Auto oli juuri sellainen, mitä olin väijynyt.
CS-korinen, turbo, beigellä sisustalla, paremmalla ajotietokoneella ja tietysti VIHREÄ
Huutokaupan oli määrä päättyä torstaina klo 1200.
Tiesin että autoa on hieman kolhaistu, mutta vaurioiden todellista laatua tai suuruutta ei tiedetty.
"Agenttini" (
) kävivät Tallinnassa edellisellä viikolla useampaankin kertaan, mutta eivät päässeet katsomaan autoa, taisi mennä reissut A.le coq:n laaduntarkkailuun.Vihdoin saatiin keskiviikkona tietää että autolla on ajettu 230tkm ja että vaurioita ei ole muualla kuin kuskinpuolen etulokarissa, mutta auton ajokunnosta ei silti tullut selvyyttä.
Huutokaupan edustaja osasi kertoa vain että eturenkaasta tai jostain sieltäpäin kuuluu rahinaa... Ota sitten siitä selvää. Myyjä ei puhu kun joko Venäjää tai Viroa, ja minä joko Suomea tai Engklantia.
Perskeles, siellähän voi rahista vaikka oravanpesä!
No, ei muutakuin hiljalleen lämmittämään vaimoa, että lähettäiskö viettämään vapaapäivää (torstaita) Tallinnaan.
Siinäpä se väsytystaistelu sitten olikin.
Lapsia ei voinut edes ajatella mukaan otettavaksi, kun niille ei ollut matkustusasiakirjoja. Itse kävin kyllä kevättalvella Virossa ilman passia, mutta lastenkanssa ei riskiä voi ottaa.
Iltapäivä ja alkuilta siinä sitten mietittiin mitä olisi tehtävissä, kunnes tieto Helsingista saapui. Voisimme yöpyä yhden kaverimme luona ja nousta aamun ensimmäiseen lauttaan.
Se oli juuri se impulssi mitä tarvitsimme, eikun lapset autoon ja nokka kohti mummolaa, kello oli tässävaiheessa jo 2000.
Mummolassa pikaisesti käytyämme (200 km), palattiin kotiin hakemaan teatraalisesti passit ja hammasharjat sekä varaamaan liput aamun ensimmäiseen Tallinnanlauttaan.
Sitten tonnarin nokka kohti pääkaupunkia, jonne saavuttiin 0100 ja saatiin tyyny pään alle neljäksi ja puoleksi tunniksi.
Aamukuudelta sitten vihdoin Helsingin "sisäinen siirtymä" länsisatamaan, liikennettäkin oli niin paljon ettei sekaan meinannut mahtua, ajettiin taksin kanssa kahdestaan.
Eipä näkynyt mitään merkkiä Helsingin aamuruuhkasta, Mikkelissäkin on aamukuudelta enemmän autoja.
Auto sitten vaan parkkiin satama-alueelle. Hieman kyllä mietitytti, kun mätin 16 Euroa parkkimittariin, 25 Eurolla olisi saanut auton mukaan laivaan.
Tosin parempipuolisko oli ilmoittanut jo illalla että hän ei aio ajaa metriäkään Tallinnassa, joten luontainen pihiys piti taas vaan niellä.
Fiilis oli kuitenkin korkealla, matkan kolmesta etapista ensimmäinen ja helpoin oli takana. Tiesimme jo etukäteen että "seikkailun" kaksi viimeistä vaihetta on vaikeimmat tai ainakin jännittävimmät.
Vihdoin voimme katsella laivan peräkuohuja Helsingin jäädessä taakse.
Laivalla söimme muuten mahtavan aamiaisen, sämpylän, kahvia ja kylmän A.le Coqin (lonkeron).
Aamu oli muutenkin mahtava, nyt taas muistin miksi viihdyin aikanaan niin hyvin laivastossa.
Pari tuntia, ilman viinaa (uskomatonta mutta totta) ja Tallinnan satama.
Tästä alkoi sitten matkan hankalin vaihe.
Tiedossa ei ollut muuta kuin että huutokaupan pitäjä on Plusmerk, ja osoite on Nuhja, Lagedi, Rae Vald, Harjumaa.
Ensin aloimme selvittää että kuinka kaukana ja missäpäin se oikeasti on. Eikun kysymään sataman infopisteestä, että miten kaukana Harjumaa on?
Vastaukseksi saimme Viron kartan jossa koko Pohjois-Viro oli ympyröitynä
Eipä paljon helpottanut.
Vaihtoehdoksi jäi kylmästi hypätä taksiin ja katsoa mitä tuleman pitää, tai niin ainakin luulimme.
Hypättiin sitten ensimmäiseen taksiin satamassa, näytin kuskille osoitteen ja sain vastaukseksi pelkän päänpyörityksen.
Mitä helv**? Tuo venäläinen taksikuski ei tiedä missä tuollainen osoite on. Siinä vaiheessa tuli ikävä kotiin, miten voi olla että taksikuski ei tiedä minne pitäisi mennä.
No, päätettiin yrittää uudestaan.
Seuraavana oli jonossa musta Mersu, kokeilin etuovea kuten Suomessa, mutta se oli lukittu. Kuski vinkkasi että takapenkille.
Hypättiin sisään ja annoin kuskille osoitteen, vastaukseksi saatiin selvällä Suomenkielellä, että "osoite on Tallinnan ulkopuolella enkä tunne paikkaa mutta alueen tiedän, lähdetään etsimään"
Ajeltiin sitten läpi kaupungin, senverran tunsin paikkoja että erotin kun mentiin Hesburgerin ohi, Stocmannin ohi, Prisman ohi, Elqotekin ohi, Maksimarketin ohi...
Lopulta jossain hieman Tallinnan lentokentän itäpuolella kuski ohjasi auton moottoritien pientareelle ja hetken hiljaisuuden jälkeen totesi että pitää ottaa kartta esille. Tosin siinä hiljaisena hetkenä istuessa pysähtyneessä autossa, jossain Tallinnan ulkopuolella kerkesi mielessä liikkua jo vaikka mitä ajatuksia.
Kuski löysi kuin löysikin kartalta Lagedin, ainut vaan että kartan mukaan siellä parisataa hehtaaria peltoa, eikä mitään muuta.
Vaimo sitten keksi että onhan meillä Plusmerkin puhelinnumero ja kuski voi soittaa ja kysyä tietä.
Näin teimmekin ja homma alkoi taas pelittää, matkaa perille oli vajaa kilometri
ja peltojen tilalla oli melkoisen suuri uusien omakotitalojen peittämä asuinalue. Se niistä Viron kartoista.
Matkaa tuli satamasta kutakuinkin 15 kilometriä.
Kuvitelkaapa sama tilanne Suomeen, kerron taksikuskille kaupunginosan ja osoitteen 15 kilometrin päästä ja kuski (se venakko) ei edes lähde liikkeelle kun ei ole hajuakaan minne pitäisi mennä.
Kuinkahan pitkään saisi ajaa Taksia.
Mutta pääsimme kuitenkin huutokauppa-alueelle.
Jos bongaatte Tallinnassa allaolevan taksin, kannattaa ottaa kyyti häneltä oli nimittäin älyttömän hyvä kuski ja oikea asiakaspalvelija.
Kuskin poika muuten ajaa Taksia Helsingissä (jos tunnistat itsesi, niin kerro terveisiä. Isäsi on mahtava mies, kannattaa olla ylpeä).
Lentokenttä oli tosi lähellä, asioita selvitellessä oli mukava katsella kaikenkarvaisten koneiden nousuja ja laskuja...
Auton etupään vahinkoja yritettiin sitten tutkia, rengas pois ja ihmettelemään.
Rahinan lähde selvisi nopeasti, sisälokasuoja oli repsahtanut ja hankasi renkaaseen. Repäisin sen pois ja etsin muita vaurioita, mutta en löytänyt mitään ihmeellisempää.
Yritin käynnistää autoa, mutta akun tilalle laitettu akunkuvatus ei antanut virtaa yhtään.
Piti lähteä kyselemään virtaa... Sainkin sitten akkukärryt ja auto hörähti käyntiin, kunhan ensin vaihdoin oman tonnarin avaimenperästä paristot ajonestolaitteen kuittausta varten.
Moottori kävi ihan nätisti eikä mitään kilinöitä eikä helinöitä kuulunut, juma täähän on hyvässä kunnossa!
Vielä kun olin jo rekisteröinyt lentokoneen "kuvat" penkeissä, niin alkoi olla melkoinen poltto päällä.
Kävin heittämässä pienen lenkin ympäri pihaa ja totesin lähes kaiken olevan kunnossa, ABS-valo tosin paloi mutta arvelin kuskinpuoleisen anturin olevan rikki.
Jätin auton portinpieleen ja päätin lähteä hieromaan todenteolla kauppoja.
Itse tässä juurikin autoa katsellessa olen myös perehtynyt kyseisen maan autotarjontaan,eikä loppujen lopuksi olisi edes kovin pitkässä hakumatkassa jos vaan hyvän yksilön sattuu löytämään 
onneksi vaimolla oli huutokauppakuitti käsilaukussa, josta selvisi rekisterinumero.
