OG900 8v - isona siitä tulee toimiva käyttöauto

Esittele oma(t) projektisi täällä. Projektiin liittyvät kysymykset sallittuja, muut kysymykset mallikohtaisiin foorumeihin.
Bubbo
"Kaasari"
Viestit: 38
Liittynyt: Ma Kesä 12, 2017 12:52
Paikkakunta: Lahti

OG900 8v - isona siitä tulee toimiva käyttöauto

Viesti Kirjoittaja Bubbo »

Ajattelin, josko alkaisi pitämään jonkin sortin päiväkirjaa oman satkuni ylläpidosta ja ensimmäisestä tutkimusmatkastani Saabien ja Saabistien sielunelämään.

Kyseessä siis (omasta mielestäni) kauniin tummanharmaametallivärinen karvalakki-Satku. Oman tietämykseni mukaan roiskeläpät ja kasettisoitin oli ainoita lisävarusteita tehtaalta tullessaan - ei ainakaan ole hirveästi ylimääräistä rikki menevää tavaraa.

Nythän se on ollut jo pitkälle kolmatta kuukautta omistuksessani, alussa ulkonäköä haittasi jonkun edellisen omistajan luultavasti kemppiharjoitteluna duunaama röyhkeä sivuputki ja 17-tuumaiset vanteet. Näin ikään.

Ensimmäinen harmin aihe oli vuotava jäähdytin, jonka äärimmäistä laiskuutta noudattaen korjasin Bilteman syyläritökötillä. Vieläkin on tietääkseni kestänyt, hirveesti nestettä ei ole kadonnut parissa kuukaudessa joten toimivaa kamaahan tuo on.

Korkeintaan pari viikkoa ostamisen jälkeen Lahden-ekskursiolla etujarrut alkoivat laahata pelottavan paljon, ja heti Helsinkiin pääsyn jälkeen päätin purkaa jarrut tarkistaakseni koko systeemin kunnon. Pienellä napautuksella palat - jotka muistuttivat siinä kohtaa elämäänsä jotain luolamiehen kivestä väkertämää talttapäistä työkalua - murenivat lattialle ja pistin uudet alle.

Samalla vaivalla vaihdoin raidetangon suojakumin, joka oli päättänyt jakautua keskeltä kahteen osaan renkaan osuessa monttuun edellämainitulla reissulla.
Kohta kuitenkin melkeinpä pahin painajaiseni kävi toteen - rikkinäinen vetonivel. Tai siltä kuulosti, lähemmän tarkastelun jälkeen ihmeellinen kolina autoa kääntäessä johtuikin vasemman puolen etupyörän laakerista, jonka kunnon nähdessäni päätin olla ajamatta enää metriäkään ennen uuden vaihtoa.

Samalla vaivalla pistin uudet pallonivelet kuskin puolelle, koko hoito meni kasaan yllättävän helposti jousilautasen ja jousen kanssa vääntämistä lukuunottamatta.

Seuraavaksi oli vuorossa vanteiden osto - eräs foorumilainen tarjoutui myymään koko sarjan 15-tuumaisia Sunbursteja kesärenkaineen huokeaan hintaan niiden seittemäntoistatuumaisien hirvityksien tilalle.
Tässä kohtaa saapi alkoi näyttämään jo autolta, tapahtumien kulku oli ajautunut siihen pisteeseen, että ainoa suurempi vika oli se alussa mainittu sivuputki - ei muuta kun rälläkkä käteen ja ryömimään satkun alapuolella. Tuntien urakan ja Biltema-reissun jälkeen valmiista takapöntöstä ja satunnaisista putkenpätkistä kasattu viritys oli valmiina ja yleisilme oli huomattavasti siistimpi.

Näistä toimenpiteistä ei ole valitettavasti hirveästi kuvamateriaalia saatavilla, mutta seuraavaksi olisi vuorossa ruosteiden korjaaminen, mahdollisesti jäähdyttimen uusiminen ja satunnaista ulkonäöllistä hifistelyä. Verhoilukin olisi tarkoitus pistää uuteen uskoon rahatilanteen salliessa, joten seuraavassa postauksessa saatatte nähdäkin jotain oleellista.
-88 900i 3d B201
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: OG900 8v - isona siitä tulee toimiva käyttöauto

Viesti Kirjoittaja mestari »

jep hyvä hyvä, että joku vielä innostuu kaasarimalleistakin. aikoinaan itse juuri ajoin noilla koska konepeltiä ei tarvinnut nostella niin usein kuin i koneilla olevien kavereiden ja silloinkin sitä pidettiin kovalla hinnalla ylhäällä scan autossa :D

muistan tosin että kaasarin kalvoa oli syytä pitää hanskalokerossa yllättävän kumirikon sattuessa,ettei tarvi pajukepin kanssa kotio ajella :o 8O

muista ottaa kamera mukaan kun alat päivittelemään ruosteita
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Vastaa Viestiin