Kysyisin mikähän olisi paras ratkaisu virtalukko-ongelmaan autossani 9000 cs vm. -98.
Eli toinen virta-avaimista ilmeisesti kulumisesta johtuen ei enää kääntynyt virtalukossa, ja yritin teettää lukkosepällä ainoasta toimivasta avaimesta kopiota.
Tekeminen ei jostakin syystä onnistunut, ja yrityksen jälkeen ainut toimivakaan avain ei kääntynyt lukossa.
Lukkoseppä sai onneksi remputtamalla avaimen kääntymään ja sain auton käyntiin.Hän sanoi että virtalukossa on myös vikaa ja suositteli vaihtamaan sen. Virtalukkoon saatua avainta ei ole syytä ottaa pois, ainoastaan kääntää sen verran että auto sammuu. Vara-avain toimii onneksi oven lukossa.
Pystyykö joku lukkoseppä jossakin päin maata( mielellään Tampereen lähellä) tekemään toimivan avaimen?
Saako jostakin käytettyjä virtalukkoja/kannattaako sellaista yleensä hankkia?
Käykä tonnariin jonkun muun Saabin lukko?
Uuden hintaa en ole Metroautosta kysynyt, mutta voipi maksaa enenmmän kuin on autoni arvo?
Avain on siis pelkkä mekaaninen käännin, kaikki käynnistyksenestot ja kaukolukitukset ovat otettu pois.
Olisin kiitollinen tiedoista joilla saisin ongelman ratkaistua.
Tonnarin virtalukko
Re: Tonnarin virtalukko
Aseman Lukko Tampereella on onnistuneesti elvyttänyt vanhoja virtalukon patruunoita, haittojen kuluma ja patruunan likaisuus lienee ongelmasi syy.
Mikäli patruuna on liian kulunut niin voi olla että kunnostuksesta tulee haastavaa mutta he kyllä kertovat sen. Tähän saakka aika monta patruunaa on kunnostettu tuolla onnistuneesti.
Niin kauan kuin saat avaimen kääntymään patruunan poistoasentoon on asia hoidettavissa siististi. Mikäli patruuna ja avain jumittuvat paikoilleen joudutaan käyttämään sitten jo poraa ja väkivaltaa.
Jos tarvitset lopulta toimivan patruunan avaimella niin muistelen että minulla sellainen on tallessa.

9000 CS 2.3tA -97 T5 RE85, 9-5 Aero -04 BP, Opel Ampera -12, Hyundai Kona 64 kWh MY20.5 Style
E85 ja Biopower ohjelmoinnit T5/T7/T8, TECH2 operoinnit. Pääsäätäjä yrityksessä Suolinko
E85 ja Biopower ohjelmoinnit T5/T7/T8, TECH2 operoinnit. Pääsäätäjä yrityksessä Suolinko
Re: Tonnarin virtalukko
Kiitoksia!
Soitan heti tuonne Aseman Lukkoon milloin siellä sopii käydä.
Jos ei onnistu sieltä, niin palaan asiaan ja kyselen sinulta tuota avaimellista patruunaa.

Viimeksi kun ostin virta-avaimen tonnariin se kustansi marmorilla 32 euroa ja muutama vuosi sitten olisi koko virtalukko ollut jotain 170 euroa. Haittojen uusiminen maksoi kolmisen vuotta sitten lukkohuollossa 45 euroa.
#1598
Saab 9000 CS 2.0t -97, Alfa 166 jtd 20v. Aut. -05, Lancia Lybra 1.8 ls
Saab 9000 CS 2.0t -97, Alfa 166 jtd 20v. Aut. -05, Lancia Lybra 1.8 ls
Re: Tonnarin virtalukko
Ei se homma mitään kovin suurta salatiedettä ole, itse olen tonnarin virtalukon korjannut kun avain lähti irti asennosta riippumatta ja 9-5:n kun kävi juuri noin että vain sopivasti renkkaamalla kääntyi.
Pari tuntia aikaa ja jostain purkuraadosta yksi tai kaksi lukkopatruunaa joista saa lisää haittoja, sitten vaan lukkopatruuna osiksi, puhdistus ja leikkimään haittojen kanssa.
Ei ole mitään järkeä pelleillä perstuntumalla tehtyjen avainten kanssa tai tehdä kaksiavainjärjestelmä autoon jossa ei ole keskuslukon kauko-ohjausta kun sen homman voi paljon fiksumminkin ratkaista.
Jos ei varaosia ole sopivasti saatavilla niin ainakin tilapäisratkaisuuna voi ihan vaan purkaa ja vaihdella haittojen paikkoja niin sinne saanee ainakin muutamat sopivasti niin että saa toimivan lukkopatruunan kun jättää osan haitoista pois.
Virtalukkopatruuna lienee sama tai vähintäänkin ristiin sopiva 9000, 94-98 900, 98-02 9-3 ja 98-10 9-5.

#1655 9000 Aero M96, 9-5 Aero M05, 2x 9000turbo M86, 9-3 Aero Cabriolet M01
Chevrolet Captiva -07 Skoda Enyaq 80x sportline -23
Turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, charged.
Chevrolet Captiva -07 Skoda Enyaq 80x sportline -23
Turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, charged.
Re: Tonnarin virtalukko
Kun en tiedä, niin tarkennatko kuinka 9-5sen virtalukko (n.2001/2002->) kävisi 9000seen kun femmassa avain on sisäuritettu, ei ulkoreunaurilla. Vai voidaanko sisuskalut vaihtaa?
#4752
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm

Oho, enpäs muistanutkaan tuota, omat 9-5 on (ollut) 00 ja 01 ja ne ainakin on vielä ulkouralla.
Arvaan silti että sisäuralla olevakin virtalukko sopii ristiin, toki sitten tulee kaksiavainjärjestelmä väkisin. Mulla oli taannoin 00 femman virtalukko (ja avain) tonnarissa käytössä vähän aikaa kun femma makasi tallissa ja tonnari piti katsastaa enkä ollut vielä korjannut sitä virtalukkoa.
Saabista kun on kyse niin voi hyvin olla että pelkät haitat vaihtamalla voisi onnistua jos jostain syystä välttämättä haluaisi runko-osan käyttää uudemmasta.
Tässä tuleekin kiero ajatus jolla voisi keventää avainnippua kun sarjoittaisi vaan molempien lukot samalle avaimelle niin ei tarvis raahata kuin yhtä saabin avainta mukana
Arvaan silti että sisäuralla olevakin virtalukko sopii ristiin, toki sitten tulee kaksiavainjärjestelmä väkisin. Mulla oli taannoin 00 femman virtalukko (ja avain) tonnarissa käytössä vähän aikaa kun femma makasi tallissa ja tonnari piti katsastaa enkä ollut vielä korjannut sitä virtalukkoa.
Saabista kun on kyse niin voi hyvin olla että pelkät haitat vaihtamalla voisi onnistua jos jostain syystä välttämättä haluaisi runko-osan käyttää uudemmasta.
Tässä tuleekin kiero ajatus jolla voisi keventää avainnippua kun sarjoittaisi vaan molempien lukot samalle avaimelle niin ei tarvis raahata kuin yhtä saabin avainta mukana

#1655 9000 Aero M96, 9-5 Aero M05, 2x 9000turbo M86, 9-3 Aero Cabriolet M01
Chevrolet Captiva -07 Skoda Enyaq 80x sportline -23
Turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, charged.
Chevrolet Captiva -07 Skoda Enyaq 80x sportline -23
Turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, charged.
Re: Tonnarin virtalukko
No niin, virtalukko on kunnostettu ja pelaa jälleen.
Aseman Lukko Tampereella teki työn todella nopeasti ja ammattitaidolla. Aluksi luvattiin että lukkopesän voi hakea parin päivän kuluttua, mutta se olikin korjattu jo ennen kuin ehdin kotiin.