Niinpä, ja muisti on kyllä lyhyt vai olisko pelkästään valikoiva?hz81 kirjoitti:Puhutko uskosta vai toivosta?Teme100 kirjoitti:Itse en usko, että Saab palaa enää siinä muodossa takaisin mitä se on viimeiset 20-30 vuotta ollut. Takana on kuitenkin useampi yrittäjä, jollain on ollut pohjaton tasku, toisella vähemmän, kolmannella ei yhtään. Toiset ovat luotsanneet yritystä kehdosta saakka, toinen vuosikymmenen, kolmas runsaan vuoden. Kaikille kolmelle on kuitenkin yhteistä se, että he eivät ole saaneet Saabon konseptia toimimaan taloudellisesti. Melkein premium-luokkaan kurkoittava pienelle ostajaryhmälle tarkoitettu auto täyden premiumin hinnalla ei vain toimi. Ostajia ei ole riittävästi, jotta tuotanto olisi kannattavaa. Ymmärrän että GM yritti saada yhtälön toimimaan sillä, että pinnan alla olisi konserniosaa ja näin ollen huomattavasti pienemmät kulut, mutta sekään ei toiminut.
Jos Saabista haluaa kannattavan ja menestyvän, vaatii se kokonaan uuden konseptin. Jos merkki menee Kiinaan, siitä tulee massa-auto. Se on selvää. Volyymiin on pakko pyrkiä oikeastaan keinolla millä hyvänsä.
Länsimaissa on oikeastaan aivan turha koittaa premiummerkkinä läpi ainakaan lähempään 5-8 vuoteen. Merkki on viimeisen kahden vuoden aikana vajonnut niin pohjamutiin, että tie ylös on pakko rakentaa askel kerrallaan. Sillä tavalla kuluttajien ja markkinoiden luottamus voidaan yrittää palauttaa seuraavien vuosien kuluessa. Se taas tarkoittaa konkreettisesti sitä, että kuluttajat saavat enemmän kuin maksavat. Huihain Yhdysvaltojen valloitus on tästä hyvä esimerkki.
Huihain tiessä on vain yksi pieni mutta: se vaatii rahaa. Paljon rahaa. Todella paljon rahaa. Huihai kykeni tekemään sen, koska heillä on hyvät kotimarkkinat, Aasiassa merkki on suosittu ja euroopassakin latu jo auki. Lisäksi KIA tukee heitä konsernitasolla jakaen tuotekhitys- ja tuotantokustannuksia. Saabilla ei ole tälläista ylellisyyttä enää. Henkilökohtaisesti minun on aika vaikea, oikeastaan mahdoton nähdä että jostain tulisi pelastava enkeli Siinain vuoren kokoisen rahasäkin kanssa vuosiksi takaamaan tappioita.
Se selittää myös sen, miksi mikään oikea taho(autotehdas, vakavaasti otettava pääomasijoittaja jne.) ei ole ollut kiinnostunut toiminnan jatkamisesta. Kukaan ei ole valmis satsaamaan miljardea hankkeeseen, joka ei ole tuottanut vuosikymmeniin. Senpä takia uskonkin, että jos Saab vielä palaa, palaa se kehittyville markkinoille.
Saabin tulevaisuus II
Re: Saabin tulevaisuus II
Re: Saabin tulevaisuus II
Ei ne Audimiehet vielä mitään. Meninpä pomolle kerran sanomaan VW Touaregin nähdessäni, että kato, toihan on sun auton veli.Komppaaja kirjoitti:Juu, kyllä audilla ajavat nimenomaan koettavat viimeiseen hengenvetoon selittää, että heidän autossaan on ihan eri tekniikka kuin skodassa....
Koitin vielä vastata pomon ihmettelevään katseeseen, että "niin tuohan on kehitetty yhdessä Porschen (Cayenne) kanssa..."
Keskustelu ei jatkunut.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
- 9000CD23T
- "Team Ylläpito"
- Viestit: 7566
- Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
- Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
- Viesti:
Re: Saabin tulevaisuus II
Ja takuulla skeida ja siit*n eivät saa niitä kaikkein uusimpia legoja heti käyttöönsä.Taitaapa olla pääasiallisesti niinpäin, että skodassa ja seatissa on audin ja vw:n osia eikä päinvastoin
Aiemmin kyselin octaviaa dsg/tsi varustuksella, eipä löytynyt silloin.
Tosin enpä olisi sitä öljypoltinta ostanutkaan.
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
(*=ex) #2060#
Re: Saabin tulevaisuus II
Olis muuten kiva nähdä sellainen bemari joka kulkee noilla kulutuslukemilla. Muutamalla työkaverilla oli/on 3-sarjan diesel bemareita ja ihan rehellisesti myöntävät että ei noihin lukemiin pääse millään vaikka ajaa kevyellä kaasujalalla. Saabilla pääsee käsittääkseni helpommin (Ainakin mun aikaisemmin ajama 9-3 1.9TiDs meni lupaamiin lukemiin)Raimo Miettinen kirjoitti: Onko tuo kahden litran -raja joku todellinen raja moottorien välillä? Harva ostaja katsoo iskutilavuutta autoa ostaessa, varsinkaan jos verrataan 1,9 ja 2,0 keskenään. Ei silti, varmasti hieno kone tuo Fiatin diesel.
Esim. BMW:n 320d Efficient Dynamics Edition.
Iskutilavuus ccm 1.995
Kiihtyvyys 0–100 km/h (s) 8,0
Nimellisteho kW (hv) kierrosluvulla 1/min 120 (163) / 4.000
Suurin vääntö Nm kierrosluvulla 1/min 380 / 1.750-2.750
Yhdistetty l/100 km 4,1
Saab 9-3 TTid
1910 cm2, 130 hv, Vääntö 320 Nm, 4,5l keskikulutus, 0-100km/h 10,9 sek.
-Tommi
#906
Saabit: 9-3 2.0t Cab -02, 900 CD -79/83(Projekti), 99 -73(MR), 96 -73 (Harraste), 900i -92 (Harraste)
WWW-page: http://www.hollo.fi/saab
Saabit: 9-3 2.0t Cab -02, 900 CD -79/83(Projekti), 99 -73(MR), 96 -73 (Harraste), 900i -92 (Harraste)
WWW-page: http://www.hollo.fi/saab
-
- "Hirsch"
- Viestit: 889
- Liittynyt: To Helmi 03, 2005 11:56
Re: Saabin tulevaisuus II
Tyypilstä bmw ilmoitusta että etsii aina muilta valmistajilta tehottomiman version.
eli ei kuitenkaan tehoissa bmw pärjää vaikka 2.0 tilavuus saabin 1.9 180hv/400 1750 rpm ja nolasta sataan 8.5 s malli sedan ja sipattuna 6.9 s nollasta sataan.vakio teho.
kaverilla 163 hv bmw ei käytännössä pärjää edes tulle vanhalle 150 hv.joka kiihtyy 9.5 nollasta sataan on nimittäin testattu.

- "Hölösuu"
- Viestit: 7321
- Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Saabin tulevaisuus II
No nyt löytyy, mutta pitkällä toimitusajalla, kuten kaikki muutkin VAG -konsernin autot, jos se tehdään tehtaalla ihan "from the scratch". Automyyjä (myy Fordia, VW:tä ja Skodaa) kertoili minulle SuperB:n luovutuksen (30.09.2011) yhteydessä, että oli tilannut DSG:llä + muilla herkuilla varustellun Octavian eräälle asiakkaalleen viime vuoden lokakuussa, ja oli luovuttanut auton samalla viikolla hieman aiemmin kuin meikäläisen kärry tuli luovutukseen (tilattu toukokuussa, valmistusviikko 32/2011). Eli oli joutunut odottamaan Octaviaansa lähes vuoden Duunikaveri tilasi itselleen VW Jetan, toimitusaika ~5kk9000CD23T kirjoitti:Ja takuulla skeida ja siit*n eivät saa niitä kaikkein uusimpia legoja heti käyttöönsä. Aiemmin kyselin octaviaa dsg/tsi varustuksella, eipä löytynyt silloin.
Tosin enpä olisi sitä öljypoltinta ostanutkaan.
Saksassa VAG -konserni on alkanut rajoittaa Skodan lisävarustesaatavuutta paikallisen myyntiorganisaation toimesta, koska se on alkanut myymään "liian hyvin" VW:hen verrattuna Josta tulee jotenkin mieleen, että kuinka Ruotsin valtio tsemppasi Volvon myynnissä Geelylle, mutta SAABista ei välitetty pätkääkään. Aika selvä "steitmentti"...
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
Re: Saabin tulevaisuus II
Tuo linkattu bemarin mallihan on tuo säästömalli eli ei sekään ole bemarin tehoversio tuosta 2litraseista.veini siekkinen kirjoitti:Tyypilstä bmw ilmoitusta että etsii aina muilta valmistajilta tehottomiman version.
eli ei kuitenkaan tehoissa bmw pärjää vaikka 2.0 tilavuus saabin 1.9 180hv/400 1750 rpm ja nolasta sataan 8.5 s malli sedan ja sipattuna 6.9 s nollasta sataan.vakio teho.
kaverilla 163 hv bmw ei käytännössä pärjää edes tulle vanhalle 150 hv.joka kiihtyy 9.5 nollasta sataan on nimittäin testattu.
Tavallisessa 320d:ssä on 184hv/380nm, 7,5s 0-100km/h, kulutus: maantie/yhdistetty/kaupunki 4, 4,7, 5,9
Re: Saabin tulevaisuus II
VAGilla on peruspohjassa yksi vahva etu: kapea merkkikavalkadi on onnistuttu brändäämään selkeästi porratetusti: Skoda on edullinen, VW on hieman enemmän kuin perusauto, Audi on hieno, Seat on urheilullinen ja Audin omistama Lamborghini on jotain ihan muuta. Näin ollen läpi malliston käytettäviin osiin (=konserniosiin) voi printata esmes VW:n ja Audin logot, jolloin ne ovat "peräisin paremmasta merkistä". GM:n brändäys ei ole ollut yhtä yksinkertaista eikä edes yhtä yksioikoista, kun käsitys merkkien "järjestyksestä" voi vaihdella esim. markkina-alueittain (jo Suomessa saadaan varmasti keskustelua aikaan Saabin ja Opelin järjestyksestä - jos konserniosassa olisi Saabin logo, varmasti osa Opel -kuskeista manaisi sitä samalla tavoin kuin saabistit niitä Opel -osia).Rafu kirjoitti:Kysyppä keneltä tahansa Audi kuskilta miten paljon on samoja osia kuin Skodassa niin väittää ettei ole Skodan kanssa mitää tekemistä. Tai ainakin että Audin osia on Skodassa eikä toisinpäin.
Toki, tosin tuo kaveri ei nykäissyt BMW:ltäkään sitä huippupäätä. Niiltäkin meinaan löytyy (ainakin 123d:stä) 2.0 tuplaturbodiesel, reilulla 200hv huipputeholla. Itse näkisin BMW:n ~160hv dieselin verrannollisena lähinnä 150hv TiDS:n kanssa, kun moottorit ovat samassa teholuokassa ja teknisiltä perusratkaisuiltaan lähellä toisiaan (yhdellä ahtimella varustettuja ~2l 4cyl cr-dieseleitä). Suoraan esim. kulutusta ja kiihtyvyyttä vertaillessa on tosin hankala vertailla moottoreita, koska niihin vaikuttaa autossa muutkin kuin moottori (mm. voimansiirron välityksillä on huomattavaa merkitystä molempiin). Vertailu tosin itsessään on jo provoa, kun kerran mainittu ei-kunnon-dieseliä -väite koski nimenomaan TTiD -moottoria edeltävää aikaa:veini siekkinen kirjoitti:Tyypilstä bmw ilmoitusta että etsii aina muilta valmistajilta tehottomiman version.
Pakari kirjoitti: Yksi iso asia mielestäni on se, ettei Saabin keulalta löytynyt kunnon dieselmoottoria (kuten esimerkiksi BMW:ltä, Audilta tai Volvolta), ennen TTiD:tä,
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
-Agentti Tuplanolla
Re: Saabin tulevaisuus II
Minusta GM seikkailujen aikana meni pieleen ainakin siinä, että samat mallit olivat poikkeuksellisen pitkään myynnissä ja nykymarkkinoilla "vanhenivat käsiin" vaikka autona vielä käypäisiä olivatkin.
Uusiutumisrytmin olisi voinut pitää samana mitä Opelilla.
Konserniosien käytössä olen ihmetellyt taas aina sitä miten lehdistö on suhtautunut näihin Opel-osiin Saabissa. Saabin kohdalla on poikkeuksetta muistettu negatiivisessa hengessä mainita vahvasta sukulaisuudesta Opeliin ja kuinka on niin paljon samoja namiskoita ja kytkimiä mitä Opelissa.
Vastaavaa negatiivista kommentointia ei ole esiintynyt ainakaan VAG-konsernin autoissa. Pikemminkin päin vastoin - Tuulilasi ainakin on jopa kehunut konserniosien käytön olevan järkevää. Jostain syystä GM:n sisällä tämä oli Tuulilasin mielestä negatiivinen asia.
Järkeväähän se varmasti on käyttää samoja osia, mutta samalla kyllä autotkin on aika tylsiä sisältä kun saman näköset viikset, valokytkimet, peilien säätimet, ilmastoinnin säätimet ja konserniradio seisoo kojelaudassa läpi mallisarjan polosta sharaniin, fabiasta superbiin. Avaimetkin on saman näköisiä merkistä ja mallista riippumatta. Kunhan vain vaihdetaan se pieni logo tarvittavan mukaiseksi.
Audissa on lähdetty vähän irtiottoon radion suhteen kun niissä on ympätty ajan hengen mukainen iso värinäyttö erillisenä yksikkönä.
Mitä sitten audi - skoda asetelmaan tulee, niin Skoda on Audi kun sitä ollaan myymässä käytettynä ja Audi on Skoda kun sitä ollaan ostamassa käytettynä... näin tulee hinta paremmin kohalleen.

Saabin omistaja vuodesta -90
900i16 -89, 507+ tkm
NG 9-5, -11 Vector TiD4
#334
900i16 -89, 507+ tkm
NG 9-5, -11 Vector TiD4
#334
Re: Saabin tulevaisuus II
Tuulilasi on aina ollut vag-kansan sanansaattaja. Juurikin samoja ratkaisuja kehutaan vagin tekemänä, mutta taasen hakutaan muiden tekemänä. Juuri tuota samaa Saab/GM suhdetta moititaan ja myös Lexuksen kohdalla moititaan,että on samoja nappuloita kuin Avensiksessa. Ihan kuin Audissa ei olisi samoja kuin VW:ssämike kirjoitti:Minusta GM seikkailujen aikana meni pieleen ainakin siinä, että samat mallit olivat poikkeuksellisen pitkään myynnissä ja nykymarkkinoilla "vanhenivat käsiin" vaikka autona vielä käypäisiä olivatkin.
Uusiutumisrytmin olisi voinut pitää samana mitä Opelilla.
Konserniosien käytössä olen ihmetellyt taas aina sitä miten lehdistö on suhtautunut näihin Opel-osiin Saabissa. Saabin kohdalla on poikkeuksetta muistettu negatiivisessa hengessä mainita vahvasta sukulaisuudesta Opeliin ja kuinka on niin paljon samoja namiskoita ja kytkimiä mitä Opelissa.
Vastaavaa negatiivista kommentointia ei ole esiintynyt ainakaan VAG-konsernin autoissa. Pikemminkin päin vastoin - Tuulilasi ainakin on jopa kehunut konserniosien käytön olevan järkevää. Jostain syystä GM:n sisällä tämä oli Tuulilasin mielestä negatiivinen asia.
Järkeväähän se varmasti on käyttää samoja osia, mutta samalla kyllä autotkin on aika tylsiä sisältä kun saman näköset viikset, valokytkimet, peilien säätimet, ilmastoinnin säätimet ja konserniradio seisoo kojelaudassa läpi mallisarjan polosta sharaniin, fabiasta superbiin. Avaimetkin on saman näköisiä merkistä ja mallista riippumatta. Kunhan vain vaihdetaan se pieni logo tarvittavan mukaiseksi.
Audissa on lähdetty vähän irtiottoon radion suhteen kun niissä on ympätty ajan hengen mukainen iso värinäyttö erillisenä yksikkönä.
Mitä sitten audi - skoda asetelmaan tulee, niin Skoda on Audi kun sitä ollaan myymässä käytettynä ja Audi on Skoda kun sitä ollaan ostamassa käytettynä... näin tulee hinta paremmin kohalleen.
Itse en ole ainakaan huomannut, että Audissa olisi ne samat nappulat jotenkin laadukkaammat. Aina tulee mieleen Audissa, että nappulat on ihan samanlaiset kuin isäukon vanhassa Seat Cordobassa.
Re: Saabin tulevaisuus II
Tässä tuli varmasti suuruuden ekonomia vastaan. Auto kuin auto, kehityskustannukset ovat luokkaa x rahaa. Jos malli myy miljoona kpl vuodessa, saadaan nämä kulut kuoletettua ajassa y. Jos malli myy 100.000 kpl/vuodessa, menee kuolettamiseen jonkin verran kauemmin. Seurauksena sitä vähemmän myyvää autoa on myytävä pidempään.mike kirjoitti:Minusta GM seikkailujen aikana meni pieleen ainakin siinä, että samat mallit olivat poikkeuksellisen pitkään myynnissä ja nykymarkkinoilla "vanhenivat käsiin" vaikka autona vielä käypäisiä olivatkin.
Uusiutumisrytmin olisi voinut pitää samana mitä Opelilla.
Tästä taas seurauksena ikuinen muna-kana -ongelma. Uusimalla mallia tiuhempaan, nousee todennäköisesti myyntimäärät. Mutta mistä löytyy se tasapaino?
Itse näkisin tässä kohtaa yhtenä syynä olevan sen, että Opel kärsi 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa merkittävistä laatuongelmista, yhtenä suurimpana kärsijänä Vectra, jossa on eniten yhtäläisyyksiä 9-3:een. VW ei ole kärsinyt vastaavan tason ongelmista, vaan on päin vastoin kyennyt ylläpitämään kohtalaisen hyvää laatuimagoa. Tällöin ei VW:n osien käyttö kalliimmissakaan autoissa herätä yhtä negatiivisia mielikuvia kuin Opelin.mike kirjoitti: Konserniosien käytössä olen ihmetellyt taas aina sitä miten lehdistö on suhtautunut näihin Opel-osiin Saabissa. Saabin kohdalla on poikkeuksetta muistettu negatiivisessa hengessä mainita vahvasta sukulaisuudesta Opeliin ja kuinka on niin paljon samoja namiskoita ja kytkimiä mitä Opelissa.
Vastaavaa negatiivista kommentointia ei ole esiintynyt ainakaan VAG-konsernin autoissa. Pikemminkin päin vastoin - Tuulilasi ainakin on jopa kehunut konserniosien käytön olevan järkevää. Jostain syystä GM:n sisällä tämä oli Tuulilasin mielestä negatiivinen asia.
En ota kantaa VAG-konsernin autojen paremmuuteen tai mielenkiintoisuuteen, mutta liiketoiminnan kannalta siinä firmassa on osattu tehdä ällistyttävästi asioita oikein. Vuosien 2008-2009 kriisin aikana muut suuret autovalmistajat olivat lähes säännönmukaisesti hätää kärsimässä. Samaan aikaan VAG:n merkit olivat katsastustilastojen kärjessä, Volkswagen AG teki voittoa ja kasvatti markkinaosuuttaan.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
- 9000CD23T
- "Team Ylläpito"
- Viestit: 7566
- Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
- Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
- Viesti:
Re: Saabin tulevaisuus II
Kyllä kai sitä markkinaosuuksia kasvattaa, ostelee "kuolevia" autotehtaita.
Ujuttaa oman tekniikkansa näihin ( vaikka se entinen logo siellä keikkuukin )
Näin tekemällä on saatu tuo mallivalikoima melkolailla suureksi, ja melkolailla
varmasti löytyy jokaiselle jotakin.
Ja sitten kun näitä autoja ei tehdä yhdellä tehtaalla...
Ujuttaa oman tekniikkansa näihin ( vaikka se entinen logo siellä keikkuukin )
Näin tekemällä on saatu tuo mallivalikoima melkolailla suureksi, ja melkolailla
varmasti löytyy jokaiselle jotakin.
Ja sitten kun näitä autoja ei tehdä yhdellä tehtaalla...
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
(*=ex) #2060#
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 7321
- Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Saabin tulevaisuus II
Just näin. GM:llä tuo brändäys oli/in aika hakusessa VAG -konsernin tuotteisiin nähden.aero kirjoitti:VAGilla on peruspohjassa yksi vahva etu: kapea merkkikavalkadi on onnistuttu brändäämään selkeästi porratetusti: Skoda on edullinen, VW on hieman enemmän kuin perusauto, Audi on hieno, Seat on urheilullinen ja Audin omistama Lamborghini on jotain ihan muuta. Näin ollen läpi malliston käytettäviin osiin (=konserniosiin) voi printata esmes VW:n ja Audin logot, jolloin ne ovat "peräisin paremmasta merkistä". GM:n brändäys ei ole ollut yhtä yksinkertaista eikä edes yhtä yksioikoista, kun käsitys merkkien "järjestyksestä" voi vaihdella esim. markkina-alueittain (jo Suomessa saadaan varmasti keskustelua aikaan Saabin ja Opelin järjestyksestä - jos konserniosassa olisi Saabin logo, varmasti osa Opel -kuskeista manaisi sitä samalla tavoin kuin saabistit niitä Opel -osia).
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
Re: Saabin tulevaisuus II
Edit: Seuraava on täysin aiheeseen kuulumatonta menneisyyden haikailua.
Tuo merkin brändääminen Saabin kohdalla on varsin mielenkiintonen kysymys, vaikka karkaakin aika kauas off topiciin. Suomessahan Saab on aina Saab historiallisista syista, suurimpana syynä varmaan että taitaa olla ainut peruskuluttajalle suunnattu laadukkaamman puoleinen Uudessakaupungissa valmistettu peli. Mutta niinkun kansainvälisesti, mihin GM:n olisi pitänyt Saabia tunkea, että homma olisi voinut toimia?
Historiallisestihan tuo on aika jännä tilanne, jos aatellaan että 99 turbo oli ehkä yksi Saabin kovimpia läpilyöntejä mielikuvamarkkinoinnin kannalta aikanaan - ilmeisesti? - niin tuollainenkin brändi lopetettiin Saabin itsensä toimesta, ja loppui sitten kaikki rallihommatkin. Satanen kun kuitenkin on selkeästi kokoluokkaa suurempi auto, eikä enää samalla viivalla ns. Gti-luokassa, johon tosin 99:kin varmaan oli 80-luvun puolivälissä jo turhan vanhaa perua, jos aatellaan tuon autoluokan ostajakuntaa. Mitenköhän olis käynyt, jos tuossa tonnariprojektissa italiaanojen kanssa ois samaan syssyyn lyöty markkinoille menopeli tuohon Gti-luokkaan. Ritmon ja Deltan sukulainen Saabin turbotekniikalla ois ollut aikanaan luokassaan todennäkösesti kova sana. Tuollanenhan ois ollut se auto, joka ois ansainnut mallinimen 90.
Ihan turhaa spekulaatiota, mutta tuli tuossa yhtenä päivänä mieleen, kun törmäsin rakentelukertomukseen jossa lyhytperäseen Astraan pistettiin Saabin turbotekniikkaa. Tuonhan olis voinut toteuttaa tehtaankin toimesta, vaikka sittenhän ois valitettu kahta kauheemmin että on Opelin osaa. Nyt kun turbo-teksti takaloosterissa ei taas oo kirosana, ja monesta uudesta Astrastakin sellanen löytyy.

Viimeksi muokannut Jatra, To Joulu 22, 2011 12:40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Saabin tulevaisuus II
Olis kiva jos edes joku topicci pysyis näissä Saabia koskevissa uutisissa...
Saab 9-3 TTID Vector 2008