässä kansioitu ajankohdan mukaan.

Muuten samat kommentit kuin mitä keväällä annoin. Sekä hyvää että huonoa verrattuna aikaisempiin puhelimiini.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5643
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Nokia

Re: Kokemuksia Jollasta ja Sailfishistä

Viesti Kirjoittaja Pakari »

Niin.. mulla edellinen puhelin oli vielä symbian johdannainen, eli Asha311 joten harppaus on valtava eteenpäin siirryttäessä Jollaan. Sitä en osaa sanoa miltä tuntuu esim. Wphonesta tai Iphonesta siirtyä Sailfishiä/Jollaa käyttämään.
#4752
Alfa Romeo 159 2,4JTDm & Opel Insignia 2,0CDTi
9-5 Aero -04 19T#7
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Vastaa Viestiin