9-5 2003 lämmityslaitteen outo ääni

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vastaa Viestiin
Mokoko
"Koeajolla"
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Maalis 08, 2017 21:33

9-5 2003 lämmityslaitteen outo ääni

Viesti Kirjoittaja Mokoko »

Moro! Potilaana olisi otsikonmukainen ysifemma. Oirekuva on seuraava: Ujellus alkaa kuulumaan hetken ajon jälkeen aina. Ulinan ääni muuttuu puhallinnopeuden mukana, kuitenkin niin että pienimmällä nopeudella ei yleensä kuulu. Kaikkein isoimmalle nopeudelle säätäessä käytös on omituinen. Toisiksi suurimman ja suurimman nopeuden välissä puhallinnopeus ei kasva heti. Ujellus jatkuu ja sitten yhtäkkiä saattaa loppua ja tässä kohden nopeuskin vielä kasvaa sille suurimmalle. Eli suurimmalla nopeudella ollessa ujellus ei kuulu. Lisäksi ujellusta tuntuu kuuluvan kahdella eri taajudella, jotka saattavat vuorotella jonkin aivan oman biorytmin mukaan, vaikka puhallinnopeuteen ei koske. Ujelluksen ääntä pystyy myös muuttamaan vaikka naksuttelemalla sähköikkunoita kiinni vaikka ovat jo yläasennossa.

Mausteen tähän tarinaan tuo se, että viime kesänä vaihdoin LänsiAutosta haetun uuden orginal puhaltimen ja sen vaihdolla ongelma ei ratkennut. Fiksuna ihmisenä poltin kävyn aiheen timoilta ja annoin asian olla ja ujellusta kuunneltu ylimääräiset vuoden päivät. Voisiko kyse kuitekin olla vain siitä, että tilalle tuli vaihdettua jo valmiiksi susi puhallin? Takuuhan tuossa olisi vielä voimassa. Kalibroinnit acc:lle tehty moneen kertaan ja ainoa vikakoodi on numero 14. Tuosta ilmanjakohässäkästä repsikan puolelta on se keltainen muoviklipsu murtunut. Se tuskin on tähän ujellukseen syypää.
janne1009
"Turbo"
Viestit: 242
Liittynyt: Pe Syys 14, 2007 17:07
Paikkakunta: Nokia

Re: 9-5 2003 lämmityslaitteen outo ääni

Viesti Kirjoittaja janne1009 »

^ Saattaapa ollakkin, nimittäin mulla entinen repsikka tykkäsi ajoittain sulkea ilmantulon omalta puoleltaan ja keskeltä kun "tuloo kylymää". No seurauksena sitten oli että kuskinpuolelta puhaltaa normia enemmän + ujeltava ääni jostain kojelaudan syövereistä.
En vanno että ujellus tuli autosta, saattoi johtua kohonneesta verenpaineestakin. :mrgreen:
Honda XL650v, Kubota B6000
Honda CR-V
Vastaa Viestiin