Lähtökohdat olivat seuraavat. Olin jo jonkin aikaa katsellut sopivia kulkuneuvoja Suomen puolelta. Haussa oli 90-luvun loppupuolen vähän ajettu ja hyvin pidetty tonnari - ensimmäinen Saabini muuten. Kävin koeajamassa vaihtoehtoja ja tykästyin, kuten niin monet, automaattiin. Joten tarjonta minulle Suomessa alkoi olla vähäistä. Katselin sopivia siis Ruotsista ja jonkin verran Saksasta.
Hämeenlinnasta kuitenkin sattui silmiini alle 200 tuhatta ajettu yksilö, jota aloin tosissani harkita. Harkitsin kuitenkin liian kauan, sillä viikonloppuna, jolle olin ajatellut toista koeajoa ja mahdollista kaupantekoa, oli joku onnellinen ehtinyt tehdä saman, ja auto oli myyty – onnea ostajalle. Itselleni se oli tietysti harmin paikka. Uuden auton hankinta oli niin valmisteltu ja odotettu, että kuume kävi sietämättömäksi.
Viikolla oli silmiini pistänyt bilweb.se sivustolta yksi varteenotettava 2,0t automaatti vuodelta -96. Liekö ollut kauankin myynnissä, sillä otsikosta ja hakukuvauksista puuttui maininta automaatin olemassaolosta, mikä sitten ilmeni vasta ilmoituksen leipätekstistä. Näin automaattia hakeneet eivät ehkä löytäneet ko yksilöä. Itsekin klikkasin ilmoitusta vahingossa. Varustelista oli vakuuttava ja kilometrejä takana vain 107 tuhatta!
Laitoin pitkän kysymyslistan yksityiselle myyjälle sähköpostina samantien keskiviikkona. Torstaiaamuna, kun huomasin surukseni Hämeenlinnan auton menneen, myyjä Tukholmasta ilmoitti vastaavansa kysymyksiini illalla, kun olisi paremmin aikaa. Odottavan aika oli pitkä ja yhdeltä yöllä lopetin vastauksen odottelun, jolloin juuri, kun olin sulkemassa konetta, napsahti postia Ruotsista. Myyjä vastaili kysymyksiini erittäin rehellisen tuntuisesti. Auto oli ollut uudesta asti hänen viime vuonna edesmenneellä vaarillaan. Tällä hetkellä omistajana oli tämän tytär – vastailijan äiti. Vaari oli viestin mukaan erittäin tarkka Saabistaan, eikä kuulemma vaihtanut edes ajovaloa itse, vaan vei Saabin aina merkkiliikkeeseen. Kaikki huollot oli tehty ja kirjattu huoltokirjaan samaisessa merkkiliikkeessä. Ruostetta ei ole – muuta kuin ”konepellin alla iskunvaimentimen päässä, ihan vähän”. Pieni lommo löytyy kuskin ovesta ja naarmu etulokasuojasta. Muuten peli olisi uudenveroisessa kunnossa.
Innostuin valtavasti ja lähetin vielä pari varmistuskysymystä kunnosta. Näihin myyjä vastaili erityisen uskottavan tuntuisesti. Ilmoitin, että olen halukas ostamaan auton, jos se on kuvatunlainen ja kaikki varusteet, jotka on ilmoitettu, löytyvät autosta kaupantekotilaisuudessa. Hinnasta halusin kuitenkin vielä tingata; ilmoituksessa autosta pyydettiin 67 000 kruunua, jonka olisin kyllä ollut valmis maksamaan, mutta kepillä jäätä vielä koittamaan. Tarjosin 60 000. Hintaneuvotteluihin vastailija tarvitsi kuitenkin äitinsä hyväksyntää. Vastatarjous tuli: 64 000 ja sillä pääsimme sopimukseen.
Myyjä oli suorastaan ihmeissään, kun ehdotin, että tulisin tarkistamaan autoa heti viikonloppuna, jos se heille vain sopisi. Sopihan tuo. Sovittiin, että tulen lentäen Turusta Tukholmaan ja hän tulisi vastaan Arlandalle. Tämä kaikki tapahtui siis sähköpostin välityksellä ja puolessa vuorokaudessa.
Ongelmia alkoi kasaantua, kun Ruotsin pää ei osannut päättää, millaisessa muodossa raha mahdollisessa kaupantekotilaisuudessa pitäisi olla. Ehdotin Euroja käteisellä – koska se olisi minulle helpointa järjestää. He halusivat, että rahat olisivat heidän tilillään Postväxelillä tai vähintäänkin käteisenä Kruunuina. Postväxeliä tiedustelin pankiltani, mutteihän sellaista löytynyt, Pankkivekseli kylläkin. Aikamme kun olimme pyöritellyt maksuongelmaa, he olivat suostuvaisia käteissuoritukseen Kruunuilla. Minulla alkoi olla kiire saada Kruunuja – niitä kun ei pankeissa enää säilytelläkään suuria summia. Asiasta olin kyllä kuullut, mutten ehtinyt sitä huomioida. Forexilta löytyikin sitten loput, joten sekin asia järjestyi - perjantaina viideltä iltapäivällä.
Ehdin kartoittaa samalla lentojärjestelyjä. Blue1:lla olikin halvimmat lennot nimenomaan varhain aamulla ja paikkoja vapaana vain silloin. Liput siis pikaisesti tilaukseen. Tällöin myös soitimme ensimmäisen kerran toisillemme – kyllä sähköposti on kätevä. Puhelimessa käytimme englantia, sähköpostilla myyjä kirjoitti ruotsiksi ja minä englanniksi. Myyjä halusi varmistaa, onko tämä nyt totta vai virtuaaliajan ikävää jäynää lahden takaa. Molemmat siis varmistuimme, että ”kyllä tässä sitä ollaan tekemässä käytetyn auton kauppaa naapurimaiden välillä ja vuorokauden sisällä ensikontaktista”. Kumpikaan meistä ei selvästikään ollut autokaupan ammattilainen, josta tiedosta molemmat hiukan helpottuivat.
Illalla kävin vielä Vikingiltä varaamassa paluumatkalle hytin ja optimistisesti autopaikan. Laskin, että jos kaupat olisi tehty todella nopeasti, olisi hyvällä tuurilla ehtinyt vielä aamulaivalla takaisin, muttei tässä tapauksessa. Kiirettäkään ei ollut.
Aamulennolla siis Arlandaan. Siellä vastassa oli itseni ikäinen kaveri. Joimme kahvit ja juttelimme hetken, kunnes lähdimme ulos autoa katsastamaan. Ensimmäinen yllätys tuli, kun istuin pelkääjän paikalle. Ilmoituksessa oli mainittu ”dubbelairbagit”, mutta kartanlukijan puolella olikin vain hanskalokero... Olinkin ollut hiukan yllättynyt ilmoituksen tästä kohdasta ja osasin epäillä jotain tällaista. Myyjä ei oikeastaan kunnolla tuntenut auton varusteita. Nostin asian heti esille ja hän oli aidonoloisesti yllättynyt, ettei siinä olekaan airbägiä.
Kaveri ei totisesti ollut mikään expertti autoasioissa – tai ainakaan ko auton osalta. Olihan auto pääasiassa ollut äitinsä tallissa vaarin kuoleman jälkeen. Kaveri pelästyi ensireaktiotani sen verran, että oli erittäin nolona tilanteesta ja pelkäsi jo kaupanteon päättyvän siihen paikkaan – ja oli myös pahoillaan siitä, että olin joutunut lentämään sinne asti todetakseni tällaisen lapsuksen. Kerroin kuitenkin, että vaikka olen hyvin pettynyt tilanteeseen, ei tämä estä kaupantekoa, jos kaikki muu on kunnossa ja hinnassa pystymme hyvittämään puuttuvan varusteen.
Toinen havainto oli, ettei ”armstödiä” löytynyt. Tästä kysyessäni kaveri näytti takapenkkiä, että onhan se tuolla. Niin: takapenkeillä siis on käsinoja, jota hän oli kuvitellut tarkoitettavan, kun oli ruksinut lisävarusteita netti-ilmoitukseen. Itse aloin jo epäillä kaikkia muitakin yllätyksiä, joita olisi vielä edessä... En nostanut käsinojasta sen enempää juttua, koska siellähän se oli takapenkkiläisillä, kuten mainittua.
Ajoimme Arlandalta vuorotellen myyjien kotiin. Ajossa ei löytynyt mitään moitittavaa. Kaikki toimi ja tunnelma oli kuin uudessa autossa ikään. Auto oli sisältä todella hienossa kunnossa eikä tosiaan hävennyt juuri uudelle. Takapenkeillä ei näytetty istuneen ollenkaan. Ei mitään kolhuja tai kulumisen merkkejä myöskään edessä. Hieno auto ajaakin: laatikko toimi täydellisesti eikä ylimääräisiä ääniä kuulunut. Kaikki vaikutti siis siltä, että auto oli tosiaan ollut papan silmäterä.
Kaverin vanhempien kotiin päästiin hyvin: sollentunalainen hyvin keskiluokkainen omakotialue avautui niin ruotsalaisena kuin kuvitella voi. Perheen isä saapui ulkosalle esittäytymään ja ehkä hiukan epäilevänä tämän suomalaisen ostojakandidaatin touhuja tutkimaan. Kävin auton ulkoisesti läpi taskulampun kanssa ja todellakin: täysin ruosteeton peli oli kyseessä. Pohja oli kuin suoraan kaupasta. Pieni lommo, josta myyjä mainitsi, oli peukalon pään kokoinen painauma kuljettajan oven kahvan yläpuolella. Naarmua en löytänyt kuin kysymällä, missä se sijaitsee... Lohkolämmitin löytyi ja hyväkuntoiset nastarenkaat. Huoltokirja oli täydellinen ja aloin olla kaikin puolin vakuuttunut. Kotimaasta käsin olin jo tarkistanut auton omistajahistorian Väkverktin sivuilta.
Koitin kuitenkin esittää vielä hiukan epäilevää: niinköhän kaupat syntyy, koska se pelkääjän puolen airbag oli ”niin tärkeä ominaisuus”. Poika pakotti isänsä hinnan alennusneuvotteluihin, sillä oli selvästi omastakin mielestään antanut väärää tietoa. Yhdessä me kolme aloimme kalkuloida sitä, mikä mahtaa olla moisen erheen hintavaikutus. Olin onneksi printannut -96 vuoden hinnaston saabclubin keskustelusivuilta. Sieltä me sitten katsoimme lisävarusteen hinnan uutena Suomessa ja uuden auton hinnan markoissa. Sitten käänsimme summat nykyrahaan ja edelleen Kruunuihin. Alensimme uuden airbagin hintaa samassa suhteessa kuin auto oli halventunut vuosien saatossa. Kyllä meitä kaikkia nauratti siinä vaiheessa, että menipäs vaikeaksi. Kävi vielä niin, että isä ja poika laskivat pieleen minun eduksi. Alennukseksi saatiin 2000 kruunua. Se sopi kaikille. Muutenkin myyjät olivat kyllä erityisen mukavia ja ystävällisiä. Vähemmän heidän kanssaan pelotti autokauppaa tehdä kuin suomalaisessa merkkiliikkeessä.
Sitten vain sopimuspapereiden kimppuun. Myyjät olivat printanneet Väkverketin kolmesivuisen sopimuspohjan, joka oli kyllä varsin hyvä. Aikamoisella pieteetillä isältä kesti melkein tunti täyttää lomakkeita. Juuri ennen allekirjoittamista poika havahtuu laskeneensa väärin sen airbag-alennuksen, jolloin isä tuskastuneena käsinkirjoittamiseen tiuskaisi: ”Mikä on sovittu se on nyt sovittu!”
Sovimme vielä, että saan ajaa heidän vakuutuksilla satamaan – muutenhan vakuutuksen saaminen olisi ollut ilmeisen vaikeata. Poika lähti vielä saattelemaan minut, etten eksy. Aiemmin he olivat kertoneet autossa olevasta ”viasta – tai voi se olla ominaisuuskin” nimittäin auto ei käynnisty, jos ovien avaamisesta on kulunut tovi ennen starttausta. Kysehän on ajonestolaitteesta. Itsellenikin uutena ominaisuutena se meinasi pelästyttää kun hyvästelimme pojan kanssa Tukholman keskustassa, eikä Saab enää käynnistynytkään...
Auto parkkiin satamaan ja itse lähdin vielä keskustaan aikaa kuluttamaan. Illalla ajoin tyytyväisenä auton laivaan. Aamulla Turussa menin suoraan tulliin, jossa täytin pari lomaketta ja sain väliaikaiskilvet maksettuani siellä 14 euroa siirtoluvista. Viikolla katsastusmiehen pakeille, jossa ensimmäiset ulkopuoliset ihmettelivät auton hyvää kuntoa. Ei huomautettavaa ja hyväksyviä nyökkäilyjä, että on kyllä kuin uusi alustastaankin. Katsastus oli kyllä ihmeen kallista. Tavallinen vuosikatsastusta vastaava tarkastus maksoi 132 euroa!
Sitten takaisin tulliin täyttämään taas papereita. Samalla tullivirkailija opasti ja kävi tarkastamassa tuodun tavaran. Ei voi kuin ihmetellä sitäkin auto-osaamista, jolla tiedot täytettiin. Mitään alennuksia ei luvattu ja tarjottiin veroarvoa, joka olisi annettu vastaavanlaisen Jubileum-mallin mukaisesti. En kelpuuttanut sitä, koska ajattelin, että markkinahinnat ovat laskeneet siitä päätöksestä jo, ja niin auto meni markkina-arvoarviointiin.
Autolla on ehtinyt tulla jo kohta 10 000 kilometriä mittariin lisää. Erittäin tyytyväinen olen siihen ollut. Ruostesuojauksen teetin Koivulan ruoste-esto oy:ssä, jossa jälleen ihmeteltiin, mistä tällainen auto on tuotu, kun on kuulemma pelleiltään vielä paremmassa kunnossa kuin saksantuonnit. Koivulassa sain erittäin hyvää palvelua ja lupasivat jatkossa Saab-klubilaisille alennusta. Kannattaa kyllä ottaa etukäteen kynnyslistat irti, sillä sitä he eivät halunneet tehdä (pelkäävät hajoittavansa klipsuja) – itse siis jouduin täydentämään suojausta jälkeenpäin tältä osin. ”110:n huollon” teetätin Länsikeskuksen autohuollossa, jossa ei sitten tehtykään muuta kuin bensansuodattimen vaihto. Olin ehtinyt vaihtaa tulpat DI-kasetin kärvähtäessä 109 000 km:n jälkeen(!). Öljyt ja suodattimet vaihdoin siinä samalla. Ihmettelyä tuli taas auton hyvästä kunnosta. Hihnakin oli kuulemma niin uusi, ettei korjaaja ollut raaskinut vaihtaa... Olivat ilmeisesti Ruotsissa Saabilla vaihtaneet sen jo ennen huoltokirjan vaadetta. Käsinojan ostin käyettynä kerholaiselta ja verhoilutin sen 35 eurolla Classic car nimisessä verhoomossa – siellä ei ollut Saabin oikeata blyshiä, mutta huomaamattoman lähelle päästiin bemarin vastaavalla. Samoin olen ehtinyt korjata takaoven toimimattoman keskuslukon (huomattiin kaupanteon yhteydessä) ja nyt olisi edessä kuskinpuolen penkinlämmittimen korjaus (huomasin vasta kotona).
Kaiken kaikkiaan en voi kuin suositella näiden kokemusten pohjalta auton hakua Ruotsin puolelta, jos Suomesta ei sopivaa löydy. Kuluja hausta kertyi kaikkiaan n. 160 euroa (lennot 80 ja laiva 80 euroa). Muuta kulua ei hakureissusta tullut kuin sikahinta elämäni huonoimmasta pippuripihvista laivan kanttiinissa. Katsastukset ja tullin maksut tietysti siihen päälle. Lisäksi tietysti nämä katsastus- ja tullimaksut. Mutta verrattuna Saksan reissuun kustannukset oli kymmenesosan luokkaa. Aikaakin kului vain tuo vuorokausi eikä hirveätä painetta huonon auton tuomiselle olisi ollut.
Veropäätöskin tuli vihdoin ja loppusummaksi 3966 euroa. Itse olin ajatellut, että noin neljätonnia sieltä rapsahtaa... Nyt pitäisi kai tehdä valitus vielä ainakin arvonlisäveron perusteettomasta keräämisestä. Muuta kun en oikein osaa moittia – verotusarvoksi kun oli asetettu 11 210 euroa. Tosin onhan noita Aerojakin tuotu suhteessa paljon halvemmilla veroilla. Jos jollakulla on kokemusta valituksen teosta, otan vinkit/valmiit pohjat mielelläni avukseni.
Haku oli siis varsin onnistunut ja helpompaa kuin olisin ikinä kuvitellut. Muistaa pitää normaalin autokaupanteon sääntöjen lisäksi ottaa myyjiltä alkuperäiset ruotsalaiset rekisteriotteet; ne kun vaaditaan täällä kilpiä haettaessa. Jotain jäi vielä tästäkin kirjoittamatta ja vastailen kyllä, jos jollakulla jäi jotain kysyttävää.
