Jussi kirjoitti:
Valmistaja sanoo yleensä takuun, ja varsinkin ns jatketun takuun, olevan kädenojennus kuluttajan suuntaan, mutta itseasiassa se on olemassa pääasiassa turhan riitelyn välttämiseksi ja toisaalta kuluttajan sumuttamiseksi kuvittelemaan että takuuajan jälkeen kaikki ongelmat ovat yksin hänen ongelmiaan.
Jep. Suomalaiset käyttävät liian vähän kuluttaja-asiamiehen palveluksia näissä asioissa. Kannattaisi käyttää monesti epäselvemmissäkin tapauksissa koska sieltä tullut lausunto yleensä on pitänyt oikeudessakin josta syystä vastapuoli monestikin antaa periksi jo siinä vaiheessa kun juttu uhkaa sinne asti mennä. Moni varmasti suorastaan pelkää alkaa riitelemään sen ainoan ahneen merkkikorjaamon kanssa mikä omalla paikkakunnalla sattuu olemaan ja ihan aiheestakin. Se vähäkin palvelu saattaa sen seurauksena loppua ja siitä eteenpäin ei auton huoltaminen ja korjaaminen ole siellä enää hauskaa vaan edessä voi olla jopa merkin vaihto.
Toinen mikä huvittaa on tämä korjaamojen "tinkiminen" että maksa sinä puolet niin me tullaan vastaan puoleenväliin. Monesti saa lukea miten joku on tosi tyytyväinen "kun ne antoi osan ja maksattivat
vain asennuksesta" vaikka homma olisi miten selvästi kuulunut kokonaan pajan piikkiin. No, pääasia kai että asiakas on tyytyväinen.
Onpa tuohon tainnut itsekin joskus valitettavasti sortua.
Tuosta "jatketusta takuusta" tulee mieleen Gigantti. Aina kun sieltä jotakin roinaa ostaa niin ollaan tyrkyttämässä että osta tähän xkymmentä eurolla x vuotta lisäturvaa. Joka kerta tekisi mieli haistatella päin naamaa että minä kuule tuon kyllä tämän mp3 soittimen ihan varmasti takaisin ilman maksettuja lisäturviakin jos se hajoaa 2 vuoden päästä vaikka tämä teidän "takuunne" olisikin vain vuosi JA te annatte minulle kiltisti uuden tilalle.
Näin se kuuluu kai mennä kaikessa bisneksessä. Tyhmä maksaa ja ahne/kiero/ovela kynii rahat. Juuri siksi on olemassa rikkaita ja köyhiä.
EDIT: Kyllä kaikki kalliiksi tulee jos vain uskoo takuu höpötyksiä kun eihän nykyään mikään enää kestä. Meillä on nyt toista kertaa rikki n.2v vanha 700€ maksanut jääkaappi. MERKKI ON ROSENLEW.
Myyjäliike pyöritteli silmiä että takuu on loppunut n.3kk sitten. Minä sanoin myyjälle että "minä en kysynyt että kuinka pitkä takuu tässä on, minua kiinnostaa että kuinka pitkään teidän mielestänne jääkaapin kuuluu normaalikäytössä kestää". Myyjä luikerteli hienosti tilanteesta sanomalla että asia pitää hoitaa suoraan valmistajan kanssa. Minä että okei, kyllä se minulle sopii, saisinko puhelinnumeron.
EDIT2: Tulipa hieno perjantaipäivän vuodatus, ei kun viikonloppuja kaikille
