900i 16v jäi parkkiruutuun
900i 16v jäi parkkiruutuun
Muutaman kerran vajaan vuoden aikana jäänyt vaan käynnistymättä.Sitten kuitenkin toisella kertaa lähtenyt.
Nyt kuitenkin teki seuraavaa:Moottoritiellä pari kertaa tuli rytmihäiriöitä ja "Check engine" -valo syttyi.Valo sammui ja pääsin ilman ongelmia loput parikymmentä kilometriä perille.Kone kävi moitteettomasti jopa tyhjäkäyntiä liikennevaloissa seistessä.Seuraavana aamuna ei enää lupaillutkaan lähteä käyntiin.Kipinää tulee,joten veikkaan että bensapumppu ei enää saa ohjausta tai sitten se vaan kajahti.
Kysymys kuuluukin,missä bensapumpun rele sijaitsee?Sulakerasiassa sitä ei ole.
Valistuneet veikkaukset viasta otetaan kiitollisena vastaan.Diagnoosi täytyy tehdä pitkälle virtuaalisena sillä Saappi jäi 200km päähän äitimuorin pihaan ja kotiuduin sitten äitimuorin Ooppelilla,jolla nyt sitten joudun ajelemaan pääsiäiseen asti. Tosin olisin varmaan muutenkin tullut Ooppelilla kotiin,sillä äitimuorin auto pitää katsastaa,ja kaikkihan me tiedämme ettei parikymppistä Ooppelia niin vaan ajeta konttorille,vaan vaatii ainakin päivän mittaisen pikahuollon,neliön peltiä ja kymmenen metriä hitsauslankaa ennen konttorille kurvaamista

Pelle
9000CS 2.0t -97
9000CS 2.0t -97
- nalleolut
- "TosiSaabisti"
- Viestit: 24625
- Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
- Paikkakunta: Satakunnan Lappi
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
rele sijaitsee vänkärin jalkotilassa siellä verhoilun alla ruiskuboksin päällä.
bensapumppu vialta kuulostaa....
bensapumppu vialta kuulostaa....
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Täytyy kuullostella sitten sieltä kun taas pääsen auton lähelle.
Pelle
9000CS 2.0t -97
9000CS 2.0t -97
- nalleolut
- "TosiSaabisti"
- Viestit: 24625
- Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
- Paikkakunta: Satakunnan Lappi
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
naksahduksen kuulee kyllä ku virtavainta kääntää. ja samalla voi kuunnella surahtaako bensapumppu. takapenkki kaadettuna kuuluu todella hyvin.
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
16-venttiilinen -> L-jet -> bensapumppu aktivoituu vasta kun starttaa?nalleolut kirjoitti:naksahduksen kuulee kyllä ku virtavainta kääntää. ja samalla voi kuunnella surahtaako bensapumppu. takapenkki kaadettuna kuuluu todella hyvin.
Luca F #1724, ex-Saabisti vuosilta 2003-2013 (Saab 99 -71,75,76,77,77,78,78,79,80,84,84,84,84, Saab 900 -83,83,84,86,90,91)
- nalleolut
- "TosiSaabisti"
- Viestit: 24625
- Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
- Paikkakunta: Satakunnan Lappi
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
kyllä ,mutta kerää kyllä paineet kun virrat pistää päälle ...eli surahtaa kyllä!
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Ei surauta LH pumppua ennen kuin tulee sytytyspulsseja eli startataan.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
-
- "Viggen"
- Viestit: 626
- Liittynyt: Ma Huhti 25, 2005 22:28
- Paikkakunta: Ulvila
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Minulla kävi -91 16v GLE:n kanssa aivan samasorttinen tapaus. Bensapumppu meni vaihtoon ja ei sen jälkeen ongelmaa. Kolme kertaa on saabit jättäneet matkalle. Joka kerta eri saabi tosin. Sigun auto ei ole vielä sitä tehnyt. 

Reijo L #1181
Saab 9-5 Wagon ARC 2.0t AT Linear Sentronic MY03. 281tkm BioPower.
Saab 900 i 16v 2.1 5d -93 ABS. kuvat
Scania P82 ic MY84 Kova peli nosturilla ja vl-laitteella.
Saab 9-5 Wagon ARC 2.0t AT Linear Sentronic MY03. 281tkm BioPower.
Saab 900 i 16v 2.1 5d -93 ABS. kuvat
Scania P82 ic MY84 Kova peli nosturilla ja vl-laitteella.
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Niin.Siis kyseessä on -90 eli siis LH-Jetronic.Taidanpa menomatkalla napata bensapumpun kaupasta matkaan.Eikös se vaihdeta takakontin kautta?
Pelle
9000CS 2.0t -97
9000CS 2.0t -97
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
vaihdetaan. Sen vasemmanpuoleisen pyöreän peltiluukun alla.
Jäsen #4473, Tech 2
Saab 9-5 wagon 2.0t -07
Fiat 126 0.5 4v 2d -73, Ducati ST 2 -99.
Saab 9-5 wagon 2.0t -07
Fiat 126 0.5 4v 2d -73, Ducati ST 2 -99.
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Näillä eväillä sitten jatketaan.Ilmoittelen pääsiäisen jälkeen,pääsikö Saappi takaisin kotiin.
Pelle
9000CS 2.0t -97
9000CS 2.0t -97
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Helvata!
Tarvikeliikkeen mukaan tähän on 3 vaihtoehtoa bensapumppuun.Kerropa sitten minkä tarvii,kun auto on 200 kilsan päässä
Mäkelän autosta kerrottiin että on pumppu,joka korvaa kaikki vaihtoehdot.Ei tosin varastossa ja paketti maksaa enemmän kuin koko auto
Täytynee vaan huomenna ottaa matkaan vähän piuhaa ja tehdä ohitus sulakerasialla,niin selviää onko vika pumpussa vai jossain muualla.Sitten vaan pumppu irti ja malliksi mukaan.Viisainta olis varmaan hakea kaverilta vetoauto ja huoltikselta traileri jonain sunnuntaina.Kotipihalla on helpompi metsästää vikaa kuin 200 kilsan päästä.

Noloahan se tietty olis Bemarilla tuoda kotiin.530td kuitenkin jaksaa vetää.Sillä on kaverillekin haettu jo 2 kuuppaa maailmalta.Taidan kohta hakea pankista pikkuvipin ja ostaa sen-78 kuupan pihalta lojumasta
.80-luvun jälkeen kun ei ole tehty luotettavia autoja.Voi kun sais vanhan -73 99:nsä takaisin.Se vaan taitaa olla jo kierrätetty kissanruokatölkeiksi 

Pelle
9000CS 2.0t -97
9000CS 2.0t -97
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1423
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2003 13:35
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Jos katti-malli niin pumppu tuo:
Ruiskupumppu Saab Walbro 28-1723 900i-16V/T16 89->93 Pumppu Walbro (kotelon sisällä) [1989 - 1993
PS..Samanlaisen saa biliksestä 40 eskon hintaan....
Ruiskupumppu Saab Walbro 28-1723 900i-16V/T16 89->93 Pumppu Walbro (kotelon sisällä) [1989 - 1993
PS..Samanlaisen saa biliksestä 40 eskon hintaan....
Re: 900i 16v jäi parkkiruutuun
Epäilen että toi pumppu siinä juuri on.Tarvikeliike ehdotti toiseksi jotain Boschia.Mutta varmistettava se on.Pyhäpäivät sotkee elämää,etenkin kuin omat arkivapaat ei koskaan osu esimerkiksi lauantaille tai maanantaille.Mutta 17.4 saavun Honkarakenteelle vaikka potkulaudalla.Työkiireiden vuoksi en pääse Mäkelän Autoon tai A-Katsastukseen,mutta iltapäivällä sitten...
Pelle
9000CS 2.0t -97
9000CS 2.0t -97