Kirjoitellaanhan vaikkei ketään kiinnostakkaan:
Kuluneen kesän aikana auto hoitanut kiivaasti käyttöauton virkaa ja kilometrejä kertynyt totuttuun tahtiin. Todella loistavaa kyytiä, ei pienintäkään ylimääräistä ongelmaa. Jos ei sellaiseksi lasketa loppukesästä antautunutta
pre-kattia joka oireili hävittämällä ahdot kerrasta. No, laitetaan omaan piikkiin, on pidempään jo kovissa kiihdytyksissä vilkutellut häiriövaloa sytytyskatkoksien merkiksi. Mahdollisesti uudella sytkäkasetilla pääsisi siitäkin eroon, tulppia vaihdeltu kyllä n. kymppitonnin välein. Katalysaattorille tehtiin
ohitusleikkaus ja matka jatkuu entistäkin makeammin. Kaasuunvastaavuus parantui kummasti.
Sitten alkoi ärsyttää apurungon kolahtelu montuissa, kiihdytyksissä ja jarrutuksissa, alkoi kuulostaa jo todella pahalta. Ei yllättänyt yhtään että suurinosa puslista lähti nostamalla pois holkeistaan, siis vulkanoinnista irronneet.

Näillä kilometreillä aika tavallista. Tilalle
PCS:n kautta polyuretaaniset, ja luonnollisesti samalla vaivalla vakaajaan. Samalla purkamisella vaihtui sitten
kytkin uuteen
aeron pakettiin. Vaihdevivuston muovihelojen välyksiä shimmailin vähemmäksi prikkapatentilla, saisikohan tuohon noita muoviheloja uusia vai tuleeko koko vivusto kerralla? Romut kasaan ja kovaa ajoa, kytkin toimii hienosti ja pehmeästi, kolahtelu loistaa poissaolollaan ja jämäkkyyttä tuli lisää. Huomionarvoisena seikkana jarrutuntuma muuttui täsmällisemmäksi, ilmeisesti väljillä heloilla ensin hidastui apurunko ja sitten vasta muu auto...

Koko
työmaahan meni kuutisen tuntia, suhteellisesti suurin osa
apurungon heloitukseen prässissä...
Kytkinpäivityksen jälkeen päästiin kutittelemaan ne puuttuvat
väännöt takaisin koneeseen, alunperin ohjelmaa tehdessä piti vääntö rajoittaa n. 400nm, nyt otettiin se aeron kytkimen sallima n. 460nm (max mreg: 1350). Pysyy liikenteen mukana.
Elämän jälkiä autoon tuotti
mopoilijan raapaisu etunurkkaan. Vielä ei ole mitään järkevää päivitystä tullut tuohon keulaan keksittyä, tulisiko ehkä talven aikaan touhuiltua ehjä orkkispuskuri keulalle vai jotain muuta?

Lampunpesurit jouduin jättämään pois käytöstä tulppaamalla letkun pumpun jälkeen, muuten tyhjentyi pesunestesäiliö päivässä tuon osumassa hajonneen pesulaitteen kautta.
Ainiin, takaiskarit olivat niinikään tyypilliseen tapaan päästäneet mehut pihalle ja renkaat hankailivat kaariin vähän joka montussa. No, kulutusosia. Ei ajossa kyllä huomannut mitään eroa raapimisen loppumisen lisäksi vaikka uudet sinne jo vaihdoinkin...

Ja kesärenkaat joutui juhannuksen paikkeilla investoimaan, jotkut achilleen kantapäät sieltä tuli ja hyvin ovat kesän pyörineet.

Talvirenkaat vaihtelin viimeviikolla, samalla käsijarrun kiristin ja rekisterivalon polttimon uusasin.
Ei tämän luotettavampaa käyttöautoa voi olla? Mutta niinhän ne toisilla rautakangetkin katkeaa...

Saab-aiheiset ohjelmointityöt, ohjainlaitteiden korjaukset, CIM-yksiköt ja rattilukot, vaihdot kloonaukset, lukko- ja avainhuollot / uudet avaimet lähes kaikkiin merkkeihin.
Sähköpostilla saa nopeiten kiinni: antti.e.korhonen(at)gmail.com @Kajaani