Foorumilta saamistani ohjeista viisastuneena voin nyt itsekin neuvoa tarkistamaan ensin, ettei moottori ole sökö. Jos se ei inahdakaan, löytyy varaosa konehuoneen puolelta irroittamalla sisäilmakierron läppää käyttävä moottori ja siirtämällä se ilmanjakorummun säätömoottoriksi. Ne on siis keskenään vaihtokelpoisia,
kunhan et vaihda moottoreiden päissä olevia vaihteistoja. Nekin lähtee irti ruuveilla.
Jos moottori on kunnossa, mutta ilmanjakorummun läpän säätö toimii väärin tai ei lainkaan, syynä voisi olla se, että läpän+moottorin asentotunnistin on päin prinkkalaa, eikä automatiikka tiedä, missä asennossa ilmanjaon läppä on. Tähän auttaa tuon säätömoottori+vaihteistoyhdistelmän (jotkut sanoo hienosti servoksi?) uudelleenkalibrointi. Se on yksinkertainen ja vain vähän ärsyttävä

toimenpide, josta selviää yleismittarilla.
Tässä lyhyet ohjeet joihin sain siis tietoni tältä foorumilta ja muualta netistä:
Irroita se moottori vaihteistoineen. Erinomaisia ohjeita siihen on esim. jus:n ylläolevassa keskustelussa.
Ruuvaa vielä vaihteistokin irti moottorista, kiinnitetty kahdella pienellä ristipäällä...
Käännä vaihteisto siten, että sen akseli sojottaa kohti nenääsi, ruuvaa ainoa koteloa kiinni pitävä ruuvi auki. Sisällä ei ole kovin montaa liikuvaa osaa, joten turha pelätä.
Yläkulmassa oleva pieni hammasratas pyörittää potentiometriä, jonka jännitettä lukemalla automatiikka saa tiedon servon asennosta tarvittaessa. Ota vaihteistosta (lähteee irti vetämällä) akseli sekä suurin niistä kolmesta (vai kaksiko niitä oli?) hammasrattaasta, jotta potentiometriä voi pyöritellä vapaasti. Ei kuitenkaan kannata tehdä niin, koska potikan liikerajoitin oli aika heppoinen.
Nyt sitten yleismittari esiin. Vaihteistolle menee viisi johdinta (liittimessä). Mittaamalla resistanssin johdinten 1 ja 5 väliltä (aivan sama, kummasta päästä liitintä lähdet laskemaan johtimia) voi testata, onko moottorin käämit kunnossa (jos se siis vielä olisi kiinni vaihteistossa). Ehjällä moottorilla resistanssi on 20-80 ohmia.
Mittaa johdinten 2 ja 4 välinen resistanssi (noin 4,5Kohm?). Siirry sitten mittaamaan johdinten 2 ja 3 välistä resistanssia, ja säädä se potikkaa varovasti pyörittämällä puoleen äsken mittaamastasi arvosta (eli kun resistanssi johtimissa 2-4 oli 4,5K, se säädetään johtimien 2-3 välillä 2,25K:ksi). Säädön ei tarvitse olla kuin sadan-parinsadan ohmin tarkkuudella.
Asettele iso hammasratas takaisin paikoilleen ja työnnä myös akseli paikalleen
oikeaan asentoon: akselin päässä oleva tasainen puoli alaspäin. Siis jos oletetaan että vaihteiston alareuna on se vähemmän pyöreä muodoiltaan. Läimää muovikansi kiinni ja ruuvaa ruuvi paikalleen. Sitten moottori takaisin kiinni ruuveilla ja kokeilemaan. Heti aluksi ACC:n elektroniikkayksikkökin kannattaa kalibroida AUTO-VENT/<-> -painelulla.