Eli ostin vajaa vuosi sitten keväällä hetken mielenhäiriössä



ja päällepäin auto on aika kuppasen näköinen mutta se onkin alkuperäisessä kunnossa. Autoa ei oltu edes hitsattu mistään. Kaikenlisäksi siinä oli leima voimassa ja reilu puolivuotta ajoaikaa jäljellä.
No mittarissa about tän verran:

Sisältä auto onkin sitten todella siisti ja vain muutamat kohdat kuten ratti, kuskin penkki ja b-pilarit kaipaavat korjausta ja muutama muu pienempi virhe.



Ja myyjä oli auton ensimmäisen omistajan poika joten olen auton kolmas omistaja. Autolla on ajettu n. 130 tkm. Huoltokirja on olemassa, tosin aika harvalla huollatuksella. Erikoista on että auto on ostettu -76 ja samaa vuosimallia, mutta rekisteröity ja otettu käytöön vasta -78. Viimevuosina autolla ei ole juuri paljoa ajettu ja taisi se olla poissa käytöstäkin jossain vaiheessa.
Ostettaessa kaasari vuosi kiihdytinkalvon kautta bensaa reilusti koneen päälle ja syylärissä ei ollut tarpeeksi tavaraa kun autoa hain. Muuten kaikki toimi moitteetta, mm. kytkintä ja jarrut oli rempattu viimeisen parin vuoden aikana. No nestettä autoon, uusi kaasarin tiivistesarja sekä uudet öljyt ja auto ajoon.
Kesällä ajelin muutaman tuhat kilsaa ja tunnustelin autoa, kävin näyttäytymässä WST:ssä ja kesäpäivillä autolla. Samalla tuli muutamia osia jo haalittua auton kunnostusta silmällä pitäen.
Lokakuussa alkoi katsastus häämöttämään saabille ja kesällä oli tullut todettua, että pakoputki vuotaa takapöntön edestä. No samalla tuli katsottua pyöräkoteloita ja koko putki meni vaihtoon. Samaan syssyyn katsoin venttilien välykset jotka olivatkin aivan pielessä. Tämän säädön jälkeen auto ei lähtenytkään käyntiin joten uudet tulpat, pyörijä, kansi ja tulpanjohdot ja taas pelasi, samalla meni vielä vaihdelaatikkoon uudet öljyt. Samalla katsoin että pohjasta löytyy sieltä täältä pintaruostetta mutta ei missään. Kesällä olin katsonut sisäpuolelta lattiaa ja sieltä ei löytynyt ruosteen täplääkään mikä oli positiivinen yllätys.
Toiselta puolelta kuskin puolelta oli oston jälkeen löytynyt pieni reikä vetarin tunnelin lähistöltä ja tämä piti paikata väliaikaisesti. (parempi paikkaus tehdään, kun kone nostetana ylös ja eturipustusta kunnostetaan.)
Sitten leimalle ja sieltähän se tuli heti ensimmäisellä

Tässä menikin pari kuukautta että auto seisoi pressun alla koulukiireiden takia, mutta nyt pääsin mutamaksi päiväksi auton kimppuun. Tarkoitus on tehdä pikkuhiljaa hyvää jälkeä ihan omin voimin.
Purin takapuskurin ja alkuperäisen vetokoukun pois sekä irroitan lokarit takaa. Autossa on sisälokasuojat laitettuna jossain vaiheessa joten ainakaan toinen lokari/ pyöräkotelo ei tuonut mitään yllätyksiä (= reikiä), pintaruostetta joissain kohdissa. Poistin kuumailmapuhatimen ja puukon avulla takakontin pohjasta massat ja siellä on siellä täällä pintaruostetta. Nämä on tarkoitus poistaa sekä loput massat ja laitta happomaalia, sekä hammeria pohjaan ja mahdollisesti uusi massa.
Tässä muutama kuva:



Lokarikin näytti siltä että siitä saa helposti vielä kelvollisen kunhan vain poistaa pintaruosteet ja oikoo vähän. Lisää kuvia tulee varmaan jo huomenna.