99 sammuu vauhdista

Ajaton klassikko. Tuotannossa 60-luvulta 90-luvun alkuun.
Vastaa Viestiin
Azanovix
"Hölösuu"
Viestit: 3672
Liittynyt: Ma Loka 15, 2007 00:30
Paikkakunta: Itä-Helsinki

99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Azanovix »

Tupliksessa näemmä +1 -sääntö pitää paikkansa; korjaa vika ja seuraava ilmestyy kuin taivaan lahjana.
Eli pientä jännitysmomenttia tuo nyt nuo käynnissäpysymättömyysongelmat.
Auto siis saattaa sammua vauhdissa. Yleisin tilanne on vapaalla rullatessa (isolta vaihteelta liikennevaloihin) tai "moottorijarrutuksessa" 3-5 vaihteilla. Tyhjäkäynti ei muutoin prötää eikä etenkään kylmällä koneella ole ongelmia. Sen sijaan tuo sammuilu aiheuttaa omia jänniä hetkiään, kun pitää vain toivoa vauhdin tai alamäen riittävän kytkimellä käynnistämiseen.

Toisin sanoen lähtee kyllä kytkimellä avustaen vauhdissa myös uudestaan käyntiin, mutta avaimella ei sitten millään, jos vauhdin on saanut hätäpäissään pysäytettyä. Kaikki sähkölaitteet sisällä (eli sisäilmanpuhallin) toimivat normaalisti, eli ainakaan sähköt eivät katoa kokonaan.

Eilen paikattiin pari ilmavuotoa, kun imusarjan päältä oli kadonnut yksi kumitulppa ja yksi letku oli kasassa noin 1mm matkalta eli saattoi vähän falskata. Tyhjäkäynti parani huomattavasti, mutta ei tuo nyt ihan täydellinen vieläkään ole.

Mistä lähdetään tällä kertaa liikkeelle?
Lahti411
"Hölösuu"
Viestit: 1788
Liittynyt: Ma Elo 03, 2009 09:51
Paikkakunta: Lahti

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Lahti411 »

Tarkasta virranjakajan alipainekello. Se ei saisi letkusta imettäessä päästää ilmaa läpi. Jos kello fuskaa, niin irroita ja kirjoita siinä oleva numerosarja ylös. Sen perusteella saat hankittua uuden.
Huonoon käynnistymiseen lämpöisenä voi vaikuttaa kohokammion tuuletuksen väärä säätö.
Kaasarin ja imusarjan väliset tiivisteet saattavat olla vaihtokunnossa tai kaasarin kiinnitysmutterit löystyneet. Tiivisteet voit leikellä itse tiivistepahvista bakeliittiosaa mallina käyttäen. Uusiin tiivisteisiin voi vielä sipaista jotain laadukasta tiivistemassaa varmuuden vuoksi.
Kaasarin kalvonkin tietysti voi tarkastaa. Jos avaat kaasuttimen kannen, niin käytä vain TÄSMÄLLEEN oikean kokoista ruuvimeisseliä. Ruuvit ovat nimittäin niin pehmeää materiaalia, että väärällä meisselillä niiden kannat saa todella helposti pyöräytettyä mössöksi.
Ainakin mun ex-tupliksessa kaasarien kiinnitys löystyi ajossa ja niitä muttereita sai kiristellä aina silloin tällöin. Ehkä jotkut hyvät nylock-mutterit tai kuparimutterit voisivat tuon estää.
Citroen CX Pallas -84, VW 411 Variant -72, Citroen D-Super -71
Azanovix
"Hölösuu"
Viestit: 3672
Liittynyt: Ma Loka 15, 2007 00:30
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Azanovix »

Jaa siitä virranjakajaan kiinnittyvästä tökkylästä kaasarille lähtevä letku?
Imiessä ei mitään vastusta ja puhaltaessakin aika marginaalisesti. Vaihtoon?

Motonetin valikoimasta löytyy yhtä mallia. Millä todennäköisyydellä se on väärä? Kun tässä ei kerkeäisi töiden jälkeen lähteä kotio hakemaan työkaluja, etenkään kun tämä Lentoasema - Myllypuro - Espoon Motonet ei tunnu kovin makoisalta ajoreitiltä tällä kokoonpanolla.
Lahti411
"Hölösuu"
Viestit: 1788
Liittynyt: Ma Elo 03, 2009 09:51
Paikkakunta: Lahti

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Lahti411 »

Azanovix kirjoitti:Jaa siitä virranjakajaan kiinnittyvästä tökkylästä kaasarille lähtevä letku?
Imiessä ei mitään vastusta ja puhaltaessakin aika marginaalisesti. Vaihtoon?
Juurikin se metallinen, pyöreä osa, josta lähtee yksi letku kaasarille. Jos ei juuri tunnu vastusta, niin kyllä se sitten päästää paineet läpi -> vaihtoon.
En usko, että valikoimaa on paljoa, koska autosihan taisi olla loppupään Ysiysejä? Silloin ei ollut tarjolla turboa, ruiskua tai tuplakaasareita. Eli luulisin kellon olevan sopiva strömberg 175:llä varustetulle Tuplikselle. Osta samalla sopivaa letkuakin, kun ne hapristuu ajan myötä. Ja osta ensin motonetistä joku halpis työkalusetti, niin voit irrottaaa kellon ja tarkistaa sen numeron :D Se kello on muistaakseni kiinni vaan ruuvilla virranjakan rungossa ja kellolta tuleva työntötanko lukkoklipsillä.
Citroen CX Pallas -84, VW 411 Variant -72, Citroen D-Super -71
Vesa Pohjalainen
"Saabisti"
Viestit: 3986
Liittynyt: Pe Syys 24, 2004 10:30
Paikkakunta: Jämsä
Viesti:

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Vesa Pohjalainen »

Venynyt kaasuttimen kalvokin aiheuttaa sammumis-ilmiön. Halpa osa vaihtaa ja eliminoida ainkain se puoli pois.
# 419 Vesa Pohjalainen
Azanovix
"Hölösuu"
Viestit: 3672
Liittynyt: Ma Loka 15, 2007 00:30
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Azanovix »

Aikeissa on siis kiitää tuulispään lailla Espooseen hyvin toimivalla tyhjäkäynnillä iltapäiväliikenteen seassa hakemaan alipainekello ja kaasarin kalvo. Jokohan sen jälkeen uskaltaisi luottaa tähän ajopeliin hetken aikaa.

Kiitokset jälleen kerran avusta!
Azanovix
"Hölösuu"
Viestit: 3672
Liittynyt: Ma Loka 15, 2007 00:30
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja Azanovix »

Nyt sitten kaikille vinkkivinkkinä:
Motonetin myymä alipainesäädin (jalassa numero 2 245) on kärjelliselle sytytykselle. Kärjettömistä pitäisi löytyä "2 503". Onneksi "jus":lta löytyi oikea osa hyllystä.
Lisäksi Espoon Motonetin saldo näyttää 3kpl kaasarin kalvoja; ei ole yhtään. Pienen metsästyksen jälkeen Hämeenkylän Hessumobiilista löytyi läjä kalvoja, joista työntekijät eivät olleet lainkaan tietoisia.

Ja mikä sitten oli vialla?
Ensinnäkin se kello oli aivan entinen. Ilma liikkui joka suuntaan.
Kaasarin kalvosta löytyi kolme pystysuuntaista reikää, mutta ei se mitenkään riekaleina ollut.
Kaasarin kohokammio (vaimikäseoli) oli aika öljytön. Tai siis täysin.

Lopputulemana auto ei enää sammuile kesken kaiken ja kaiken lisäksi käynnistä on kadonnut kaikki epämääräisyys. Kyllä nyt taas kelpaa. :D

Iso kiitos etenkin Juhalle (jälleen kerran) joka kiersi varaosaputiikit ja vaihtoi osan samalla kun minä esitin tyhmiä kommentteja vieressä. Toinen kiitos myös Lahti411:lle, joka osasi potkaista alunperin oikeaan suuntaan. Voin tarjota oluen, jos joskus törmätään (ei autolla mielellään). :D
ahietalahti
"Aero"
Viestit: 401
Liittynyt: Ti Helmi 23, 2010 14:48
Paikkakunta: Laihia, SF

Re: 99 sammuu vauhdista

Viesti Kirjoittaja ahietalahti »

Hyvä homma että tuli kaasarikin kuosiin. 8)

Voin sanoa, että meinannut Tallinnassa jalat, silmät ja kädet riittää. Ku piti kädellä vilkuttaa ja säätää lämmitystä keittämisen estämiseksi, silmillä seuraa käykö ja jos käy keittääkö (tietysti myös liikennettä piti seurata) ja jaloilla vielä kaasutella ja jarrutella yhtä aikaa niin avot. Jos käsijarru olis ollu toimimaton, niin aivan varma kuolema olis ollu tiedossa :mrgreen:
Kaikenlaisia Saabbeja prutkuista timantteihin jo vuodesta 2010

Jäsen #5517
Vastaa Viestiin