Saab ja turvallisuus

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
miklaa
"Ruisku"
Viestit: 133
Liittynyt: To Elo 26, 2004 12:12
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja miklaa »

Noissa tosielämän tilastoissa on sudenkuoppia, jonka takia luulen, ettei niitä virallisessa markkinoinnissa suuresti rummuteta, koska ne olisi helppo ampua alas ja voisivat kääntyä itseä vastaan. Mielikuvia luodessa ne pitäisi saada esiin puskaradion, naistenlehtien yms. kautta. Miksei sitä voi kevyellä mainonnallakin tuoda ohimennen esille.

Suurin turvallisuustekijä istuu penkin ja ratin välissä eikä ole ihan varmaa, että Saabilla ja jollain Opel Kadetilla ajaa samantyyppiset henkilöt. Jos perheessä isä Svenin kaikki työajot ja perheen matkat tehdään ykkösvolvolla ja Lillemor-äiti kurvailee kodin ja lähisparin väliä kakkosautoksi hankitulla farkkusaabilla, niin todennäköisyys, että Volvolla rysähtää pahemmin on ehkä suurempi. NCAP-testeissä muut tekijät on vakioitu paitsi auto, jolloin autoja voidaan suoraan vertailla.

Itse uskon, että Saab on turvallisempi kuin moni muu ja se oli lopulta ratkaiseva selitys itselle, miksi maksan autosta niinkin paljon enemmän kuin esim. Nissan Primerasta. Ajan kuitenkin päivittäin aika tiukalla aikataululla Suomen ilmeisesti hirveimmällä valtatiellä.
SAAB 9-5 2.3T A Wagon Vector (-05)
Saappi Kuski
"Hölösuu"
Viestit: 3011
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 17:39

Viesti Kirjoittaja Saappi Kuski »

JKen kirjoitti:
Termos kirjoitti:Jos keli on kun kesällä, en todellakaan jää lorvailemaan vastaantulijoiden kaistalle ohittaessani.
Samaa mieltä. Mitä vähemmän aikaa viettää vastaantulevien kaistalla, sitä turvallisempi ohitus :wink:
Tämähän kuuluisi jo tuonne yleisen puolelle mutta.. Samaa mieltä ja eri mieltä. Yleensä käsitetään että ohittamisen ainoa riski on vastaantulijaan törmääminen. Sen kannalta on tietenkin parempi mitä vähemmän aikaa vastaantulijan kaistalla ajellaan. Toisaalta kovaan nopeuteen ohituksissa liittyy paljon muita riskejä. Vastaantuleva liikenne lähestyy huomattavasti nopeammin 130 kuin 80km/h vauhdissa. Jarrutusmatka on yli puolet pidempi 130:ssä (hirvet). Sivuteiltä tulijat eivät välttämättä osaa varautua että lähestyjä tulee tuollaista vauhtia ja poukkaavat eteen. 130km/h ajavan näkökenttä on huomattavasti suppeampi tutkimusten mukaan eli pientareiden tarkkailu jää aika vähiin.. Että mitä sitten lopulta tarkoitetaan turvallisuudella. Saabin pilarit kestää kai aika hyvin hirveen törmäämisen vielä 80-90km/h mutta sen jälkeen tulee rumaa jälkeää jo auton sisäpuolellakin.
9000CS 2,3
Avatar
patse
"Saabisti"
Viestit: 2141
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 08:18
Paikkakunta: Pirkanmaa

Viesti Kirjoittaja patse »

VVV kirjoitti:Koko Euro NCAP testi pitäisi uudistaa perinpohjin...
:D

Kuudes tähti Euro NCAP -törmäystestiin. :D :D
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?suba ... cle=134809
#1047 / 900 i8 5d -86 + Opel Astra 1.4T aut. -18
VVV
"Hirsch"
Viestit: 852
Liittynyt: Ma Syys 05, 2005 10:40
Paikkakunta: Ikaalinen\Tre

Viesti Kirjoittaja VVV »

patse kirjoitti:
VVV kirjoitti:Koko Euro NCAP testi pitäisi uudistaa perinpohjin...
:D

Kuudes tähti Euro NCAP -törmäystestiin. :D :D
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?suba ... cle=134809
No jotain sentään saavat aikaiseksi... (Tuloksia odotellen :roll: )
- Saab 9-3 SC 2.0t Vector -
95-01
"Kaasari"
Viestit: 21
Liittynyt: Su Huhti 10, 2005 20:02
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja 95-01 »

Turvallisuus kiinnostaa enää meitä vässähtäneitä keski-ikäisiä perheenisiä? :wink:[/quote]

Niinpä niin... perheessä oli ennen 95 farkku ja skoda fabia. Enää ei ole fabiaa vaan kaksi 95 farkkua. Tuntui se tyhmälle, että vaimo ja lapset kulkee pikkuautossa ja isukki saappaalla. Jos taas pappa skodalla niin kuka sitten enää hankkii leipää lapsilaumalle, jos kolari tulee... :(
Tuli kyllä katsottua ns. tila-autoja, jotka ovat euroncapissa pärjäneet, mutta painavat jonkun sata kiloa vähemmän kuin saabi. Liikemäärä kuiteskin ratkaisee kumman auton sisällä kiihtyvyydet, vammautumisriski on suurempi.
jk. mä sain tosin sen uudemman saabin :twisted:
95 sedan SE 2,3t 98-01
95 wagon SE 2,3t 01-
95 wagon vector 2,3t 06-
m.k
"Kaasari"
Viestit: 9
Liittynyt: Pe Marras 24, 2006 15:25
Paikkakunta: Ylivieska

Viesti Kirjoittaja m.k »

Niimpä. Ei paljoa jaksa itseäkään nuo tähdet kiinnostaa. Itse ainakin ennemmin rysäytän hirveen vaikka W123 Mersulla, 900 Saabilla tai 740 Volvolla kuin jollakin 5 tähden Toyota variksella. Ei ne tähdet pelasta, jos ei ole tarpeeksi massaa. Tuollainen pieni tohatsu painaa ehkä 900 kiloa, siihen kun huitaisee Caprisella päälle niin meikäläinen ei kyllä löisi vetoa tohatsun puolesta. Caprise saisi euronkap testissä varmaan 1-2 tähteä, mutta silti ajaisin kolarin ennemmin sillä kuin 5 tähden pikkuautolla...

Itse on tullut ajeltua monenlaisilla autoilla elämän varrella, nyt on 406 pösö ja Saab 9-5 alla. 9-5:sta ostettaessakaan turvallisuus ei välttämättä ollut se ratkaiseva kriteeri, mutta se tulee kaupan päälle, kun ostaa ison ja painavan auton.
Avatar
viggen
"Hölösuu"
Viestit: 3229
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 23:24
Paikkakunta: Trollhättan

Re: Saab ja turvallisuus

Viesti Kirjoittaja viggen »

Usein puhutaan uusien autojen kolariturvallisuudesta, joka onkin parantunut viime vuosien aikana. Mites on näiden vanhempien autojen laita. Ne ei tainneet olla sieltä paremmasta päästä uutenakaan. Tuli vain mieleen, kun näin tämän -97 mallin Polon ns. etuturvapalkin. Ei ehkä ole paljon apua kolaritilanteessa? Pienestä kolhaisusta taitaa tippua palasina tielle.
Kyseinen auto on uudestaan maalattu ja erittäin hyvä kuntoisen näköinen päältäpäin.
http://cl.ly/1l3b3w0a0p1p183x1r2e
http://cl.ly/1o0q2e2l1D153U1r3s2i
NG 9³ 2,0t Cab -05 M5 Silver met. Aero-Griffin Look. Nevs 9³ Aero -14 (-15) A6 Jet Black met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
Minuteman
"Hölösuu"
Viestit: 4597
Liittynyt: Ma Syys 04, 2006 09:00
Paikkakunta: Suomi

Re: Saab ja turvallisuus

Viesti Kirjoittaja Minuteman »

viggen kirjoitti: Kyseinen auto on uudestaan maalattu ja erittäin hyvä kuntoisen näköinen päältäpäin.
Voihan auto olla kolarikorjattu ja vaikkapa Klokkerholmin etupalkilla josta "ammattilaiset" eivät ole ymmärtäneet pyyhkiä sitä mattamaalia tinnerillä pois. Se kun on pelkkä sisävarastomaali ja eikä pidä edes vettä.

Toisaalta, olihan täällä meikäläisissä autolehdissä "uutisena" tuossa muutama vuosi sitten että uudet autot eivät ole lakanneetkaan ruostumasta vaikka markkinamiehet toisin väittivätkin.
Avatar
viggen
"Hölösuu"
Viestit: 3229
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 23:24
Paikkakunta: Trollhättan

Re: Saab ja turvallisuus

Viesti Kirjoittaja viggen »

Palkin pitäis olla aivan alkuperäistä kamaa.
NG 9³ 2,0t Cab -05 M5 Silver met. Aero-Griffin Look. Nevs 9³ Aero -14 (-15) A6 Jet Black met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
Avatar
viggen
"Hölösuu"
Viestit: 3229
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 23:24
Paikkakunta: Trollhättan

Re: Saab ja turvallisuus

Viesti Kirjoittaja viggen »

Saab näyttää kestävän suhteelisen hyvin myös ¨lentoa¨, ainakin 35-40m.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article15208685.ab
NG 9³ 2,0t Cab -05 M5 Silver met. Aero-Griffin Look. Nevs 9³ Aero -14 (-15) A6 Jet Black met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
Vastaa Viestiin