Peräkoukusta

Ajaton klassikko. Tuotannossa 60-luvulta 90-luvun alkuun.
Avatar
dimebak
"Hölösuu"
Viestit: 8221
Liittynyt: To Heinä 03, 2003 21:03

Peräkoukusta

Viesti Kirjoittaja dimebak »

Omassa Saabissa oli peräkoukku jonka "puotin" setän tallin lattialle todeten, että ei enää ikinä koukkua minun autoon. No arvatkaa mikä on nyt asennuslistalla 1. numerolla? No peräkoukkupa hyvinkin.

Ollaan ostamassa olikos se nyt 350 litraista akvaariota Oulusta ja ainoaksi kuljetus vaihtoehdoksi tuli peräkoukku autoon ja tutuilta kärry lainaan.

No. Eilen löyty paikallisesta korjaamoliikkeestä aivan uskomattoman hyvä kuntoinen koukku. Siitä oli tosin "pistorasian" peltiläppä murtunut, joten sahasin sen irti. Ja kiinnityslattakin oli jäänyt johonkin matkan varrella niin nyt on Mekanolla työn alla uusi latta ja peltiläppäkin tulee uudestaan miggiliimalla kiinni. Torstaina saan nuo Mekanolta. Sitten pitää ostaa uusi rasiasarja. Se miksi koukku oli niin hyvä, koska siinä ei ollut ruostetta :D Selviää pesulla, hionnalla ja maalauksella, kun minähän en muutenkin mukavan synkkäsävyiseen Saabiini laita hopeaa koukkua :x

No on tässä pari positiivista puolta. Ei tarvi enää puskurilla koittaa, että onko perä tarpeeksi lähellä seinää ja tekeehän se kivan muistutuksen perään ajavalle, että kannattaako ajaa niin lähellä kaupungin ruuhkassa :lol:
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
saab900c
"Turbo"
Viestit: 287
Liittynyt: To Syys 02, 2004 08:42
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saab900c »

Tuntuu että 900 sedanissakin on joskus hankala hahmottaa auton mittoja varsinkin ruutuun ajaessa. Eteenpäin on hankala saada ruutuun, kun on pitkä ylitys, ja taka-ikkunasta ei aina oikein osaa hahmottaa missä perä on.

Näkeekös Coupeessa helpommin taakse?
Muksu
"Hölösuu"
Viestit: 1081
Liittynyt: Su Touko 30, 2004 19:19
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Muksu »

saab900c kirjoitti:Tuntuu että 900 sedanissakin on joskus hankala hahmottaa auton mittoja varsinkin ruutuun ajaessa. Eteenpäin on hankala saada ruutuun, kun on pitkä ylitys, ja taka-ikkunasta ei aina oikein osaa hahmottaa missä perä on.
Yhdyn edelliseen. Itsekin yleensä lykkään kulkineen parkkihalleissa perä edellä ruutuun, niin silloin tuo vetokoukku toimii kätevästi "brutaalina peruutustutkana" :wink: :wink: (....paitsi kotona, kun on vastakkaiset ruudut)

Peruutustutka olisi kyllä kiva vempele tuossa satkussa. Nyt on hetkellisesti alla firman C5-farkkupatonki (paska) jonka pysäköintitutka toimi vielä puoli vuotta sitten. Se on hieno laite...tosin nyt, auton ollessa melkein 1,5 vuotta/40 000km vanha, tuo tutka on rikki :twisted:
(en koskaan osta Ranskalaista autoa :? )
Vetokoukku on brutaalin miehen peruutustutka

Volvo V50, 2012
lucaf
"kukkahattu"
Viestit: 6420
Liittynyt: Ke Touko 07, 2003 10:55
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja lucaf »

Muksu kirjoitti: Yhdyn edelliseen. Itsekin yleensä lykkään kulkineen parkkihalleissa perä edellä ruutuun, niin silloin tuo vetokoukku toimii kätevästi "brutaalina peruutustutkana" :wink: :wink:
juu kokemusta on. oli sellainen tömäys että aloin kelaamaan, mitenköhän helposti auton rungon saa väännettyä jos peräkoukulla jysäyttää kunnolla kiviseinään?

mutta kieltämättä harmittaa että mun kummastakin nykyisestä tuplaysistä puuttuu peräkoukku. romutukseen menneessä specialissa oli tosi hyväkuntoinen sellainen mutta laiskuus iski...
Luca F #1724, ex-Saabisti vuosilta 2003-2013 (Saab 99 -71,75,76,77,77,78,78,79,80,84,84,84,84, Saab 900 -83,83,84,86,90,91)
saab84
"Ruisku"
Viestit: 147
Liittynyt: La Loka 04, 2003 18:12
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja saab84 »

tekeehän se kivan muistutuksen perään ajavalle, että kannattaako ajaa niin lähellä kaupungin ruuhkassa
Kerran näin tapahtuneena jälki oli rumaa peräkoukkuun törmänneelle autolle. Omasta autosta meni törmäyksessä takapuskurin koristenauha poikki. Koukusta oli siis hyötyä ja haittaa :roll:

Ainakin 99:ssä korin kaarevat ja pyöreät muodot tekevät korin ulkomittojen hahmottamisesta hieman hankalaa, ja siksi kenties näkee usein puskureissa erilaisia hankaumia tms.
Ei riemulla rajaa kun Saabilla ajaa
make206
"Viggen"
Viestit: 624
Liittynyt: Ti Kesä 17, 2003 12:23
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja make206 »

saab900c kirjoitti:...Näkeekös Coupeessa helpommin taakse?
Ainakin oma 5ov ässä on helppo hahmoitettava kun on tuo takaspoileri. Sen kanssa voi parkkeerata parinkymmenen sentin tarkkuudella seiniin ja pylväisiin yms. On myös kaiketi tottumiskysymys. Ehkä myös omilla ulottuvuuksilla (190cm) on asiaan vaikutusta.
Niin, ja parkkeeraan tyylillä "halaa kartturin penkkiä ja katso takaikkunasta".
#1430
multivalve
"Tuplakaasari"
Viestit: 82
Liittynyt: Pe Loka 22, 2004 16:29
Paikkakunta: OULU

Viesti Kirjoittaja multivalve »

:mrgreen:
Viimeksi muokannut multivalve, To Joulu 07, 2006 14:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10300
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Kyllä sen oppii hahmottamaan ajan oloon, mutta saattaa vaatia pari törmäystä :) Ihmeen paljon se saabin takapuskuri kestää kuritusta...
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Avatar
dimebak
"Hölösuu"
Viestit: 8221
Liittynyt: To Heinä 03, 2003 21:03

Viesti Kirjoittaja dimebak »

Hahmottuu ne auton rajat pikku hiljaa. Itse olen vannoutunut peilistä peruuttaja, joka on muuten omasta mielestä paljon helpompaa kuin takalasista tiirailu. Rohkeasti vaan ajamaan, ei sitä muuten opi!
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Reetu

Viesti Kirjoittaja Reetu »

Totta on peileistä peruuttamalla peruutan minäkin , ei tartte niska nurin katella takalasista.
Avatar
tetammi
"Saabisti"
Viestit: 7380
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 11:14
Paikkakunta: Paimio

Viesti Kirjoittaja tetammi »

Ei tällänen lyhkäsempi tappi näe combin takaikkunasta mitään varsinkaan kun on takaspoikka.
Yleensä kun sivupeilien mukaan rupeis oleen liki, niin siitä voi ottaa ainakin puol metrii vielä taakse.
Sedanin kanssa oli kyllä helpompi peruutella varsinkin 99:n ja erityisesti tuon avon kanssa, siinä on taaksepäin näkyvyydet kohillaan. :lol:

No jos joutuu taskuparkis ahtaaseen väliin peruuttaan niin jos vaan mahdollisuus niin ennemmin oon laittanu vaimon katteleen kun kuuntelen koska kolahtaa. On kumminkin vähemmän nolompaa, tosin parikymppisenä ei olis kehannu tunnustaa vajavaisia peruutustaitoja. :lol:

Oli se hiasen aikana hieman eri, sen peruutti peilestä niin liki ettei sanomalehti ois mahtunu koukun ja seinän väliin....

Mä muuten ostin alastaron syyskokouksessa klubikaupasta uuden vetokoukun 99:iin 20eurolla, en jaksanu ruvata varaosapeleistä tohon hintaa irroitteleen.
niistä lähtis edullisesti tarvitsijalle, kuhan itse tulee irroittaan.
Ainakin 99:n ja sedan satkun löytyy.
Teemu paimiosta
#1266,
Teemun edelliset avot ja nykyiset ooppelit
Opel Corsa-e 2023
Opel Corsa S 1.4T 2019
Projektina 900S 1992
arnoldi
Matalapaineturbo
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Huhti 05, 2004 12:27
Paikkakunta: Tampere

Coupe

Viesti Kirjoittaja arnoldi »

Itsehän peruutan oman satkuni peräkoukun avulla. Siinä on sellanen kumisuoja, joka ei pahaa jälkeä tee. Hyvin näkee kyl combista ulos. Jos vertaa uutta Toyta Camryä, niin siellä on hyvin katveessa isompikin mies kaikelta.Satkun peruuttelu on lasten leikkiä siihen verrattuna.
Avatar
9000CD23T
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 7571
Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 9000CD23T »

Vaimo lainasi kanssa minun vanhaa satkua 900i 5d combi.
Autossa oli vetokoukku, vaimo pysähtyy risteykseen ja samassa camry
pukkaa perään vauhtia ehkä 10-15km/h, no camryn puskuri tohjona syyläri puhki ja kaikki muutkin hiluritumit kappaleina keulassa.
Satkun perässä ei näyttänyt olevan mitään jälkiä, onneksi camryn omistaja jätti yhteystiedot.
Illalla sitten katselin autoa ja avasin takaoven, hyvin aukesi..mutta eipä
mennyt enää kiinni, auton kori oli vääntynyt niin että oven alareuna meni
sentin yli korissa olevasta reunuksesta.
No kuitenkin auto robottiin ja katosta vekit veks ja maalaukseen.
Tuo vetokoukku on kyllä huono juttu satkussa..
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
Avatar
dimebak
"Hölösuu"
Viestit: 8221
Liittynyt: To Heinä 03, 2003 21:03

Viesti Kirjoittaja dimebak »

Samalla lailla olis saattanu mennä ilman koukkuakin.

Setä kerto kerran hyvän jutun, kun maalaamoon oli tullut semmoine KAcolor Foorti. Oli joku pukannut kävelyvauhdista takapuskuriin. Olivat siinä ottaneet puskuria takaa KA:sta pois luullen, että hommasta selviää puskurin maalauksella (pikku juttu automaalaamolle). Puskurin olivat saaneet pois niin oli leuat tippunu lattiaan, kun KA:aan takapalkki on kivalla banaanilla :lol: No soittaen sitten liikeeseen, että tulkaas hakeen tää kinneri peltisepälle :lol:
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Avatar
dimebak
"Hölösuu"
Viestit: 8221
Liittynyt: To Heinä 03, 2003 21:03

Viesti Kirjoittaja dimebak »

No pannaanpas tänne, että koukku on nyt paikoillaan. Perinteisesti sähköhommia tehdessä yksi sulakekin tuli poltettua, kun onnistuin metallisella valokynällä laittamaan maa- ja jarruvalon navat oikosulkuun, että ei sitten virta mennytkään valokynän hehkun läpi :lol: Ainoa takapakki oli, joita muuten tulee joka remontissa, että koukku on vanhempaan kapeapuskuriseen 99:iin. Eli koukku oli reilu pari senttiä irti puskurista. Sitä sitten "hieman" lämmitettiin kaasupillillä ja annettiin hienosäätövasaraa. Koukku on sitten reilu 5 senttiä irti puskurista ja sehän riittää. Ja on se niin kliini ku ei "heilu metritolkulla" takana :lol:

Huomenna lähdetään sitten hakemaan sitä akvaariota Oulusta ja kuviakin olis tarkoitus ottaa sekä koukusta että "yhdistelmästä" ja laittaa tietenkin tännekin.
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Vastaa Viestiin