Muovinen vetarinsuoja kumi & mittarivalo
Muovinen vetarinsuoja kumi & mittarivalo
Loppu sitten tipaton tammikuu tähän päivään. Kävin aamulla 4pyörä suuntauksessa että voin Konin Kitin muutoskatsastaa vuosisyynäyksen yhteydessä. Noh nyt on kulmat kunnossa mutta huomasin että vasen vetari oli sylkenyt rasvaa sisuksistaan (siis ulompi), eli reikä on. Eikun Variston länkkärille osia ostelemaan (vasta iltapäivällä). Tuo vetarin suojakumihan on sen verran eksoottinen osa ettei sitä tietenkään ollut hyllyssä, kuten ei ollut mittariston lamppujakaan. Saabin omaa vetarin rasvaa sentään oli.
Kaupan vaihto ja Motonettiin. Sieltä löytyi ainoastaan MUOVINEN vetarin suoja, kumiset oli loppu. Toki muovinen oli kalliimpi, peräti 11,- mutta tekeekö sillä mitään. Käsissä tuntui joustavan tarpeeksi mutta entä -25 pakkasilla. Eli jos jollekkin on tuo muovinen tullut tutuksi, kannattaako laittaa, onko kestänyt kauenmmin kuin puoli vuotta? Onkohan aivan turha kapistus?
Toinen ihme juttu oli noi mittariston taustapolttimot. Nopeusmittarista on 90-120 väli pimeänä (oikeestaan ihan ok, koska vaimo ei pimeällä nää mitä ajan). Ajattelin vaihtaa vaikka kaikki taustavalot kunhan jostain löytäisi edes yhden että voi ostaa tarvikeliikkeestä vastaavia. Huoltomies väitti olevan 3w lasikantaisia lamppuja, liekkö totta, tuskimpa. Eli kysymys niille jotka on polttimoita mittaristoon vaihtanut, löytyykö esim. tarvikeliikkeestä ja millaisia ovat?
Ja lopuksi, enään kuukausi ja pari päivää niin saa laittaa kesätossut alle...

SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
Muuta en tiedä kuin että Vag konsernin laitteissa on siirrytty uusissakin autoissa käyttämään vain ja ainoastaan MUOVISIA vetari "suojia" . Yhtään en ole vaihtanut muovista uuteen joten tuntuu kestävän toisin kuin KUMISET, joita vaihdan päivittäin laittaen tilalle muovisen..
Saab 9-3 SC 2,0t my:2011.
900i 8v kat. 2d Sedan vm:1990. Osa aika eläkkeellä, Beryl green.
96 vm:1977b . Taivaan sininen? ja Saab polkupyörä
#1015
900i 8v kat. 2d Sedan vm:1990. Osa aika eläkkeellä, Beryl green.
96 vm:1977b . Taivaan sininen? ja Saab polkupyörä
#1015
No niin, taipaapa olla siis parempi ratkaisu. Kiitos kommentista, veetutusta helpotti kummasti. Eihän muulla ole väliä kunhan on parasta...
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
Olen kuullut samansuuntaisista, että muoviset olisivat pidempi-ikäisiä. Siitä syystä niistä voinee hyvin maksaa hieman enemmänkin.
Itsekkin ostan muovisia, kun alkavat hajoilemaan. Vaihto on kumminkin sen verran ilkeä homma. - Ainakin pakkasella ulkona. ;-/
Hook
Itsekkin ostan muovisia, kun alkavat hajoilemaan. Vaihto on kumminkin sen verran ilkeä homma. - Ainakin pakkasella ulkona. ;-/
Hook
ng900/9-3/9-5 purkuosia pyörimässä tallin nurkissa pk-seudulla. Entäpä onko tarvis Tech 2:lle tai T5/T7 (bio) päivityksille? Puuttuuko pixeleitä SID/ACCssä? YV:llä tavoittaa.
Joo, pakkasella ulkona, tuskan maksimointia. Kädet verillä ja joka paikka vaseliinissa. Onneksi on kaverina tuttu Essokauppias jolla on myös korjaamo johon voi mennä sunnuntaina Saabia ruuvailemaan. Orkkis olisi maksanut muuten 32,-.
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
No nyt on muovi vaihdettu, orkkiksetkin oli muuten muovia. Oli päässyt vettä myös vetarimaljan sisään, ruskeenharmaata mönjää täynnä. Kun nappasin vetarin pois, se vasen sisämalja tuntui heiluvan. Oikealla puolellahan samanlaista maljaa ei ole. Vähän alkoi tuo maljan heiluminen huolestuttaa, siis onko aihetta... Ei kai tartte alkaa ettiä uutta askia...
Hieman hakua ja löytyhän tuohonkin topikkia. Aika monella on maljat heilunut, taitaa kuulua asiaan. Öljyä ei tule eikä ääntä. Askin öljyt vaihdoin juuri, meni muuten 2,2l ennen kuin tarkastusreijästä alkoi tulla taravaa.
Hieman hakua ja löytyhän tuohonkin topikkia. Aika monella on maljat heilunut, taitaa kuulua asiaan. Öljyä ei tule eikä ääntä. Askin öljyt vaihdoin juuri, meni muuten 2,2l ennen kuin tarkastusreijästä alkoi tulla taravaa.
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
Ilmeisesti tasauspyörästön holkki on väljä. Ajan myöte alkaa stefa vuotamaan vaihteistoöljyä pihalle...Juusokas kirjoitti:Kun nappasin vetarin pois, se vasen sisämalja tuntui heiluvan. Oikealla puolellahan samanlaista maljaa ei ole. Vähän alkoi tuo maljan heiluminen huolestuttaa, siis onko aihetta... Ei kai tartte alkaa ettiä uutta askia...

Holkin pystyy vaihtamaan kun ottaa vetarin ja stefan pois edestä.
Laita autossa pakki päälle.
Pyöräytät kierteen kierretapilla vaseliinin kans entisen holkin sisälle. (puhdista tappi välillä ->lastut jää vaseliiniin) Itse käytin M30 tappia ja pulttia (ehkä M28 olisi ollut sopivampi, mutta ei ollut siihen hätään)
Sopiva pultti ja ulosvetäjä patentti (kylmäspray voi olla hyvä sijoitus)
Uusi holkki (jäädytettynä kylmäspraylla) paikoilleen kevyesti naputtelemalla + stefa.
Tulihan toi hankala operaatio tehtyä tässä viimmevuoden lopuilla.
Uuhet hilut (holkki+stefa) saa tuolta http://www.pro-carservice.com/
Kiitos PCS:n Rikulle todella hyvistä ohjeista.

Toisaalta kesällähän tuon holkin voi vaikka vaihtaa. Menee siinä samalla kun vaihdan nostaessa ulisevan kytkinsylinterin ja viggen kytkin setin. Varmaan tuo holkkikin on helpompi vaihtaa kun on laatikko irrallaan.
SS-K #1367 \ STCF #44
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
9-3 2.0t Sport -00 Junnustage 1
"Elämää varmaan löytyy ilman 500 hv:tä mutta veikkaanpa että se on melkoista nyhräämistä"
- Eki Mustakari -
Re: Muovinen vetarinsuoja kumi & mittarivalo
Olikin sen verran hyvää tietoa tuo kumisen ja muovisen vetarinsuojan tiimoilta, että nosto jo ihan sille.
17-3580
Nimike
Vetoniv suojamuovi Saab-GM900
Hinta
9.50 €
Hinta pudonnut
17-3580
Nimike
Vetoniv suojamuovi Saab-GM900
Hinta
9.50 €
Hinta pudonnut

Re: Muovinen vetarinsuoja kumi & mittarivalo
En tiedä mikä omaa pirssiä vaivaa, mutta siinä ei taho nuo muoviset kestää, ei sitten alkuunkaan. Edellisvuonna vaihdoin muovisen uuteen 3 kertaa vuoden aikana. Aina oli jossain palkeen pohjalla reikä tai kumi vaan irronnut. Nyt sitten kun muurroksen jouduin vaihtamaan n. vuosi sitten ja mukana tuli oikea suojakumi, niin on vuoden päivät kestänyt ainakin paikoillaan ja ehjänä.
Tuossa tullut huomattua erilaisia muoveja ja kumeja kokeillessa, että vetarissa on kaksi eri paikkaa pienemmän pään kiinnitykselle ja kumeja/muoveja on ainakin kahta eri pituutta. Mun saamissa muoveissa kiinnitys tuli tasaiseen ohennettuun kohtaan ja kuminen taas on sen verran pidempi, että kiinnitetään uritettuun kohtaan.
Onko muilla samanlaisia huomioita, vai onko kaikki muut sitä mieltä, että muovi on kumia parempi?

9-3 SE 2.0l -99
Re: Muovinen vetarinsuoja kumi & mittarivalo
Vaikka en ko. osan kemiasta tai kestävyydestä mitään tiedäkään, niin "muovi" saattaa olla öljyä luontaisesti kestävä termoelastomeeri. Lisäksi eräät termoelastit sisältävät kumimaisia, ristisilloittuneita polymeereja. Löytyyköhän osasta mitään muovitunnusta?