Pääsin taas korjaamaan vesiletkuja, kun imusarjalta lämppärin hanalle menevä letku halkesi. Parempi että meni nyt kotinurkilla kuin esim. viikon päästä klubin talvipäiväreissulla.
Liekö letkun hajoamiseen ollut oma osuutensa sillä, että vaihdoin keväällä autoon ruiskun imusarjan, ja siinä yhteydessä jouduin jatkamaan yhtä haaraa letkunpätkällä. Ei tuon kohdan mitenkään olennaisesti enemmän pitänyt joutua rasitukselle. Oli miten oli, letkun sauma oli haaran kohdalta päältä halki, ja samassa kohdassa sivussa reiänalkuja.
Tuo muotoletku onkin mielenkiintoinen korvata vakio-osilla kun mutkaa, kuristusta, supistusta yms on riittämiin. Periaatteessa letku vaan menee suoraan imusarjalta hanalle, mutta sivusta lähtee haara, jonka lähdössä on alle 10 mm kuristus lyhyellä matkalla, ilmeisesti sitä varten, että vesi pääsee siitä kiertämään pumpulle jos hana on kiinni, mutta hanan auki ollessa sitten virtaa kennon kautta. Letkun isommat päädyt ovat luokkaa 25 mm ja hanalle tuleva 16 mm. Hain rautakaupasta muutamat messinkihelat, tein jonkinlaisen kuristuksen yhteen haaraan ja laitoin nippuun. Katsotaan kuinka toimii. Uudenveroisia K-jet-ysiysin letkuja ei varmaan kenelläkään ole kaapissa ylimääräisenä?
http://www.hut.fi/u/jus/saab/99/lammitys/
99 vesiletku
99 vesiletku
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00