Tervehdys!
Tapahtuipa seuraavaa: 74 malliseen 96:seen tehtiin uusi (vakio) kone. Vanha hyvänoloinen kytkin asennettiin takaisin. Ajettiin ehkä 500 km, minkä jälkeen kytkinpolkimessa alkoi ensin tuntua pientä tykytystä ja lopulta lähes infernaalista ravistusta. Vika kehittyi vähitellen mutta nopeasti, eli noin viiden kilometrin matkalla, ei siis kertapaukahduksella.
Asennettinpa sitten tehdasuusi levy+asetelma+painelaakeri (Sachs). Kaikki toimi alkuun mainiosti, mutta taas ehkäpä 500 km jälkeen täysin samat oireet toistuivat.
Irtovauhtipyörään pultattuna 1. pettäneen kytkimen käpälöiden keskinäinen korkeus ei eroa hyllystä otetun tehdasuuden (ei autossa nyt oleva, vaan todella käyttämätön) vastaavan mitoista: yksi käpälä näyttäisi molemmissa olevan noin millin korkeammalla. Pettänyt kytkin on silmämääräisesti arvioiden ehjän näköinen, levy ja painelaakeri OK.
Nyt autossa olevan kytkimen painelaakerin vastinlevy heittää kytkinakselin suunnassa selvästi, kun asiaa tarkastelee työsylinterin aukosta koneen käydessä, ja polkimessa tuntuva tykytys alkaa heti painelaakerin koskettaessa vastinlevyä. Nostettaessa kytkintä auton ollessa paikallaan käsijarru ja vaihde kytkettyinä koko moottori+voimansiirtopaketti kiertyy edestakaisin silminnähden pituusakselinsa ympäri ja kevyesti kytkintä nostettaessa kytkinakseli kiertyy sykäyksittäin edestakaisin.
Syynä voisi varmaan olla vääntynyt painelaakeria käyttävä haarukkakin, mutta miksi vika korjaantui 1. kerralla kytkimen vaihdolla.
Apuva!
t. Jallu
Veenelkun kytkinvika
Veenelkun kytkinvika
Jari Ala-Ilomäki
-
- "Viggen"
- Viestit: 527
- Liittynyt: Pe Joulu 03, 2004 09:32
- Paikkakunta: Oulu
Mielenkiinnolla odottelen vastauksia, itellä museoviipassa vastaava ongelma, eli ei meinaa kehtaa liikkeelle lähteä, ku ravistaa kytkin niin pirusti. Onneksi on tuo vapaakytkin, että ajossa ei ongelmia. Itellä tuo ongelma tuntuu olevan pahimmillaan kylmänä. Muutaman lähdön jälkeen hiukan helpottaa, mutta silti tuntuu koko ajan, että kohtaa leviää jotain käsiin. Mulla on perimätiedon mukaan kans vaihdettu kone tuohon vempeleeseen vastikään. Ostettaessa toimi kuten pitääki ja parituhatta kilometriä sen jälkeenki, mutta sitte alko oireet samalla tavalla ku kuvasit, eli melko nopeasti paheni tähän pisteeseen, ei kuitenkaan kerralla.
2xSaab, ikäeroa vaatimattomasti vajaat 36 vuotta
95 VAN -71 MA, 9-5 Stw Aero -06,
9-3 SC TTiD A6 -08, 9-5 Wagon -01/-02 KA, 9000 CD 2.3i -92 -- MYYTY pois
--2236--
95 VAN -71 MA, 9-5 Stw Aero -06,
9-3 SC TTiD A6 -08, 9-5 Wagon -01/-02 KA, 9000 CD 2.3i -92 -- MYYTY pois
--2236--
Re: Veenelkun kytkinvika
Tervehdys!
Ravistava kytkimeni, jota taannoin valittelin, on jälleen kasassa kera uuden silmälaakerin ja toimii hienosti. Tässä ei tosin ole mitään uutta, näinhän kaikki kävi aiemminkin.
Mittasin pultilla kokoonpuristetun vauhtipyörään asennetun paketin painelevyn nousun tasaisuuden kehän kolmelta kohdalta, eroa oli 0,1 mm. Mittauksen toinen pinta tosin oli valun jäljiltä, joten ihan absoluuttinen totuus tuo ei ole, riittävä kumminkin. Vauhtipyörän heitto oli 0,05 mm.
Kytkinkopan ja moottorin välistä puuttuivat ohjureina olevat holkit, niitä ei ollut ennen koneremonttia vallinneessa kokoonpanossakaan. Nyt on.
Raportoin, jos aihetta ilmenee. Toivottavasti ei.