Turbot oli kuitenkin loppu, joten laitettiin tilaukseen ja odoteltiin. Sitten sain soitoin ja minulle kerrottiin että saatavilla olisi Speedpartsin Mitsua vastaava steg 1 turbo hiukan nopemmalla aikataululla ja 120€ edullisemmin. Hinta oli siis noin 1000 €.
Turbo saapui ja asennettiin, mutta kulkupuoli oli kaikkea muutakuin kunnossa. Soitin Maptunille ja sieltä suositeltiin ohjelman päivitystä. Autossahan on vakiona isommat suuttimet ja olin juuri laittanut myös 2,5" alt-avgas systemin putken. Hintaa hommalle kerrottiin kertyväksi 800 €.
Lappeenrannassa selvisi kuitenkin, että jokin oli pahasti vialla. Turbon mukana tullut hukkaportin kello oli löysä ja edes peruspaineita ei saatu kohdalleen. Päivän ähräyksen seurauksena lopputulema oli, että turbo ei vastannut Mitsun turboa ja oli selvästi uutta Garrettiakin huonompi. Ohjelmapäivityksen jälkeen autolla pystyi jotenkuten ajamaan, mutta tehot oli hukassa. Alle 3000 kierroksilla ei meinannut ehtiä alta pois.
Soitin Pcs:lle ja hetken Maptunin kaverin kanssa juteltuaan päätyivät sellaiseen lopputulokseen, että Pcs maksaa turbon kanssa askartelusta syntyneet ylimääräiset kulut ja ahdin vaihdetaan Jyväskylässä aitoon Mitsuun. Itse joutuisin maksamaan turbojen hinnan erotuksen eli 120€.
Todella esimerkillistä palvelua molemmilta! Asiasta ei tarvinnut yhtään riidellä vaan kaikki sujui yhteisymmärryksessä.
Pro Car Servicen varauskirja oli aika täynnä, joten molemmille sopiva turbon vaihtoaika sovittiin 6 viikon päähän. Maptunilta sanoivat olevansa 99% varmoja että turbon vaihto muuttaa asian.
Ja kyllähän se muuttui. Alkuperäinen ajatus oli, että päästäisiin tuonne 250hp-350nm luokkaan ja ero vanhaan 191hp-300nm on persdynolla huomattava. Varsinkin kiihtyvyys 80-140 on parantunut huomattavasti.
Voisihan sitä ajatella että aikaa kului ja bensaa paloi matkoihin eri pajojen välillä, mutta nyt ei voi muutakuin hymyillä

Älkää siis ostako speedpartsin steg 1 Uppgraderingsturboa. Biltemankin voi olla parempi.