Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Yleistä keskustelua tulevista ja menneistä tapahtumista.
mossekatti
"Kaasari"
Viestit: 20
Liittynyt: Ke Loka 07, 2009 14:55
Paikkakunta: Sotkamo

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja mossekatti »

Ei varmasti,mutta melko varmasti se kumihuuli on ollut minun. Eipä täällä Sotkamossa juuri muita punaisia kumihuulia vastaan tule. Eikä juuri muitakaan kuuppia. No Lukkarin Ari ajelee valkoisella tahtarilla silloin tällöin Kajaanista. Toisin oli vielä 25 vuotta sitten. Moni ajeli kuupalla arkiajoja ainoana autona taloudessa. Ja sitten niitä alkoi olla joka talon takapihalla ja raunioilla, kunnes metallinkerääjät armahtivat ne lähes sukupuuttoon. Eikä suotta, ruostuivathan ne aivan käsiin, viimeistään siellä raunioilla.
Vanhoina niistä ei ollut nuorison autoiksi, piti olla Corolla tai joku fiksumpi vekotin. Sitä paitsi vanha Saab vaatii keskimääräistä enemmän huolenpitoa. Moottoritila on yhtä letkuviidakkoa, aina sieltä höyry nousi. Sittenhän ne kansipahvit paloivat kun ei niitä huollettu. Sitten kun jakopään pyörät ja tasapainoakselin laakerit alkoivat pehmetä, olikin tuhon paikka edessä. Vaihteisto onkin sitten oma maailmansa. Osaamattoman korjaamonkaan ei kannattanut sen kanssa aloittaa puuhastelua. Kallis remontti, siis rauniolle! Siinä lyhyesti syyt, miksi niitä nyt on niin vähän liikenteessä (Sotkamossakin).
Onpahan edes tämä yksi kotimainen pelastettu tänne jälkipolvien ihmeteltäväksi. :D
#4353
SAAB 96L -77 MR
moilanen88
"Hölösuu"
Viestit: 1105
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2009 08:20
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja moilanen88 »

Hyvinhän siellä porukkaa oli,olikos jollain tänne kuvia laittaa,tuonne someen oli jo keretty pistää.

Vaan ei tonnarin tonnaria näkyny,pitääkö se itellä kohta ostaa niin saatais potkuihin tonnarikin.
Joku kipotin.
Jorppe
"Viggen"
Viestit: 673
Liittynyt: Ke Tammi 21, 2004 00:07
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja Jorppe »

Eikös sole taas tänään se päivä? Itellä menneepi väkisinni ainai seittämään töissä :(
Jäsen #3551

Saab 9-5 Aero '04 (KA), + 95, 96, 90, 900 malleja vuosilta '62-'91
oce942
"Ruisku"
Viestit: 150
Liittynyt: Su Loka 15, 2006 11:43
Paikkakunta: KONTIOMÄKI

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja oce942 »

Ite ei jouda,työkiireitä.
#3160
99GL -76, 900i 2,1 16 Valve -92 "Kainuun Rajavartioston Esikunta 1"
kalle
"Aero"
Viestit: 467
Liittynyt: Ke Heinä 28, 2010 19:33
Paikkakunta: Sotkamo

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja kalle »

Torstaina olisi taas. :wink: Katsotaan pääsenkö
9-3 ss -03
Sotkamo
oce942
"Ruisku"
Viestit: 150
Liittynyt: Su Loka 15, 2006 11:43
Paikkakunta: KONTIOMÄKI

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja oce942 »

No niin on "se" aika kuukaudesta. Katsotaanpa kerkiääkö piipahtaa...
#3160
99GL -76, 900i 2,1 16 Valve -92 "Kainuun Rajavartioston Esikunta 1"
DaansQ
"Kaasari"
Viestit: 13
Liittynyt: To Syys 18, 2014 13:40
Paikkakunta: Oulu

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja DaansQ »

Uskaltaako sinne tulla väärän merkkisellä :D
#6677
9-5 1.9 Tid -06
oce942
"Ruisku"
Viestit: 150
Liittynyt: Su Loka 15, 2006 11:43
Paikkakunta: KONTIOMÄKI

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja oce942 »

Uskaltaa toki :lol:
#3160
99GL -76, 900i 2,1 16 Valve -92 "Kainuun Rajavartioston Esikunta 1"
moilanen88
"Hölösuu"
Viestit: 1105
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2009 08:20
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja moilanen88 »

saatan tulla paikalle jos ei kone kajahda ennen sitä.
Joku kipotin.
mossekatti
"Kaasari"
Viestit: 20
Liittynyt: Ke Loka 07, 2009 14:55
Paikkakunta: Sotkamo

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja mossekatti »

Aion tulla taas "väärällä" merkillä kun se "oikea" merkki on jo talvilevolla. Jospa se Saab-lippis riittäisi tällaisen merkkikerhon kokoontumisessa tunnussanaksi.
#4353
SAAB 96L -77 MR
moilanen88
"Hölösuu"
Viestit: 1105
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2009 08:20
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja moilanen88 »

joo jätän väliin,niin älytön niska/hartia jumi ettei tule mitään.
jäänpä siis uunin lämmitykseen.
Joku kipotin.
moilanen88
"Hölösuu"
Viestit: 1105
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2009 08:20
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja moilanen88 »

Joko se huomenna taas ois potkut tarjolla,yritän tulla jos ei ylläreitä tule.
Joku kipotin.
moilanen88
"Hölösuu"
Viestit: 1105
Liittynyt: Ti Huhti 07, 2009 08:20
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja moilanen88 »

Hyvät oli potkut,lisäisin muuten kuvia paitsi tämä foorumi on niin paskavammainen ettei dropboxin kuvia suostu liittämään vaikka mitä tekee.
Paska mikä paska,olisivat ees päivittäny kerralla tälle vuosituhannelle tämän pohjan.
Joku kipotin.
kalle
"Aero"
Viestit: 467
Liittynyt: Ke Heinä 28, 2010 19:33
Paikkakunta: Sotkamo

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja kalle »

Huomennahan ne ois taas nämä :D
9-3 ss -03
Sotkamo
jezzee_
"Kaasari"
Viestit: 34
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 19:40
Paikkakunta: Vuokatti

Re: Kainuun Saabistien tapaaminen joka kuun 2. torstai ABC:llä

Viesti Kirjoittaja jezzee_ »

Saattasi huomenna onnistuakki :D Muutaman kuukauvven ajan on menny työvuorot niin sopivasti potkujen kanssa päällekkäin että... :roll:
9³sc 2.0t -08 BioPower
96 V4 -74
#7011, Vuokatti.
Vastaa Viestiin