Pikkuvikasumaa tonnarissa
Pikkuvikasumaa tonnarissa
Tervehdys kaikille arvon saabisteille!
Omaan vm. -96 tonnariin on tosiaan ilmaantunut parin viime vuoden aikana useampi pieni, mutta sitäkin ärsyttävämpi vika ja ongelma, joiden ratkaisuun toivoisin osaavammilta valistuneita neuvoja. Vietin äsken useamman tovin haku-toiminnon parissa, mutta ainakaan yksiselitteisiä neuvoja en ainakaan ensiyrittämällä löytänyt.
Ok, asiaan. Ensinnäkin mittarivalaistus on temppuillut jo pidemmän aikaa siten, että valot syttyvät ja sammuvat täysin omia aikojaan. Valot saattavat toimia jopa parisen kymmentä kilometriä moitteetta vain sammuakseen lopulta vastaavaksi ajaksi/matkaksi täysin uudestaan. Valonhimmennin toimii valojen toimiessa, ja valojen sammuessa ne saattavat syttyä ainakin hetkeksi uudelleen himmenninta paineltaessa. Olen kertaalleen taistellut himmentimen irti kojelaudasta, mutta liitännät vaikuttivat tuolloin olevan kelvollisesti kiinni. Pitääkö koko osa laittaa vaihtoon, vai mikä avuksi?
Toiseksi, kuljettajan puolen sähköikkuna on ollut jo tovin huonosti kiinni siten, että sitä nostettaessa lasian pitää ohjata ja nostaa kämmenellä, jotta lasi asettuisi oikein paikoilleen. Muutoin lasin ja karmin väliin saattaa jäädä n. 1cm tuuletusrako. Lasin etukiinnitys tuntuisi siis pettäneen. Onko vika mahdollisesti korjattavissa omatoimisesti, ja kuinka haastava operaatio on kyseessä? Minkä hintaisesta osasta puhutaan?
Kolmanneksi, penkin lämmittimet eivät yllättäen toimi, siis kumpikaan. Eivät ole siis edes lupailleet lämpöä ainakaan tällä vuosituhannella. Muistikuvani mukaan tonnareissa penkinlämmittimet lakkaavat toimimasta, koska istuminen aiheuttaa sähköä kuljettavan liuskan murtumisen penkin sisällä? Onko kolvattavissa itse ja vaatiiko varaosia? Mikäli tätä (tai muita) vikoja on käsitelty täällä aiemmin, niin pahoittelen.
Neljänneksi, pitkät valot ovat samaten reistanneet jo pidemmän aikaa. Saab sytyttää ja sammuttaa pitkät täysin mielivaltaiseen tapaan silloin kun parhaaksi katsoo. Vastaavasti pitkät eivät yleensä mene päälle silloin, kun kuljettaja niin haluaisi. Ainoa mahdollisuus on ollut ajella valot 0-asennossa, jottei synny turhia vaaratilanteita. Mikä osa kaipaa todennäköisimmin vaihtoa/kolvailua?
Sanomattakin on selvää, että myös sähköantenni on paskana, ja vasen valonpyyhin jättäytyy usein yläasentoon, mutta niiden korjaus saa nyt tältä erää odottaa. Vai vaikuttaako tuo valonpyyhin katsastukseen? Olisi nimittäin kuukauden sisään edessä... No, jokatapauksessa kyseessä on muuten hyvä auto.
Kiitän tuhannesti ja kumarran syvään jo näin etukäteen!

Re: Pikkuvikasumaa tonnarissa
Mulla oli siitä mittarivalojen himmentimestä juotokset murtuneet, siis sieltä liittimen nastojen piirilevyyn meneviltä kohdilta. Juottamisen jälkeen mittarivalot eivät ole pätkineet enää yhtään.
Sähköikkunassa taas on todennäköisesti pistehitsaukset auenneet mekanismista, ei ole kummoinen korjaus mutta ovipahvi pitää ottaa pois.
Valot taas korjaantunevat kun aukaiset valoreleen ja tsekkaat juotokset, tuppaavat myös murtumaan iän myötä.

9000CDE 2.3tA 1995(Stage diskopottu), exät 9000TA 1989, 9000TA 1987, 900iA 1987. Käyttiksenä Chevrolet Captiva 2012.
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366
Re: Pikkuvikasumaa tonnarissa
Jos molemmat penkinlämmittimet on rikki, niin tarkista onko liittimet auki penkkien alta. Yleensä menee vain kuskin penkki ( haulla löytyy tarkat korjausohjeet ). Kytkintä käännettäessä 0>1 tulee kuulua kytkimen sisältä releen naksaus, älä sotke kytkimen pykälän naksaukseen. Ellei tule tarkista sähkönsyöttö kytkimille.
9000 vm. 97 Jubilee x 2
9000 vm. 95 Aero
900 vm. 87 CAB
9000 vm. 95 Aero
900 vm. 87 CAB
Re: Pikkuvikasumaa tonnarissa
Ikkunan nostimen ruuvit saattaa olla löysällä. Ovipahvi irti ja kiristys ja ne edellä mainitut hitsauksetkin ovat saattaneet pettää.
Himmennyksen säätö potikka uusiks tai tinaus.
Valorele vaihtoon tai tinaukseen.

Nämä ollu 9000T -89,900i 16v kat -91, 900i 16v -89, 900i 8v -87, 900i 8v -85, 900GL -86, 99 t -78, 900 -81, 900 -79, 90 -85 NYT 9000CS -96
Re: Pikkuvikasumaa tonnarissa
Suurkiitos kaikille vastaajille! Eiköhän noilla neuvoilla pärjää jo melko pitkälle.
Erityisesti tuo mittarivalojen ja pitkien valojen toimimattomuus hankaloittavat pimeän tultua huomattavasti mm. maan- ja moottoritieajoa. Palailin eilen illalla yömyöhällä mökiltä Helsinkiin päin, ja Turun moottoritien (rajoitus 120 km/h) pimeä osuus oli näillä taustoilla melko mielenkiintoinen kokemus. Ei tullut ainakaan ajettua ylinopeutta...

Ainiin, piti vielä kysymäni, että täytyykö valoreleen tinailun jälkeen päälle suihkuttaa suojalakkaa juotoksen/piirilevyn suojaamiseksi?
Olen lisäksi samaan syssyyn kolvailemassa myös keskuslukon boksin juotoksia ehommiksi, joten edellyttääkö myös ko. projekti suojalakan käyttöä?
Mistä tuota suojalakkaa kannattaisi pääkaupunkiseudulla kysellä?
Kysymykset saattavat kuulostaa osaavampien korviin tyhmiltä, mutta minkäs teet, kun juotoksia on tullut kolvailtua viimeksi joskus viime vuosituhannella...

Noniin, valorele, keskuslukon boksi ja himmentimen säädin avattu. Juotokset olivat kaikissa kunnossa, ja pitkät valot sekä keskuslukitus ovat toimineet ainakin tähän asti moitteetta sen jälkeen, kun poistin hapettumat mötiköiden liitoksista ja iskin takaisin paikoilleen. Melko edulliseksi osoittautui auton korjaaminen tällä kertaa.
Erityisesti keskuslukituksen boksin liittimet muuttuivat pienen hiekkapaperikäsittelyn jälkeen aivan eri värisiksi, joten ei ihme, ettei lukitukset ole aina toimineet.
Himmentimen kontaktiongelmat liittynevät ilmeisesti himmenninosan vastakappaleen (se valkoinen osa) johtojen kiinnitykseen. En eilen illalla pimeässä asiaa tutkiessani kuitenkaan onnistunut selvittämään, kuinka osan sisällä oleviin johtoliitoksiin/-juotoksiin pääsee parhaiten käsiksi, ts. miten osan saa avattua. Täytyy katsella syssymmällä.
Tuota himmennintä avatessa sai muuten olla tarkkana, ettei hävitä sitä säädinrullan ja sen piirilevyn pienen mustan komponentin yhdistävää mikroskooppisen pientä muovikampea. Laiton himmenninmötikän ensin takaisin kasaan ilman muovikampea, jolloin himmennin ei luonnollisesti enää toiminut. Osa paikoilleen, ja nyt toimii.

Muistelisin että siitä valkoisen muovin sisältä olisi saanut piuhat liittimineen joko irti, taikka valkoista mötikkää liikutettua piuhojen varassa taaksepäin. Ihan varma en tästä ole. Mikäli ei saanut auki, niin jäätelötikkuun liimattu hiomapaperin pala on hyvä apuväline kontaktipintojen rassaamiseen, jäätelötikkua pitää vain kaventaa.Verneri kirjoitti: Himmentimen kontaktiongelmat liittynevät ilmeisesti himmenninosan vastakappaleen (se valkoinen osa) johtojen kiinnitykseen. En eilen illalla pimeässä asiaa tutkiessani kuitenkaan onnistunut selvittämään, kuinka osan sisällä oleviin johtoliitoksiin/-juotoksiin pääsee parhaiten käsiksi, ts. miten osan saa avattua. Täytyy katsella syssymmällä.
Vinkki: Nyt kun venetsialaiset tulossa, taisivat rakettitukulla tarjota sellaista laser/led-valaisinta taas kaupantekijäisiksi, siinä led-lampussa on valaistustehoa sen verran että sillä ainakin näkisi tutkailla pilkkopimeässäkin tuota mötikkää.

Re: Pikkuvikasumaa tonnarissa
Kiitos vinkistä.
Olisi mulla löytynyt tollanen ledillinen Mag Lite omastakin takaa, mutta ei perhana soikoon sattunut vaan tuolloin matkaan...