Ei oo vieläkään auto palanut, vaikka laitoin korkeudensäätömoottorien sulakkeen paikalleen. Ja on myös käynnistynyt parin päivän seisomisen jälkeenki, eli ehkä se sulake oli vain lainattu hätäpäissä muualle eikä sen poistamiseen sen isompaa draamaa liity. Tänään sitte otin ohjelmaan sen vuotavan syylärin. Sehän on WISsin, ja WISsiä lainaavien sivustojen, mukaan aika suoraviivainen operaatio. Kuitenkin vuodelta 2013 löytyy tältä päällikköfoorumilta tämmöinen viesti, jossa lainataan WISsiä ja toisaalta kerrotaan kokemuksia todellisesta työstä, eikä pelkästä WISsin tulkkauksesta.
Teekki kirjoitti: ↑To Joulu 25, 2014 07:10
Syyläri vaihdettu. Aikaa tuhraantui koko projektiin 7 tuntia, sisältäen kahvitauot yms. tuumailut. Varmaan 4 tuntiin ois tehny ilman taukoja ja hyvillä työkaluilla.
Kaikin puolin erittäin ikävä homma. WIS:n ohjetta noudatin, paitsi jätin akkukotelon ja ahtoputket irroittamatta, kun ei ne juurikaan tiellä olleet.
Syyläriksi tuli Nissens, kun muutakaan ei tähän hätään saanut. Orkkis oli Valeo ja sellainen sinne ois varmaan kannattanut tilallekin laittaa.
Tällä kertaa varasin työhön kaksi tuntia. Kolme, jos oikeen venähtää. Eli nukkumaanki pitäis päästä ennen aamun Teams-tuokioita. Eli WISsin ohjeet paperille, jotta homma etenee.
Hommahan tietty alkaa siinä kohtaa olemaan realismia, kun poistetaan pohjamuovi, jossa on perinteisesti kahdella eri kannalla olevia ruuveja ja sitten loput, jotkat eivät ruuveilla pysy kiinni, on kasattu nippusiteillä.
Samalla tuli sitten tollanenki yllätys, että parin tonnin Saabia on joskus johonkin nojattu. Ilmastointi kuitenki toimii eikä IC ole öljymoskan peitossa, joten ehkä tuo on vain kosmeettista.
Sinänsä tuo syylärin vaihto on melko suoraviivaista hommaa, mutta tuo automaattilaatikko tuo omat mausteensa. Ensimmäinen on toi tikku.
Ihan WISsiä lainaten tuohon ei edes kuulu päästä yläkautta käsiksi. Auto nostetaan käynnissä ylös, jotta öljyntason voi tarkistaa. On vaan niin pieni kolo, että tää räpylä, johon 12 koon hanskat on pääsääntöisesti liian pieniä, ei tuonne koloon mahdu. Sinne ei pääse myöskään sivuilta, vaan ainoastaan tuosta alhaalta. No kai siitä selviää.
Toinen on sitten tuo öljyletku.
Eli se on vielä pienemmän kolon takana. Se on pikaliittimellä, jonka vapauttamiseen on Saabin varaosanumerolla oma työkalunsa. Tähän asti olen luovinut nuo pikaliittimet ranettamalla auki, mutta tuo on niin ahdas kolo, että en halua edes kuvitella sitä tuskaa.
Päätin sitten luovuttaa. Eli tämä on päivän homma. Ei illan. Lisämotivaationa lykkäämiselle toimii se, että olen vasta kerran lisännyt vettä, eli ei tuo paljoa vuoda. Kertoo olemassaolostaan, mutta ei tartte vesikannu takakontis ajella kun kaupas käy. Tai vaikka pidemmälläki. Eli syyläri säilöön odottamaan kivaa vapaapäivää.
Et jos jollain on tuo Saabin työkalu "87 92 806 Removal tool, oil pipe, automatic transmission", niin voisin lainata/vuokrata
Kuva alla, jos toimii.
Samalla tuossa touhutessa huomasin, että ohjaustehostin vuotaa. Täs kohtaa oon jo pessy moskat pois.
Vuoto ei ollut tuosta banjosta, vaan sen alla olevasta osasta. Tais olla 29 mm avaimen vaativa, joten suosiolla otin tommosen takuuvarman nuljaustyökalun. Sillä se kiristy hienosti, kun oli sormitiukkuudes aikasemmin. Tai oikeastaan jopa auki.
Imasin säiliön tyhjäks ja sen jälkeen tuosta paluuletkusta samalla kun kääntelin renkaita. Yleensä isä on ollut apuna, mutta nyt ei ollut niin vaati vähän akrobatiaa imeä vasemmalla kädellä ja samalla oikealla kääntää renkaasta
Hyvin se luonnas ja todisteena on tuon verran öljyä. WISsin mukaan täysin tyhjään menee 1,1 l, joten eiköhän tuo riitä tämmöseen vaihtohuoltoon.
Tuon verran sitten arvoin uutta tilalle.
Kaikki mahtui kyllä säiliöön, mutta raivokkaasta ilmaamisesta huolimatta vähän piti imasta pois. Ja sen jälkeen taso oli pari milliä vajaa täys. Tarkkaa!
Tilkka lisää öljyä, siirtomatka takasi kotiin ja perillä öljytason tarkistus. Just eikä melkein maksimis oli
Öljyihin liittyen tarttis tuo moottoriki pestä. Nyt kun on vaihdettu venttiilikopan tiiviste ja tiivistetty myös alipainepumppu, niin pitäis nähdä tuleeko tavaraa vielä jostain alas. Pitäs vaan keksiä joku paikka, jossa pääsis kuumalla vedellä liruttelemaan alta päin. Nuo fiksaamojen "moottorien pesut" on ymmärtääkseni vaahdolla ja painepesurilla sellaseks, että näyttää hyvältä, mutta kun mua kiinnostaa tuo lohkon takaosan pesu, joka ei edes näy päälle päin.
Sinänsä sillä ei ole kiire, että öljy on väristä päätellen moottoriöljyä ja se on edelleen maksimissa. Ja ainakaan tää ei enää käryä paikallaan, eli on se vuoto vähentynyt. Mutta lopullisen korjauksen toteaminen vaatisi sen noston ja kuuman veden liruttelun alakautta. Ja tietty toi neliveto vaatis saman