Viheltävä ääni moottoritilasta
Viheltävä ääni moottoritilasta
Moottoritilasta tulee kierrosluvun mukana nouseva viheltävä ääni. Ääni kuuluu varsin selvänä ajossa, selvimmin noin 80 km/h vaudissa. Mistä tulee, laturi, ohjaustehostin, AC-kompressori (ei päällä)? Tuli pestyä moottorin etupäätä (jakoketjun puoleinen) liuotinpesuaineella, jotta saisi paikat puhtaiksi ja öljyvuodon kohdan esille. Kaikki hihnat (öljyisiä) olivat irti, joten pyörimissuunta on voinut vaihtua. Muistelen lukeneeni, että laturin diodin vioittuminen saattaa aiheuttaa vihetävää ääntä. Liekö tämä? Ja auto on hieno 900 GLE -84, 225 tkm.
Vie korvalle pätkä sellaista perinteistä vihreää puutarhaletkua tai vaikka hätätilassa hylsysarjan jatkovarsi, elämöivä paikka kyllä antaa ääntä, letku on ehkä paras. Epäisilin laturia tai vesipumppua, koska ääni muuttuu kierrosten mukaan, toki voi olla myös AC:n kompura tai tehostin. Eli laitetaan (mahdollisesti) elämöivän kapistuksen kylkeen kiinni 

Meikäläisellä on kokemusta hihnojen ääntelystä. Uusilla laturin hihnoilla kuulosti ihan, kuin autoon olisi asennettu turbo. Saman homman on muutkin kokeneet. Ajan kuluessa hihnat mukautuivat, eikä sitä turbonääntä enää kuulu. 

# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
-
- "Aero"
- Viestit: 323
- Liittynyt: Su Kesä 22, 2003 10:18
- Paikkakunta: Porvoo
Jep ^ Itellä on viime syksynä vaihdettu laturinhihnat ja turbo-ääni kuuluu edelleen. Ei niillä ole ajettu edes 5000 km ja joku sanoi, että sellaiset 20tkm ottaa ennenkuin hiljenevät. Mä luulen, että alkavat taas vikistä kostealla säällä ennemmin kun lakkaavat viheltämästä. Parin vuoden välein kun vaihtaa niin ei tarvitse kuunnella vikinäkonserttia, tuo vinkuna on vaan ihan kiva, halvalla vapari-kaasarista TURBO.
Volvo 850 GL Stw 2.4 10v -1994 ml. 321 292
Ford Mondeo 1.8i CLX Stw - 1996 ml. 270 713
Ford Mondeo 1.8i CLX Stw - 1996 ml. 270 713
-
- "Saabisti"
- Viestit: 3986
- Liittynyt: Pe Syys 24, 2004 10:30
- Paikkakunta: Jämsä
- Viesti:
Hmm... Ahdin?
P.S. Sori, oli aivan pakko
P.S. Sori, oli aivan pakko

-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Minkäslainen hihna tuossa mun -73:ssa 99:ssä kuuluisi olla, nyt siinä on merkkihuollossa vaihdettu (siis vuonna 1998 ja 0km sitten) semmoinen hammashihna joka näyttää kulkevan ihan laturin uran pohjassa, eli on liian ohut, takuulla vinkuisi?
Saab 9-3 SC TTiD -08
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
Saab 9-3 Cabrio 1.8t -06
Ducato Maxi -98
On mahdollista, että hihnapyörät on kuluneet, jolloin oikea varaosahihna uppoaa uutuuttaan jo liian syvälle hihnapyörään. Silloin voi ostaa leveämmän hihnan. Varaosaliikkeeseen vaan kyselemään, saisiko saman mittaista hihnaa leveämpänä. Kaverin Golffiin ainakin löytyi, ja hän sai hihnan vinkumisen kuriin. Se kun ei korjautunut uudellakaan hihnalla.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
-
- "Saabisti"
- Viestit: 3986
- Liittynyt: Pe Syys 24, 2004 10:30
- Paikkakunta: Jämsä
- Viesti:
Kiitos neuvoista. Kuuntelin oikein mekaanikon stetoskoopilla ääntä. Vaikuttaa siltä, että se ei tule suoraan laturista tai muusta laitteesta. Kun myös latausjännite on oikea, olen kallistumassa siihen suuntaan, että laturin hihna se kai on. Jos vaikka muuttunut pyörimissuunta olisi syynä. Antaa viheltää.
Joku kyseli kuvia. Voin laittaa joskus. Saattaahan tämä tulla vaikka myyntiin vielä, keräilijälle. Jos nyt sitten ensimmäisenä omistajana raaskin koskaan luopua.
Joku kyseli kuvia. Voin laittaa joskus. Saattaahan tämä tulla vaikka myyntiin vielä, keräilijälle. Jos nyt sitten ensimmäisenä omistajana raaskin koskaan luopua.