Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Yleistä keskustelua tulevista ja menneistä tapahtumista.
Avatar
jt
"vanha pieru"
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 13:03
Paikkakunta: Porvoon seutu

Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja jt »

Kuva


Pohjoismainen ajoneuvokulttuuriperintö tutuksi!

Vuoden 2016 Nordisk Motorshow järjestetään lauantaina 6.8. klo 13.
Kokoonnumme tällä kertaa Jyväskylän pohjoispuolella, Suomen Ilmavoimamuseolla.
Osoite on Tikkakoskentie 125, Tikkakoski.
Ajoneuvoja asetellaan näytteille klo 12-13.
Tapahtuma-aika museon piha-alueella klo 13-16.

Tapahtuman pysyvänä teemana on "patinan ilosanoma". Pintaruoste on pop! Erityisesti entisöimättömiä, tai muilla tavoin autenttisuutensa säilyttäneitä ajolaitteita toivotaan tuotavan esille. Toki entistettykin kalusto on tervetullutta, luomaan kontrastia ajan patinalle.

Pohjoismaissa suunniteltua ja valmistettua, vanhempaa ajokalustoa pyritään saamaan paikalle monipuolisesti, laidasta laitaan - kuormureista ja linjureista mopedeihin, muitakaan kulkupelejä unohtamatta. Monialaisen tapahtumamme mausteena on useasti ollut harrasteautojen mukana kulkeutuneita vanhoja polkupyöriä. Vaikka ajoneuvon pyörien lukumäärää, ikää tai kuntoa ei ole rajattu, yleensä keskeisimmille paikoille ohjataan vanhimmat ja erikoisimmat laitteet.

Tervetuloa mukaan - tutustumaan tai osallistumaan - pohjoismaisten harrasteajoneuvojen kokoontumisajoon!

Järjestäjä: WSY (Wanhojen Saabien Ystävät), saab95.net ja muita mobilistihenkisiä talkoolaisia.

Lisätietoja netistä hakusanalla "nordisk motorshow"
tai Jari "jt" Talvela, 0400 457 332, jari.talvela ät saab95.net

Kotisivuja + kuvia:
http://saab95net.kuvat.fi/kuvat/Events+ ... apaaminen/
FB: https://www.facebook.com/events/1613147189009577/
http://ilmavoimamuseo.fi/
Avatar
jt
"vanha pieru"
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 13:03
Paikkakunta: Porvoon seutu

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja jt »

Kuva Kuva

Lisäinfoa on tulossa usealle foorumille, mutta muutama vinkki jo nyt:
- Toisen pohjoismaisen merkin pitkäkattoiset on haastettu maaottelu- ja revanssihengessä.
- Suuri viippalentue voi voittaa.
- Samalla tavoitellaan suomenennätystä - 6½ kpl tarvittaisiin. Trailerilla / hinaamalla pihaan tuotu lasketaan puolikkaaksi :)
- "Rupisin tieliikenteessä oleva Viippa" -kiertopalkinnon haltija vaihtuu.
- Vuoden 2016 Viippamiitin kuva-albumi kerätään osoitteeseen
http://saab95net.kuvat.fi/kuvat/Events+ ... amiitti+V/

terv. jt
Avatar
jt
"vanha pieru"
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 13:03
Paikkakunta: Porvoon seutu

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja jt »

Nyt alkaa olla häpeninki kohilla - muistutusmielessä upattakoon tätä.

Vaikka tässä nyt on viippoja ym. wanhuksia agiteerattu liikkeelle, niin toki uudempikin :saab:-kalusto on tervetullutta - tupliksia, satkuja ja tonnareita myöten.
(Museon normi parkkialueet ovat käytössä muulle ajokalustolle.)

Muunmerkkisiä - esim. kaksipyöräisiä harrasteajoneuvoja voi myös tuoda näytille, kunhan tuo "pohjoismaissa suunniteltu ja valmistettu" -kriteeri noin suurinpiirtein täyttyy. Ja laitteen kunnollahan ei ollut väliä, tuo projektisi näytille. Peräkärryille + trailereillekin on suht hyvin parkkitilaa.

terv. jt
saba90
"Hölösuu"
Viestit: 3644
Liittynyt: Ke Tammi 05, 2005 11:22
Paikkakunta: Jkl.mlk

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja saba90 »

Onko tapahtumaan ilmainen sisäänpääsy?
Saab 9000 2.0t -97 Jubileum Stage X
Bmw E53 X5 2002
Saab 9000 2.0i -96
Saab 9000 2.0tA sport -98
Avatar
jt
"vanha pieru"
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 13:03
Paikkakunta: Porvoon seutu

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja jt »

Kiitos kysymästä.
Kyseessä on nk. "Open Air" -tyyppinen kokoontuminen, ja ulkona oleskelu eli renkaanpotkinta on luonnollisesti maksutonta.

FB-tapahtumasivulla tosiaan mainitaan pääsylippu. Ko. sivun luominen ei sujunut tottumattomlta ihan kommelluksitta. Yritin lisätä lomakkeeseen linkkiä NMs-kotisivulle, mutta nollaeuron pääsylippuihin päädyttiin. Siitä pääsylippulinkistä pääsee kyllä kotisivulle, eli onnistuin sentään puoliksi :wink:

Sisäänpääsy museoon maksaa jokusen lantin.
Tuonnehan kannattaa kerätä lössiä pihalta ja käydä tukuttain katsomassa näyttely.
Lainaus hinnastosta:
------------
Aikuiset 8 euroa / henkilö, vuosilippu 20 euroa.
Lapset (7 – 16 v), opiskelijat, sotilashenkilöt, puolustusvoimien henkilökunta ja eläkeläiset: 4 euroa, vuosilippu 10 euroa.
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
Perhelippu 20 euroa.
Yli 10 hengen ryhmät:
Aikuiset: 4 euroa / henkilö,
Lapset: (7 – 16 v) 2 euroa / henkilö.

-------------
saba90
"Hölösuu"
Viestit: 3644
Liittynyt: Ke Tammi 05, 2005 11:22
Paikkakunta: Jkl.mlk

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja saba90 »

Kiitos selvennyksestä,vois melkein poiketa tuota kautta kunhan ekana töistä pääsee
Saab 9000 2.0t -97 Jubileum Stage X
Bmw E53 X5 2002
Saab 9000 2.0i -96
Saab 9000 2.0tA sport -98
Pohjalainen jr.
"Aero"
Viestit: 339
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 19:08
Paikkakunta: Espoo

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja Pohjalainen jr. »

Ao. linkistä löytyy kuvia tapahtumasta :) Kiitoksia järjestäjille!

https://goo.gl/photos/uwKd6YawAbct9K117
Paavo Pohjalainen #3444
-Saab tapahtumakuvia///900 -88 projekti
900 2d T16 -88 / 9-5 Aero Sedan -00
Avatar
jt
"vanha pieru"
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 13:03
Paikkakunta: Porvoon seutu

Re: Nordisk Motorshow 2016 J:kylän suunnalla elokuussa

Viesti Kirjoittaja jt »

Kiitokset mainioista kuvista :)

Kiitokset osallistujille järjestävien seurojen puolesta!

Enemmänkin olis tontille mahtunut. Odotukset olivat tietty korkealla, kun hilattiin tapahtuma ihan tarkoituksella keskemmälle Suomea. Seutukunta yllätti kyllä pahan kerran passiivisuudellaan :?

Oma dokumentointi tuolla, myös Viippamiitti-spesiaali Drakenilla höystettynä:
http://saab95net.kuvat.fi/kuvat/Events+ ... show+2016/

terv. jt
Vastaa Viestiin