RE85 kulutus

BioPowerit, BioPoweroinnit ja Etanolimuutokset. Keskustelua etanoliautoiluun liittyvistä asioista.
vertti
"Tuplakaasari"
Viestit: 56
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:03

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja vertti »

Parantaa kuin sika juoksuaan. Olen seurannut kulutusta senkin takia, että paiskasin koneeseen RVS:t n. 5000 km sitten. Ajattelin, ettei ne kulutukseen mitään vaikuta, mutta jos suojaisi täystuholta tosi paikan tullen niin hyvä sekin.

Nyt kuitenkin näyttää, että maantiekulutus on tippunut lähes litralla joulukuusta. Ei kertalaakista, vaan vähitellen: ensin 9,7:ään, sitten 9,3:een ja nyt viimeksi 9,1. Ja keskinopeuttakin on nostettu, ettei enää tarvitse ajaa kieli keskellä suuta ja kaasupoljinta ukkovarpaalla kutittaen. Sillä ajotyylillä sid, joka yleensä näyttää tankkaukseen verrattuna desin-pari liikaa, näytti alimmillaan 8,8. Myös kaupunkikulutus näyttäisi laskeneen samalla keskinopeudella n. 7-8 desiä.

Ensimmäisen vaihdon jälkeen öljy oli jos ei nyt pikimustaa niin kuitenkin huomattavasti mustempaa kuin ennen myrkyn lisäystä. Nyt se näyttää niin kuin olisi juuri kaadettu koneeseen, seassa tummempia juovia, jotka eivät ole sulautuneet öljyyn, mutta väri kokonaisuudessaan hyvän näköistä ja koneella siis ajettu toisen vaihdon jälkeen tuo 5000 km. Käyntikin on muuttunut sivistyneemmäksi.
keisari
"Aero"
Viestit: 381
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2008 19:16

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja keisari »

Nonnii... HEVONEN pyörtyi... Minulla putosi 1,1 litraa kulutus kun vaihdoin Denson tulpat NGK tulppiin 8O .
Ennen 12,7 nyt 11,6.
Vanhoilla tulpilla ajettu 20.000 km... tulipa eroa :D
Keisarilla uusia vaatteita....
NG 9-5 Aero Isolohko XWD aut., 9-5 Aero aut. -06(toiseksi vanhim. pojan),9-3 autm.XWD FARKKU -09, 9-3 TTID FARKKU -08 (nuorimman pojan), BMW G 310 GS sekä BMW G 310 R
V.J.S
"Hölösuu"
Viestit: 8086
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja V.J.S »

Minullakin tippui Audin kulutus parin viikon takaisesta 16,x l/100km --> 15,x litraan per 100km. Syy on toki sulaneissa teissä ja lämmenneessä säässä.
-Ville
-Ford Kuga Vignale 2.5 PHEV -20
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
keisari
"Aero"
Viestit: 381
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2008 19:16

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja keisari »

Juu ja nastarenkailla ajetaan kesät talvet ja potkukelkka katolla :D
Keisarilla uusia vaatteita....
NG 9-5 Aero Isolohko XWD aut., 9-5 Aero aut. -06(toiseksi vanhim. pojan),9-3 autm.XWD FARKKU -09, 9-3 TTID FARKKU -08 (nuorimman pojan), BMW G 310 GS sekä BMW G 310 R
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Kaikki on tähänasti menny, mitä olen tankannut Saabin tankkiin.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5643
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Nokia

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja Pakari »

1700km Rukan reissu takana, kyllä oli mukavaa ajella femmalla. No, asiaan - RVS käsittelyn tein 9-5:sen moottorille ennen reissua ja uusilla öljyillä matkaan. Koko reissun keskikulutus oli 8,6 l/100km, mukaanluettuna kylmästartit ja reissailu Rukalla. Mainittakoon vielä että keskikulutus nousi viimeisen 20km matkalla 8,5 -> 8,6 kun vähän piti poltella reissun karstoja :mrgreen:

Edellinen kulutusennätys oli 8,7l/100km:lle, että näyttäisi siltä että RVS käsittely laski polttoaineenkulutusta n. 0,2 - 0,3 litraa sataselle. Menomatkalla Rukalle päästyä näytti 8,4 l/100km lukemia. Ja nämä tosiaan T5-sisuskaluilla.. Että he jotka väittävät T5-sisuskalujen nostavan polttoaineenkulutusta litralla niin sopii yrittää päästä edes em. lukemiin T7-sisuskaluilla. :mrgreen:
#4752
Alfa Romeo 159 2,4JTDm & Opel Insignia 2,0CDTi
9-5 Aero -04 19T#7
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Mikki2
"Aero"
Viestit: 332
Liittynyt: To Elo 12, 2010 21:26
Paikkakunta: Oulu

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja Mikki2 »

Muistatko mikä oli keskinopeus näille kulutuksille ja millä rengastuksella + paineilla? Ilmeisesti ad85 arvo maksimit?
9-5 sw 1,9 tid aut. -08 // Og900 T16 5d -92 // Tech2 // Timppa #5363#
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5643
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Nokia

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja Pakari »

Ajotieturi näytti reissun keskinopeudeksi 79kmh (kyllä Pohjoisissa saa ajaa myös 100kmh talvella, samoin Tre-Vaasa välillä paikkapaikoin) ja etanoliprosentti jäi 76%:iin kun reissua edeltäneesä tankillisessa oli hieman bensiiniä joukossa. Jokseenkin amul oli tuolla adaptaatiolla 300 eli seosta korjataan 3% ylöspäin...

Rengastus perus on 205/55/16 aluilla ja välikelin renkaat oli reissussa alla, tarkoittaen siis kitkarenkaita. Paineina käytän 2,8bar joka nurkassa.
#4752
Alfa Romeo 159 2,4JTDm & Opel Insignia 2,0CDTi
9-5 Aero -04 19T#7
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Blacktor
"Tuplakaasari"
Viestit: 84
Liittynyt: Ke Helmi 24, 2016 17:46

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja Blacktor »

Autona 9-3 1.8t SS -04, JCarlsonin softalla

E98 tankkauksista laskettu kulutus 10352km matkalla 9,24l/100km

E85 tankkauksista laskettu kulutus 2063km matkalla 11,33l/100km

Jäämme seuraamaan miten tilanne kehittyy kun viinakilometrejä tulee enemmän. Sen voin sanoa, että parantuneesta tehosta ja väännöstä on tullut nautittua huolella siinä missä viime vuonna bensalla ajellessa välillä taantui vain köröttelemään eteenpäin. Siihen nähden näyttää erittäin hyvältä 8)
mjojal
"Kaasari"
Viestit: 23
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2016 18:59
Paikkakunta: Tampere

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja mjojal »

250km/30Litraa etanolilla, josta 150km matka-ajoa, en osaa oikeen sanoa että onko paljon vai vähän?? 8O
Sidiä en ole kytännyt..
markusR
Matalapaineturbo
Viestit: 186
Liittynyt: To Syys 02, 2010 20:28
Paikkakunta: Loviisa/Gammelby

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja markusR »

mjojal kirjoitti:250km/30Litraa etanolilla, josta 150km matka-ajoa, en osaa oikeen sanoa että onko paljon vai vähän?? 8O
Sidiä en ole kytännyt..
Ettei vain takissa olisi muutakin reikää kuin se pumpulle menevä.. :wink:
Peugeot 508 sw GT -12
EX-SAAB 9-5 2.0L Victor Wagon Aut. -02 E85 stage3 [software by Nappe]
Honda CBR 954rr -03
vertti
"Tuplakaasari"
Viestit: 56
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:03

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja vertti »

mjojal kirjoitti:250km/30Litraa etanolilla, josta 150km matka-ajoa, en osaa oikeen sanoa että onko paljon vai vähän?? 8O
Sidiä en ole kytännyt..
Vaikea sanoa, kun ei ilmene malli, moottorin koko ja vaihteisto. Jos laskee, että maantiellä menee kympillä, jää kaupungin keskikulutukseksi 15. Vähän vai paljon? Riippuu keskinopeudesta. Mulla menee 9-5 2.3A farkku tiellä kympillä ja allekin. Kaupungissa menee keskinopeudesta riippuen 18-14,5 keskinopeus 27-38. Harvemmin pääsee yli 30 km/t keskinopeudessa. Kuitenkin viinalla edullisempaa kuin bensalla.
mjojal
"Kaasari"
Viestit: 23
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2016 18:59
Paikkakunta: Tampere

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja mjojal »

vertti kirjoitti:
mjojal kirjoitti:250km/30Litraa etanolilla, josta 150km matka-ajoa, en osaa oikeen sanoa että onko paljon vai vähän?? 8O
Sidiä en ole kytännyt..
Vaikea sanoa, kun ei ilmene malli, moottorin koko ja vaihteisto. Jos laskee, että maantiellä menee kympillä, jää kaupungin keskikulutukseksi 15. Vähän vai paljon? Riippuu keskinopeudesta. Mulla menee 9-5 2.3A farkku tiellä kympillä ja allekin. Kaupungissa menee keskinopeudesta riippuen 18-14,5 keskinopeus 27-38. Harvemmin pääsee yli 30 km/t keskinopeudessa. Kuitenkin viinalla edullisempaa kuin bensalla.


Joo tosiaan auto on 9-5 2.0t vm03 automaatti. Toi kulutus tosiaan mietityttää vaikuttaa aika korkealta verrattuna muiden kulutuksiin.
vertti
"Tuplakaasari"
Viestit: 56
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:03

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja vertti »

mjojal kirjoitti:
vertti kirjoitti:
mjojal kirjoitti:
Joo tosiaan auto on 9-5 2.0t vm03 automaatti. Toi kulutus tosiaan mietityttää vaikuttaa aika korkealta verrattuna muiden kulutuksiin.
Saattaapi olla myös lähellä oikeaa. Kuten kerroin, suurin yksittäisen tankkausvälin kulutus on ollut helmikuussa kaupunkiajossa keskinopeudella 27 km 18,3 lt. Vuoden alusta tähän saakka on tullut kilometrejä 7200 ja viinaa on kulunut 866 lt, eli keskimäärin 12 lt/100 km. Bensoiksi muutettuna se tekee hintasuhteesta riippuen 7,5-8,0 lt. Matkasta 2/3 on tietä ja loput kaupunkia. Tuskin olisin päässyt bensalla sen vähemmällä, kun biili tahtoo viedä jo maantiellä tuon 8,0 litraa, puhumattakaan kaupunkiajosta, jossa automaatilla varustettu kone imee lientä jo tosi juhlakkaasti. Eli keskinopeudet niin maantiellä kuin kaupungissakin vaikuttavat kulutukseen ja tietenkin raskaampi polkeminen kiihdytystilanteissa.
Jonni Peura
"Hirsch"
Viestit: 790
Liittynyt: Ti Loka 30, 2007 11:07
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: RE85 kulutus

Viesti Kirjoittaja Jonni Peura »

Sidin lukemia huhti-toukokuulta:

Kaupunki avg 31 km/h
RE85 16,5 l
98E 13,7 l

Maantie avg ~80 km/h
RE85 9,9 l
98 E 8,1 l

Alla automaatti farkkufemma, Suokon softa. Renkaat keväällä alle laitetut Dayton Touring 2 225/45 17".

Polttoainekustannuksissa näillä kulutuksilla etanoli vie voiton, hintojen ollessa täällä Seinäjoella 0,99 € vs 1,50 €.
Saab 9-5 2,3tA 2003 RE85
Vastaa Viestiin