Tarjotaan tähän vielä yhtä vaihtoehtoa, eli vuotoa alipaineletkussa. Sillä, omani alkoi tässä viikko pari sitten pitää erikoista vihellystä&vinkunaa konehuoneesta, jonka sain lopulta paikallistettua jarruservolle menevän alipaineletkun kumiseen kiinnitysholkkiin imusarjan päässä.GLE 84 kirjoitti:Kiitos neuvoista. Kuuntelin oikein mekaanikon stetoskoopilla ääntä. Vaikuttaa siltä, että se ei tule suoraan laturista tai muusta laitteesta. Kun myös latausjännite on oikea, olen kallistumassa siihen suuntaan, että laturin hihna se kai on. Jos vaikka muuttunut pyörimissuunta olisi syynä. Antaa viheltää.
Tarinan opetus on, että vaikka olin lukenut tälta foorumilta joskus ettei motonettilaatuisesta kumiholkista ole tuossa paikassa mihinkään, kun kuulemma pehmenevät bensan vaikutuksesta käyttökelvottomiksi, pistin sitten kuitenkin sellaisen vanhan kovettuneen koppuran tilalle. No, se kesti kutakuinkin 6kk ennen kuin alkoi vuotaa yllä mainitulla tavalla.

Jatkokysymys tietäjille kuuluukin, mistä saisi tuohon paikkaan sellaisen kumiosan, joka kestäisi hiukan pidempään? Saabilta varmaan, mutta paljonkohan hinta olisi tarviketta tyyriimpi?