9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vilho123
"Aero"
Viestit: 480
Liittynyt: Ma Loka 26, 2009 15:55
Paikkakunta: Hamina

9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Vilho123 »

Kyseessä on nyt 9-5 2.3t '03.

Kuljettajan sähköikkuna alkoi oireilemaan jo joskus kesällä niin, että sen etureuna välillä lähti menemään alas eri tahtia kuin takapää. Annoin ongelman vielä silloin olla, kun ikkuna kumminkin meni ylös alas ja oikaisi itsensä ylösmennessä aina. Muutama viikko sitten kuului ikkunaa laskiessa kova räsäys ja se lähti kokonaan sijoiltaan.

Lueskelin netistä ongelmasta ja päätin purkaa ovipahvit pois tieltä, jonka takaa löytyikin tuo tyyppivikana oleva rullien hajoaminen. Vaihdoin uudet rullat ja asetin ikkunan takaisin tiivisteuriin ja yritin nostaa sitä, joka johti jälleen kerran noiden rullien irtoamiseen.

Selvittelyjen jälkeen huomattiin, että saksikisko oli etupäästä vääntynyt, joka aiheutti sen rullan irtoamisen joka kerta noston yhteydessä. Yritettyäni useasti taivuttaa sitä takaisin ja taas nostaa ikkunaa tuloksetta, oli pakko ostaa kokonaan uusi ikkunamekanismi (joka käsitti siis myös tuon moottoriosan).

Vaihdon jälkeen ikkuna toimi hyvin useita nostoja, kunnes seuraavana päivänä olin taas täysin alkupisteessä ensimmäisten ongelmien ilmaantuessa, eli ikkuna lähti taas ns. "kaatumaan" etupäästä. En ole vielä purkanut ovea uudelleen, kun ajattelin että löytyisikö joltain jotain syytä mistä tämä voi jälleen johtua?

Varaosa oli siis Motonetistä ostettu Valeon ikkunamekanismi ja käytin asennuksessa vihreitä muovirullia, enkä paketissa tulleita "neliskanttisia" vastineita niille, kun ne eivät tahtoneet mennä paikoilleen mitenkään.
SAAB 9-5 2.3t '04 / SAAB 9000 CDE '94 / SAAB 900S '90
raimsshi
"Aero"
Viestit: 375
Liittynyt: La Kesä 25, 2011 12:05
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja raimsshi »

Motonetin rulla ei omassa kestänyt millään kiinni taaemmassa paikassa. Vaihdoin etummaisen (alkuperäinen) taakse ja motonetin version etummaiseksi, niin on kestänyt kiinni. Ilmeisesti rullat pitäisi ostaa alkuperäisenä, että systeemi toimii eikä lasi tippuile.
Märkäkorva
"Viggen"
Viestit: 527
Liittynyt: Pe Joulu 03, 2004 09:32
Paikkakunta: Oulu

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Märkäkorva »

Hyvin pitkälti veikkaisin, että sama paska eri paketissa osti sen Motonetistä tai Marmorilta. Molempia parit vaihtaneena, ei se kestä aina Marmorilta ostetukaan/pysy paikallaan. Itellä ainaki kuskin ikkunasa alkuperäset kesti sen 200tkm ja sitte saiki 100tkm aikana vaihtaa tosiaan sen 3-4...

Koita jollain putsailla/siistiä se ikkunan alareunan kisko. Itellä tuli siihen jyrmyä ku se rulla hajos ja se alumiinimurkula sitä siinä sitte jyrsi. Lisäksi asiaa ei yhtään auttanu se musta tahnapaska mitä sinne kiskoon oli kertyny - ei se rulla siinä halunnu rullailla
2xSaab, ikäeroa vaatimattomasti vajaat 36 vuotta
95 VAN -71 MA, 9-5 Stw Aero -06,
9-3 SC TTiD A6 -08, 9-5 Wagon -01/-02 KA, 9000 CD 2.3i -92 -- MYYTY pois
--2236--
blobbo
"Aero"
Viestit: 310
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2008 20:05

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja blobbo »

Kiroilin juuri saman ongelman kanssa. Kesällä rullat vaihdettu (motonet), ja toissapäivänä etureuna valahti alas, eli rulla on irronnut tai hajonnut.

No ei auta, pitää olla availematta ikkunaa...

Miten ovipahvin yläreuna irrotetaan oikeaoppisesti? Viime kesänä muistaakseni pahvi lähti irti siten, että ylhäällä oleva lista jäi kiinni paikalleen. Pahvi oli vähän hankala pujottaa kiinni listaan, mutta pienellä ruuvimeisselillä auttamalla lopulta onnistui ja meni alkuperäiselle paikalleen.
Ässä
"Hölösuu"
Viestit: 1653
Liittynyt: Ke Heinä 30, 2003 07:59
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Ässä »

Kaikista särkyvät nuo rullat jossakin vaiheessa. Minä olen omaan femmaan pari kertaa jo vaihtanut ja kaverin kolkkiinkin kerran. Helppo homma.

Mielestäni jäätävillä keleillä kannattaa parkkihalleihin ajaessa avata reilusti ovi, eikä ikkunaa.

Muistakaa laittaa kaikki kumit kunnolla paikalleen, tai ne jäävät aiheuttamaan uutta murhetta.
Ostan: 2-tahti Saab

#1872 Why drive a car when you can pilot a Saab?
900 Aero 1989,
Mercedes E250 CDI 4matic 2011,Volvo V70 2001
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Omaani tappelin myöskin kuskin ikkunaa kuntoon tänään. Ostin uudet rullat skruvat-verkkokaupasta. Ensin sokka hankasi kiskoon. Sorvasin rullia 1mm ja sain jo pelaamaan. Taempi varsi jotenkin kampeaa itteään poispäin rullasta ja tietysti ampui ittensä pois paikaltaan, kun oli ovi jo koottu. Piti luovuttaa ja kikkailla lasi ylös ja sulake pois.

Kyssärit:
-rullien kiskolta lika syynä että etupää lähtee ekana alas ja takarulla irtoaa?
-ovipelti elää yllättävän paljon kun lasi tulee ylös, voisiko olla yksi syyllinen?
-pitäisikö lasin ohjurit voidella vaikka silikoonilla? (lasi liikkuu tahmeasti)
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
mienkoiv
"Hölösuu"
Viestit: 1710
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 09:11
Paikkakunta: LPR

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja mienkoiv »

Saab 9-5 Aero Hirsch -06 305hv/400Nm

#5179
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Juu, ton linkin ohjeen mukaan käytännössä tein. Voitelin kiskot jne ja se taempi vivun tappi pirulainen vaan irtoaa rullasta. Läntee viemään lasia alas, lasin etureuna vähän kallistuu ekana ja ponks. Noin 10cm ehtii lasi laskeutua.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

WIS olis pitäny avata ekana... Siellä on ohjeita säätöön ja vinkki ikkunalistan popparien nousemisesta ja hankaamisesta lasiin.

to do:

1. tsekkaus ettei popparit ole vialliset :arrow: mahdollinen korjaus
2. lasin koneistoa voi säätää, sekin löytyy WIS:tä
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
raimsshi
"Aero"
Viestit: 375
Liittynyt: La Kesä 25, 2011 12:05
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja raimsshi »

Tänään tuli korjattua kunnostettavana olevasta farkusta kuskin oven lasi. Joku edellinen asentaja oli vaivautunut asentamaa puupalikan oven sisään pitämään lasia ylhäällä :D. Tällä kertaa motonetin rullat toimivat eikä taipumusta irtoiluun ollut. Taitaa olla aika lailla kuun asennosta kiinni, toimiiko ne vai kampeaako mekanismi rullat irti. Alkaa olla jo sen verran verissä 9-5:n oven purku ettei homma paljon varttia kauemmin vienyt aikaa.
oju
"Hirsch"
Viestit: 704
Liittynyt: Ma Elo 29, 2005 08:44
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja oju »

Mertmi kirjoitti:2. lasin koneistoa voi säätää, sekin löytyy WIS:tä
Säätämällä voi vähentää ikkunan kautta tulevia suhinoita. Ikkunan ei anneta mennä ihan tappiin asti kiinni. Monesti se menee kiinni ja tunkee sitten vielä muutaman miillin jolloin lasi liikkuu sivusuunnassa kun ei muualle pääse.

Säädön tarpeellisuutta kannattaa kokeilla avaamalla ikkunaa aavistuksen (ajossa), siten että ikkuna siirtyy hieman sivusuunnassa ulommaksi muttei irtoa tiivisteestä (lyhyt painallus kun lasi on täysin kiinni).
Jos lasi on väärin säädetty vähenevät äänet tällöin koska tiiviste ei enää painu kasaan ikkunan voimasta. Säätämällä lasi saadaan aina pysähtymään tuohon oikeaan kohtaan.
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Tossa meidän 9-5:ssä koneisto puskee ikkunaa ylös niin kovasti, että ovipellit kiinnityspiste pullistuu aikatavalla auton sisälle päin. Olisiko tuossa siis vika, joka vääntää vivuston linjaakin ja sen vuoksi tappi haluaa irrottaa rullasta? Ts. koneisto yrittää nostaa lasin liian ylös, kun säätö väärin?
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
toni1976
"Hirsch"
Viestit: 811
Liittynyt: Pe Marras 28, 2003 12:07
Paikkakunta: Tornio

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja toni1976 »

Isäukon femmassa myös petti etummainen rulla ennen vappua.
Ovipahvin aukaisun jälkeen havaittiin, että myös kisko oli vääntynyt samassa rytäkässä. Kisko saatiin mielestäni ihan hienosti oikaistua. Uudet rullat hankittiin marmorilta, hinta 5 euroa/kpl.
Nyt ongelmana on, että aina kun ikkunaa aletaan nostamaan, niin se etummainen tappi kampeaa itsensä aina irti rullasta! Kiskoa yritetty sievästi muotoilla ja monesti koitettu uudestaan, mutta lopputulos aina sama :(
Onko joku keksinyt tuohon keinoa, miten tuo tappi saadaan pysymään tuolla rullassa?
Saab 9-3 2.0t Sentronic Sport Sedan MY2006
Ford Mondeo 2.0 TDCi Wagon -08
Datsun 100A -75
#2362
toni1976
"Hirsch"
Viestit: 811
Liittynyt: Pe Marras 28, 2003 12:07
Paikkakunta: Tornio

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja toni1976 »

toni1976 kirjoitti:Onko joku keksinyt tuohon keinoa, miten tuo tappi saadaan pysymään tuolla rullassa?
Itse itselleni vastaten: Painamalla se tappi kunnolla sinne rullan sisään :)
Piti yllättävänkin paljon voimaa käyttää, että loksahti kunnolla paikoilleen.
Saab 9-3 2.0t Sentronic Sport Sedan MY2006
Ford Mondeo 2.0 TDCi Wagon -08
Datsun 100A -75
#2362
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: 9-5 kuljettajan ikkunan mekanismi petti HELP!

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Tossa meidän 9-5:ssä auttoi sen nostosaksin vääntäminen ovipeltiin päin raa-asti ja lisäksi laitoin pari ohutta o-rengasta puristamaan sen metallisen sokan kärkiä toisiaan vasten. Meidän pirssissä vaiva oli taemmalla rullalla...
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Vastaa Viestiin