9-3 2,0t -01 125kw uusi putki

Ensimmäinen uuden ajan malli. Vuodet 1994-2003.
Juusokas
"Hirsch"
Viestit: 722
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2004 23:07
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Juusokas »

Mullahan on siis lpt T5:n johon tuo hukkaportin tangon kiertäminen vaikuttaa melkoisesti. Koska topicissak on kyseessä 125kw versio (ja T7), mankkuvenahan noissa hoitaa paineen noston eli softa vaihtoon, ilman muuta.

Olen asentanut ahtopainemittarin jonka kanssa loggeri antaa aika samoja tuloksia. Nyt muitelen että yksi kierros olisi vastannut 0,02 baria tosin ekalla kokeilulla aikoinaan kymmenen kierrosta nosti paineet yli 1 barin joka on reilusti liikaa, männänpistiäinen uhkaa. Nyt on paineet siinä 0,6 barin kohdalla. Vedoissa jälkiasennettu mankkuvena tosin nostaa hetkeksi paineet yli 0,7 jonka jälkeen tullaan siihen 0,6:een. Yli 5000 rundin paineet nousee sitten 0,8:aan.

Putkistona on Ferritan vapaahönkivä catback ja dp:nä orkkis mehupilli. Vaihdan tuossa kohta isomman dp:n joten otan logia tilanteesta orkkis dp:llä ja 3" röörillä. Softahan on vakio. Uskoisin tuohon yläpään hönkään vaikutusta olevan. Mutta ero on varmaan aika marginaalinen. Optimoitua softaahan se vaatii ja että rauta vastaa sitä.
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
NG900SET -95
"Viggen"
Viestit: 529
Liittynyt: To Loka 16, 2003 19:13
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja NG900SET -95 »

Juusokas kirjoitti:Olen asentanut ahtopainemittarin jonka kanssa loggeri antaa aika samoja tuloksia. Nyt muitelen että yksi kierros olisi vastannut 0,02 baria tosin ekalla kokeilulla aikoinaan kymmenen kierrosta nosti paineet yli 1 barin joka on reilusti liikaa, männänpistiäinen uhkaa. Nyt on paineet siinä 0,6 barin kohdalla. Vedoissa jälkiasennettu mankkuvena tosin nostaa hetkeksi paineet yli 0,7 jonka jälkeen tullaan siihen 0,6:een. Yli 5000 rundin paineet nousee sitten 0,8:aan.
Ehkä mun alkuperäinen hukkis oli sitten vaan väsynyt mutta ei sillä peruspaineita ylös saanut vaikka mitä teki. Ahtimena tosin ei ole T25 vaikka siinä sen hukkis olikin. Nyt paikalla Pro Turbon hukkis jolla perusperuspaineet ilman kiristystä 0,8 ja nyt mulla on se säädetty johonkin 0,9 kieppeille.
9-5 2.3t Biopower A -08
Ex: 9-5 Aero Wagon A -05
Ex: 900 SE 2.0T -95 Maptun stage 6
peinu
"Hölösuu"
Viestit: 6200
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 09:09
Paikkakunta: Jyskä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja peinu »

Juusokas kirjoitti:Eikös kymmenen kierrosta ole hitusen liikaa! Yksi kierros vastaa muistaakseni 0,05 bar muutosta eli tuolloinhan tulisi 0,5 baria lisää. Muutaman kiekan kai uskaltaa veivata, toisaalta ahtopainemittari on aika välttämätön ettei ahtoja tule liikaa.
Ei kannata olla muistin varassa. WISin mukaan yksi kierros on 0,02 bar, eli kymmenellä tulisi 0.2 baria lisää :) EDIT: senhän tuossa jo totesitkin.

Itse aloin kiristysoperaatioon sen takia kun 3" dp:n vaihdon jälkeen alkoi alakiekat tuntumaan entistäkin hengettömältä.

9-3X 2.0T XWD -10 BioPower,
9-5 2.3t -00 US specs BP steg 1,
9-3 Aero Cab -04 Lime BP Steg 7,
9-3 "Aero" Cab -05 BP Steg 1,
#1767, MB CLS 350CDI -11
testing1
"Aero"
Viestit: 429
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 12:34

Mörinää

Viesti Kirjoittaja testing1 »

Mites tämmösessä T7 Aerossa, kun ensin ajattelin tuota 3" puolisatsia Avgasilta, mutta nyt olen miettinyt että talven takia ei varmaan kauheen järkevää alkaa viritteleen. Puolisatsi lähinnä "miehekkäämpien" äänien takia ja myöhemmin softapuolta.
Jonkin aikaa ajelisin vakiosoftalla ja siinä 3" puolisatsi, mutta tuo vastapaine tippuu aikalailla ja kun ei olla varsinaisella ahtoalueella alkaa se todennäköisesti syömään alavääntöä. Myöhemmin ajattelin sitten hommata tuon Steg2 Maptun, notta edes jonkin aikaa vakio kytkin kestäisi(pieni ero steg2 vs. steg3 ,mutta voi olla ratkaiseva) ja softa vastaisi putkea, niin ja onhan tuo Steg2 aika eksoottinen, kun näitä juttuja on lukenut, kaikki vaan puhuu steg1 ja steg3:sta :)
Tuleekohan tuolla steg2 softalla yhtään lisää alavääntöä, jolla kompensoitaisiin tuo puolisatsin aiheuttama alavääntö hävikki?
peinu
"Hölösuu"
Viestit: 6200
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 09:09
Paikkakunta: Jyskä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja peinu »

Mitäs se vuodenaika liittyy virittelyyn?

Ei kait lumikeleillä ole mitään haittaa jos kytkin on vielä suurinpiirtein vakio ja kaasullakin on enemmän kuin kaksi asentoa.

9-3X 2.0T XWD -10 BioPower,
9-5 2.3t -00 US specs BP steg 1,
9-3 Aero Cab -04 Lime BP Steg 7,
9-3 "Aero" Cab -05 BP Steg 1,
#1767, MB CLS 350CDI -11
Juusokas
"Hirsch"
Viestit: 722
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2004 23:07
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Juusokas »

Tuskimpa tulee verrattuna steg 1:een, 1 ja 2:ssa on sama softa.
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
testing1
"Aero"
Viestit: 429
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 12:34

Mörinää

Viesti Kirjoittaja testing1 »

>kaasullakin on enemmän kuin kaksi asentoa.
- ei ole T7 Aerossa on vain ON/OFF :lol:

>Tuskimpa tulee verrattuna steg 1:een, 1 ja 2:ssa on sama softa.
- en tiedä onko sama softa vai ei, mutta verrattuna vakiosoftaan tuleeko Steg2:sella tai millä tahansa stegillä alavääntöä lisää vai puhutaanko vain alaväännöstä jota tulisi lisää jonnekin 2500 rpm ja siittä ylöspäin?

Itseä kiinnostaisi tietää, että putoaako alavääntö huomattavasti vakiosoftalla ja 3" puolisatsilla alueella tyhjäkäynti-2500rpm ja paikkaako softa pudonneen väännön tolla alueella.
Juusokas
"Hirsch"
Viestit: 722
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2004 23:07
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Juusokas »

Mulla ei tuo alavääntö kaippa pudonnut mihikään vapaahönkivä putkiston jälkeen, tosin mulla on peruspaineet optimoitu samoin kuten kaikki putket ilman ottoon liityen. Nyt tuntuu potkukin joltain (joo, eihän oikeasti herne GT25 voi potkia...).

Toi alakiekkojen hengettömyys voi myös johtua siitä että vain tuntuu siltä kun yläkiekoilla on enempi tohinaa.

Eikai juuri mikään korjaa alakiekkojen hengettömyyttä, muu paitsi isompi kuutiotilavuus...
Viimeksi muokannut Juusokas, Pe Marras 24, 2006 10:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
pade
"Hölösuu"
Viestit: 5150
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 23:04
Paikkakunta: hki
Viesti:

Re: Mörinää

Viesti Kirjoittaja pade »

testing1 kirjoitti:Mites tämmösessä T7 Aerossa, kun ensin ajattelin tuota 3" puolisatsia Avgasilta, mutta nyt olen miettinyt että talven takia ei varmaan kauheen järkevää alkaa viritteleen. Puolisatsi lähinnä "miehekkäämpien" äänien takia ja myöhemmin softapuolta.
Jonkin aikaa ajelisin vakiosoftalla ja siinä 3" puolisatsi, mutta tuo vastapaine tippuu aikalailla ja kun ei olla varsinaisella ahtoalueella alkaa se todennäköisesti syömään alavääntöä. Myöhemmin ajattelin sitten hommata tuon Steg2 Maptun, notta edes jonkin aikaa vakio kytkin kestäisi(pieni ero steg2 vs. steg3 ,mutta voi olla ratkaiseva) ja softa vastaisi putkea, niin ja onhan tuo Steg2 aika eksoottinen, kun näitä juttuja on lukenut, kaikki vaan puhuu steg1 ja steg3:sta :)
Tuleekohan tuolla steg2 softalla yhtään lisää alavääntöä, jolla kompensoitaisiin tuo puolisatsin aiheuttama alavääntö hävikki?
Hanki suosiolla samantien se Stage 3. Jos hankit kakkosen, niin päivitys on kuitenkin jossain vaiheessa edessä, usko pois ;)
NG900T
"Saabisti"
Viestit: 2235
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 21:09
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja NG900T »

Ainaski BSR stage1 ja stage2 softat on samat. Pari lisäpollea ehkä näkyy mittauksissa plus tietenkin virivaimentimien rakenteesta ja putkiston suuremmasta halkaisijasta johtuen äänet on sporttisemmat. Persdynossa ei catback putkiston eroa huomaa.

Jos alavääntöä tulee mielestäsi lisää niin heräät hiestä märkänä kun näit unta että olit paskalla. :roll:
Saab 9-3x 2.0T BioPower -10
#1429
NG900SET -95
"Viggen"
Viestit: 529
Liittynyt: To Loka 16, 2003 19:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Mörinää

Viesti Kirjoittaja NG900SET -95 »

testing1 kirjoitti:>kaasullakin on enemmän kuin kaksi asentoa.
- ei ole T7 Aerossa on vain ON/OFF :lol:

>Tuskimpa tulee verrattuna steg 1:een, 1 ja 2:ssa on sama softa.
- en tiedä onko sama softa vai ei, mutta verrattuna vakiosoftaan tuleeko Steg2:sella tai millä tahansa stegillä alavääntöä lisää vai puhutaanko vain alaväännöstä jota tulisi lisää jonnekin 2500 rpm ja siittä ylöspäin?

Itseä kiinnostaisi tietää, että putoaako alavääntö huomattavasti vakiosoftalla ja 3" puolisatsilla alueella tyhjäkäynti-2500rpm ja paikkaako softa pudonneen väännön tolla alueella.
Tuolla olen kirjoitellut miten kiihdytys ajat meni vakiona, stage 1:llä, 3" putkella+vakio softalla:
http://www.saabclub.fi/phpBB2/viewtopic ... E4nt%F6%2A

Pelkällä putkella on näemmä huonontunut aika alle 3000rpm ja aika on alkanut parantumaan 4000 jälkeen. Kokonaisuutena on pitkässä kiihdytyksessä selvästi nopeampi kuin vakio putkella.
9-5 2.3t Biopower A -08
Ex: 9-5 Aero Wagon A -05
Ex: 900 SE 2.0T -95 Maptun stage 6
testing1
"Aero"
Viestit: 429
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 12:34

Mörinää

Viesti Kirjoittaja testing1 »

>Hanki suosiolla samantien se Stage 3. Jos hankit kakkosen, niin päivitys >on kuitenkin jossain vaiheessa edessä, usko pois
- ei ei, nyt täytyy pitää huoli ettei mopo karkaa käsistä, kun on perheellinen

Jos kerran Maptunilla ja muillakin tuo 1 ja 2 softa ovat identtiset, niin silloinhan steg2 voi heittää suoraan vakio autoon ilman putkisto muutoksia.

Maptunin sivuilla ainakin näyttäisi virisoftalla tulevan alavääntöä roimasti enemmän kuin vakiossa, mikäli on uskomista taulukkoa.

Tossa suora linkki taulukkoon, kun en tiedä kuinka tänne lisätä kuva joka on omalla koneella:
http://www.maptun.com/webshop/products. ... storder=64
Juusokas
"Hirsch"
Viestit: 722
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2004 23:07
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Juusokas »

Voihan sitä perheelliselläkin olla ripeämpi auto :wink:

Älä pelkää että mopo lähtisi käsistä, lähtee se kuitenkin. Steg 3:een on varmaan tyytyväinen noin viikon, sitten alkaa mielessä pyöriä sanat; pottu, gt3071, kannen porttaus, pulssipakosarjat, Spec kytkimet...
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
juhokare
"Hölösuu"
Viestit: 3859
Liittynyt: Ti Joulu 30, 2003 13:59

Viesti Kirjoittaja juhokare »

Steg 1 :stä kannattaa siirtyä kerralla steg 3 :seen. Yksi ruuvaus hukkaportin tangolla vastaa 0,02 bar - itselläni ainakin tämä on ollut käytännössä. Ja jopa Forgen akulla. Peruspaineet sain omalla vakio akulla sinne 0,5 baariin muistini mukaan, mutta en kyllä mennyt sen enempää säätelemään.

OBD:lla näkee hyvin mm. nuo peruspaineet. Itselläni tällä hetkellä 0,42 bar OBD:n mukaan ja AutoGauge näyttelee noin 0,45 bar. Itse asensin viime talvena stage 1 :sen ja ihan hyvin onnistui. Ulkona tosin hieman vilpoisa asentaa.
#1882
Saab 9-3SS TTiD vm. 2008 & Mitsubishi L200 vm. 2016 & Landrover Defender Td5 vm. 2003
Hook
"Hölösuu"
Viestit: 2221
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2004 21:25
Paikkakunta: Helsinki/Tuusula/Somero

Viesti Kirjoittaja Hook »

NG900T kirjoitti:Ainaski BSR stage1 ja stage2 softat on samat. Pari lisäpollea ehkä näkyy mittauksissa plus tietenkin virivaimentimien rakenteesta ja putkiston suuremmasta halkaisijasta johtuen äänet on sporttisemmat. Persdynossa ei catback putkiston eroa huomaa.

Jos alavääntöä tulee mielestäsi lisää niin heräät hiestä märkänä kun näit unta että olit paskalla. :roll:
Itsellä oli aikoinaan maptunin stage 1, johon tilasin koko putkiston. Putkisto vaan sattui tulemaan eurostainlessille kahdessa erässä, niin ajelin viikon verran stage 1 softalla ja ferritan catbackillä (jossa läpivirtaavat pöntöt, jota voi käyttää kiikarina)..
Tämä on siis stage 2.

Ero pelkällä catbackin vaihdolla oli selkeä spoolauksen suhteen. Ahdot pomppasi ihan erilailla tappiin. Tietty kierrosten noustessa stage 1 softa pudottaa ahtoja varsin reippaasti, kun dp&cat ei hengitä.
Stage 3 softa ja 3"dp paransi tätä ja auto veti huomattavasti paremmin "rajottajalle". (Isommat föönit on sitten asia erikseen.. :roll: :lol: )
Matalapaineisessa on varmasti vaikeampi havaita catbacin eroa, kun tuo ahtoviisari (mikä viisari??) nousee niin lyhyen matkaa paineen puolelle, niin ero ei ole niin merkittävä, kun ahtojen noustessa 0-> 1.4..

ps. crossflow IC muuttaa tuota spoolausta myös reippaasti nopeammaksi T5 autoissa, kuten loppuputkisto.

Hook
ng900/9-3/9-5 purkuosia pyörimässä tallin nurkissa pk-seudulla. Entäpä onko tarvis Tech 2:lle tai T5/T7 (bio) päivityksille? Puuttuuko pixeleitä SID/ACCssä? YV:llä tavoittaa.
Vastaa Viestiin