Ensinnä kytkimestä: Itseä Saabia koskaan ajamattomana jäi mietityttämään, kun kytkimessä oli ensin varsin pitkältä tuntuva tyhjä alue ja sen jälkeen hyvin jämäkkä käyttöalue. Otti kyllä ainakin kiinni hyvin, ettei sen puolesta pitäisi vikaa olla.
Toiseksi jousituksesta: Tuntui nimittäin varsin pintakovalta, mutta kun autoa käänteli nopeasti puolelta toiselle, niin alusta tuntui kuitenkin pehmeältä. Jopa niin pehmeältä, että autossa esiintyi pientä jälkiheilumista liikkeen jo loputtua. Eli onko alusta normaalistikin näin pehmeän tuntuinen, mutta kuitenkin jopa pintakova?
Sitten suurin kysymys, joka liittyy konehuoneen puolelle. Huomio kiinnittyi nimittäin lattialle jääneeseen pieneen öljyläikkään, kun auto ajettiin ulos koeajoa varten. Katselin sitten alle koeajon jälkeen, niin etupyörien kohdalta tai vähän niiden edestä, mielestäni sivusuunnassa aika keskeltä, näytti olevan pultin ympärillä kosteaa. Onko veikkauksia, mistä ko. öljy voisi olla kotoisin (ohjaustehostin?)?
Kiitän jo etukäteen, kun viitsitte yhä vastailla näinkin kaluttuun aiheeseen
