Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Wanhojen Saabien oma alue. Mallivuodet 1950-1980.
kromipuskuri
"Ruisku"
Viestit: 106
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2005 11:48
Paikkakunta: Iisalmi
Viesti:

Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja kromipuskuri »

Selailin noita foorumin viestejä ja enää on vaihtamatta kondensaattori. Alkoi nykimään joskus kevättalvella pikkuhiljaa. Sitten kun ei ollut muuta paineilmaa kuin pullossa niin puhaltelin sillä kaasaria ja bensaputkea, vähän raaputtelin samalla hiekkapaperilla katkojan kärkiä. Oireet hävisi vähäksi aikaa.

Sitten puhallettiin paineilman kanssa kunnolla kaasarista suuttimet (kaks kurkkunen solex) ja samalla huomattiin hapettumaa yhdessä tulpan johdon lähdössä virranjakajassa ja pari löysää tulpan johtoa. Se putsattiin ja kuuppa kävi taas nätisti tallilta kotia asti ja taas alkoi sama oireilu.

Eilen kävin hakemassa uuden virran jakajan kannen, pyörijän ja puolan johdon. Tulpan johtoja ei hyllyssä ollut. Vaihdoin yllä olevat + kärjet. Samalla mittasin puolalle tulevalta johdolta jännitteen ja kärkien ollessa kiinni jännite oli jotain 11,5 kun akkujännite on kuitenkin jotain 12,5. Eli ainakin puolalle tulevassa johdossa on pientä jännitehäviötä, mutta vaikuttaako se noin paljon?? No kuuppa tästä lähti käymään ja toimi taas ihan normaalisti. Tänään lähdettiin sitten sunnuntaiajelulle kun vika oli mukamas saatu korjattua. Reilun parinkympin jälkeen alko taas perkele nykimään. Sitten tultiin välillä nytkyttäen kotia, hyvä kun kotia päästiin. Sammu kylälle ja emäntä lähti jo kävelemään kotia päin hakemaan hinausapua... Vielä suostu käymään sen verran että sain pari sataa metriä ajettua kotia päin kahdessa pätkässä ja loppu matka työntäen. Ajattelin että voiko neulaventtiili olla tukossa kun aina vähän päästä suostu käymään vähän aikaa, bensaa oli kuitenkin kaasarissa. Bensapumppu on kokeiltu letku irrallaan ja se työntää kanssa bensaa.

Eli mistä v......sta tuo nykiminen voi johtua? Seuraavat mitä meinasin kokeilla on että otan virran suoraan laturilta puolalle, pitäs ainakin olla ihan riittävästi. Mitä virkaa sillä kondensaattorilla ylipäätään on, onkos se pelkästään estämässä kärkien kipinöintiä vai häiriönpoistajana. Ajattelin että jos se laskee läpi maihin niin silloinhan ei tule kipunaa. Eli jos tempaisen tylysti johdon poikki ens hätään... Mietin kyllä puolaakin, että voisiko olla vanha ja väsynyt kääminlanka jostain veemäisesti poikki.

Hyviä arvauksia kiitos :?:

-Petteri
# 2348
Saab 96 -75 (PR)
Saab 96 -70 (OE)
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja mestari »

puolassa on vikaa ainoastaa ehkä 1% sähkövioista. vanhoissa vehkeissä . yleensä vika tulee muualta

Bensapumppu on kokeiltu letku irrallaan ja se työntää kanssa bensaa.



kokeilitko sitä silloin kun työnsit autoa vaiko aikaisemmin?

pistä pulloruokinta ja ajele 20 km ensi sunnuntaina.
kerro oireiliko sitten.
luultavasti ei.
olethan oikaisuhionut tai koneistanut kaasarin kiinnityslaipan pinnat.
yleensä horii ilmaa sieltäkin.
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Avatar
9000CD23T
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 7537
Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
Viesti:

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja 9000CD23T »

pistä pulloruokinta ja ajele 20 km ensi sunnuntaina.
kerro oireiliko sitten.
luultavasti ei.
Tai kokeile ilman bensatankin korkkia...
tuleeko bensatankkiin korvausilmaa ( jos tankin korkin avaa niin suhahtaako..? )
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1249
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja kostape »

Kondesaattorin tarkoitus kai on estää kipinöintiä kärkien välissä. Kun kärjet avautuvat, "ylimääräinen" sähkö varastoituu kondensaattoriin eikä yritä kipinöidä. Tuskin konkan kunto muuhun vaikuttaa kuin kärkien kestoikään eli palamiseen.
pentti.kostamo2@luukku.com
040-5950109
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia maan paras (?) valikoima
Mauno
Matalapaineturbo
Viestit: 161
Liittynyt: Ke Huhti 20, 2005 12:15
Paikkakunta: helsinki

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja Mauno »

Täältä kyllä veikkaus kondensaattorin viallisuudesta, on meinaan ollu vastaavat oireet itsellä aiemmin. Vian haku oli silloin tuskaista myös, kyseessä oli tosin eri vekotin...
Mauno
kromipuskuri
"Ruisku"
Viestit: 106
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2005 11:48
Paikkakunta: Iisalmi
Viesti:

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja kromipuskuri »

mestari kirjoitti:
Bensapumppu on kokeiltu letku irrallaan ja se työntää kanssa bensaa.


kokeilitko sitä silloin kun työnsit autoa vaiko aikaisemmin?
Bensapumpun letkun irrotin kun meno loppu tienposkeen silloin kotia päin tullessa, silloin työnsi bensaa startatessa. Kotia päästyä (viimeiset pari sataa metriä työnnettyäni kun ei enää suostunut käynnistymään) otin kaasarin kannen irti tarkistaakseni että onko bensaa kaasarissa ja sitähän oli. Sitten starttailin uudelleen ja hörähti vähän käymään ja oli kannen irroituksesta bensaletku unohtunut irti ja bensaa roiski kyllä ihan iloisesti letkusta sen hetken kun kävi tyhjäkäyntiä.

Tänään yks työkaveri väitti että jos kondensaattori olisi mennyt, niin sitten se ei kävisi ollenkaan. Saa nähdä kunhan saan osat motonetista ja vaihdettua.

Sinisestä bibliasta lueskelin puolan testausta ja siinä sanottiin, että puolan pitäisi antaa ennen penkissä testaamista lämmetä puolisen tuntia koska viat alkaa silloin vasta ilmenemään. Tuon perusteella voisi ihan hyvin lyödä vetoa myös puolan puolesta.

Ja tuo nykimisen laatu jäi ekasta vuodatuksesta pois, eli katkoo tosi pahasti ja terävästi. Siitäkin voisi kuvitella sähköviaksi.

Ja kiitos tähän astisesta konsultaatiosta...
# 2348
Saab 96 -75 (PR)
Saab 96 -70 (OE)
PeTorace
"Tuplakaasari"
Viestit: 70
Liittynyt: Pe Tammi 27, 2006 22:07
Paikkakunta: Numminen

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja PeTorace »

Jos kärjet on merkiltään osscat,niin ne on kyllä aika
p##kat.Ongelmana itellä noissa oli että tuo liikkuva kärkiosa
pääsi pystysuunnassa liikkumaan aivan vapaasti. Koneen pyöriessä
kärjet vaelsi miten sattuu.
96 -73
96 -76 vuorotteluvapaalla
96 -75 kustom
96 -76
Mauno
Matalapaineturbo
Viestit: 161
Liittynyt: Ke Huhti 20, 2005 12:15
Paikkakunta: helsinki

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja Mauno »

Kyllä työkaveri väärässä viallisen konkan suhteen: auto voi käydä siitä huolimatta, mutta miten sattuu. Välillä ottaa kierroksia, välillä nykien hyytyy. Tästähän on kokemusperäistä tietoa meikäläisellä...
Voisin melkein lyödä vetoa viallisen kondensaattorin puolesta!
Mauno
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1249
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja kostape »

Kondensaattorin kunto vaikuttaa puolan antamaan sytysvirtaan. Katkojan kärkien kiinni ollessa puola magnetoituu. Katkojan kärkien avautuessa magnetointi romahtaa ja indusoi sytysjännitteen toisiopuolelle. Oppikirja mukaan indusoituva jännite riippuu magneettikentän häviämisnopeudesta.
Eli jos kondensaattori ei ole kunnossa ja kykene varastoimaan kärkien auetessa virtapiikkiä, syntyvä sytysjännite jää tarkoitettua pienemmäksi, tulpan kipinä heikoksi ja moottorin käynti voi olla huonoa.
pentti.kostamo2@luukku.com
040-5950109
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia maan paras (?) valikoima
kromipuskuri
"Ruisku"
Viestit: 106
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2005 11:48
Paikkakunta: Iisalmi
Viesti:

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja kromipuskuri »

Nonniin, nyt uskaltaa ehkä jo julistaa tuomion :) Kondensaattori ja puola vaihdettu ja puolen kymmentä kertaa ajettu Vieremä - Iisalmi väliä eli reilu 200 km nykimättä.
Kiitos vastauksista jälleen kerran ja toivottavasti näistä kokemuksista on jolle kulle jatkossa apua. Vaikka puolankin vaihdoin, niin uskon noiden kommenttien perusteella että vika oli kondensaattorissa.

-Petteri
# 2348
Saab 96 -75 (PR)
Saab 96 -70 (OE)
Mauno
Matalapaineturbo
Viestit: 161
Liittynyt: Ke Huhti 20, 2005 12:15
Paikkakunta: helsinki

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja Mauno »

Kiitokset tiedosta, loppuratkaisu jäikin aikanaan auki! :D
Mauno
tikkis
"Viggen"
Viestit: 562
Liittynyt: La Heinä 01, 2006 07:36
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja tikkis »

aiheeseen liittyen: mitenkäs peruna konkan tilalla toimii ?? Jos en väärin muista niin armeijan oppien mukaan sipanneen konkan voi korvata tilapäisesti perunalla :idea:
Onko kukaan foorumilla kokeillut miten toimii ??
Mhirvi
"Turbo"
Viestit: 244
Liittynyt: Ma Marras 13, 2006 19:33
Paikkakunta: Lahti

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja Mhirvi »

Eipä tästäkään voi saada exactia vastausta, mutta minulla kuuppa pitemmän tyhjäkäynnin jälkeen aina sammui kuin kynttilä, eikä lähtenyt käyntiin kuin epämääräisten tuntien jälkeen. Bensaa tuli, muttei kipinää.
Ajettaessa silloin tällöin rykäs vedossa tai jos lasketteli vapaakytkimellä niin sammui... minne milloinkin.

No autosähköasentaja hiukka himmasi seoksia laihemmalle, lähemmäs optimia. Putsasi/sääti hyväkuntoiset kärjet ja vaihtoi kondensaattorin. Nyt taas hörpöttelee kiltisti vaikka miten kauan...

Tosin kylmäkäynnistyksen kanssa meinaa olla miten kuten,kun en tiedä mistä saisi sen alipainekalvon, joka avaa ryyppyläppiä koneen käynnistyessä. Tukehtuu ilman "poljinapuja", eikä säätö auta.

EDIT: Ja pöh, tuo mitään tyhjäkäyntiä käy kunnolla :? => kaasutinexpertilta korjaussarja ja putsin jälkeen kasaan. Nyt käy hyvin, kunhan pitää tyhjäkäyntisuuttimen vartin raollaan.
- pientä fiksausta jäi siis vielä...
Saab 9000 CDE 2.3T A vm.97
#3167#
A.L.
"Hölösuu"
Viestit: 1714
Liittynyt: Pe Marras 03, 2006 16:56
Paikkakunta: Teuva

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja A.L. »

Vaihteeksi vi...lee kuuppa täälläkin.
Meinasin huomenna käydä katsastamassa sen, mutta koelenkki käänsi mielen.
Elikkäs parin kilometrin ajon jälkeen kännyin vasemmalle ja sen jälkeen 90 kaarros oikeaan. Tässä vaiheessa alkoi kone käydä pätkittäin. Kaasuun ei reagoinut mitenkään. Ryyppyä en ehtinyt liikuttelemaan ennen koneen sammumista. Heti vauhdin loputtua kokeilin startata ja käyntiin lähti kuten ennen hyvinä aikoina.. 5 kilometriä pelasi kunnes piti ylittää junanrata. raiteiden kohdassa oli syvät kolot niin että kolauttivat suht terävästi. Taas sama homma kone pätki hetken ja sammui. Ihmetyttämään jäi se, että radio sammui ja sen taustavalot vilkahteli koko loppumatkan. Auto teki vielä kolmannen kerran saman homman, silloinkin lievän heiton jälkeen. kaikilla kerroilla auto on lähtenyt heti käymään, kuten lämmin moottori kuuluukin lähteä. Kotona otin akun kengän irti ja laitoin takaisin kiinni. -Tällä keinolla heräsi radio henkiin.

Ensimmäisen ajatuksena oli paskaa tankissa joka lähtee heilautuksissa liikkeelle, mutta taas tuo radion sammuminen viittaisi johonkin sähköpuoleen? Vai oliko vain sattumaa?
Autossa on kylläkin ajettavan leikkurin akku ja kengät on vain painamalla kiinni, kun eivät ole oikein sopivia keskenään. Kengät kuitenkin oli tiukasti kiinni, kun kävin niitä toisen sammumisen jälkeen kokeilemassa.

-Niin ja autoon on vaihdettu kaikki sytytysosat puola pois lukien alle 100km sitten. Samalla putsattu kaasutin, tarkistettu bensansuodattimen olevan puhdas. Suodattimet kuitenkin ostoslistalla. Nyt vain yksi, mutta tarkoitus laittaa taas ennen pumppua ja sen jälkeen.
#4568 Saabit 9-3 SS 1.9TTiD -11 (130hv) +200hv/+440Nm ja 96 V4 -77
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Kuuppa nykkii ja sitten lopulta ei kunnolla käy enää kunnol

Viesti Kirjoittaja mestari »

eihän kaasarissa ole sitä pyöreätä kohoa?
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
Vastaa Viestiin