Aeron mystinen jarruvika

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Taustaa: Ostin auton noin vuosi sitten, jarrupoljin oli jo silloin hieman pehmeän oloinen ja pihalta lähdettäessä ensimmäisen kerran kun painoi jarrupoljinta niin tuntui lievää nypytystä.
Cruise temppuli myös aikaisemmin, pudotti yhtäkkiä pois päältä varsinkin montuissa, nyt taas ei ole ollut ongelmia sen suhteen.

Nyt sitten vein sen katsastusta varten tarkistukseen korjaamolle jossa vaihdettiin takajarrupalat, tämän jälkeen jarrut menivät epäkuntoon: Jarruttavat ristiin ja laahaavat samalla ristiin, laahaus melko voimakasta, vasen etulevy kuumenee ja oikea taka. Poljintuntuma muuttunut kovemmaksi ja jarrut tehottomammaksi. Vikaa ei löytynyt korjaamolla, epäilivät ABS'n keskusyksikköä.

Mikä neuvoksi?
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Vähensin jarrunestettä säiliöstä kun epäilin että sitä on liikaa, ei vaikutusta. Koeajolla polkaisin jarrua hieman kovemmin ja hyvä ettei asfalttitiellä heittänyt poikittain. Kuskinpuolen vasen etulevy kahnuttaa koko ajan voimakkaasti ja kuumenee heti, samoin takaa oikealta.
jooseppi78
"Viggen"
Viestit: 600
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja jooseppi78 »

Vie auto jarrupalat vaihtaneeseen pajaan takaisin ja kerro viasta. Ja kerro etta vika ilmeni heidan remontin jalkeen. Kuulostaa etta ovat saaneet toiseen jarrupiiriin ilmaa tms. Remppahan on siis mennyt vituilleen. Joko korjaavat aiheuttamansa vian tai maksavat auton korjaamisen jossain asiantuntevammassa paikassa.
"Hevoseton" mies on huoleton mies
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Samaa ajattelin itekki, pitää huomenna käydä juttusilla. Alkuperäinen ajatus oli että haen auton (Kun eivät saaneet sille mitään rotia) ja käytän sen jollakin harrastajalla tech 2:sen nokassa mutta eihän tuolla voi ajaa muutamaa kilometriä enempää, tämä laahausvika selvisi itselle vasta kotona

Se mitä kertoivat oli että jarrut eivät toimi vastakkaisilla puolilla, mutta nehän hirttää kiinni.
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Nyt femmaa on korjaamolla tutkittu uudestaan ja edelleenki epäilevät ABS'n keskusyksikköä, paineet jää päälle tai niitä ei ole ollenkaan. Syy vioitteluun kuulemma mahdollisesti se että kun jarrupalat vaihdettiin niin olisi päässyt roskaa tuonne ABS'n venttiileihin, onko kellään tapahtunut vastaavaa?
Avatar
artosill
"Kaasari"
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Kesä 01, 2010 17:43
Paikkakunta: vantaa

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja artosill »

Joko on selvinnyt?
Aika ihmeelliseltä tuntuu, et roskaa saa abs-järjestelmään jarrupaloja vaihtamalla. Saisiko roskaa järjestelmään edes ilmauksen yhteydessä, muuta kuin järjestelmään jo likista nestettä lisäämällä. Onko uudet palikat oikeat? Vaihdoin -02 aeroon levyt ja palat. Oli se vain käsittämättömän vaikeaa saada kerralla oikeat palikat... Kolmannella kerralla vasta tuli oikeat osat.
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

artosill kirjoitti:Joko on selvinnyt?
Aika ihmeelliseltä tuntuu, et roskaa saa abs-järjestelmään jarrupaloja vaihtamalla. Saisiko roskaa järjestelmään edes ilmauksen yhteydessä, muuta kuin järjestelmään jo likista nestettä lisäämällä. Onko uudet palikat oikeat? Vaihdoin -02 aeroon levyt ja palat. Oli se vain käsittämättömän vaikeaa saada kerralla oikeat palikat... Kolmannella kerralla vasta tuli oikeat osat.
Aiheuttiko nuo väärät osat minkälaista häröä järjestelmässä, vai passasko ollenkaan paikalleen?
Vikaa tutkitaan edelleen, itsekkin kyllä ihmettelen että mistä tuo vika tuli kun järjestelmää ei ole avattu, sen kyllä huomasin että nestesäiliö oli täpötäynnä ja oli tulvinut.
Avatar
artosill
"Kaasari"
Viestit: 43
Liittynyt: Ti Kesä 01, 2010 17:43
Paikkakunta: vantaa

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja artosill »

Ei ne oikein passaa. Pikkusen levy on noin 10mm paksu ja aeron tuuletettu jotain +20mm ja ehkä halkaisijakin saattoi olla eri. Jarrupaloissakin oli jotain eroja. Purkaa ehdin molemmin puolin ja vasta sitten aloin tutkimaan uusia osia. Turha niitä oli paikoileen pistää ja voihan se olla niinkin et ne sinne menee.... Luulen et jarrupalat olisi kolisseet pahasti tai jopa tippuneet kokonaan kyydistä :lol:


Aiheuttiko nuo väärät osat minkälaista häröä järjestelmässä, vai passasko ollenkaan paikalleen?
Vikaa tutkitaan edelleen, itsekkin kyllä ihmettelen että mistä tuo vika tuli kun järjestelmää ei ole avattu, sen kyllä huomasin että nestesäiliö oli täpötäynnä ja oli tulvinut.[/quote]
vjo
"Tuplakaasari"
Viestit: 85
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2013 19:21
Paikkakunta: Tampere

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja vjo »

Ensimmäisenä vaihtaisin jarrunesteet. Eihän sitä tiedä minkälaiset ja kuinka vanhat mömmöt siellä on.
Korjaamo vaikuttaa melko asialliselta - minkä huollamme sen myös korjaamme.
Saab 9-5 2004 Aero
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Nyt tais löytyä aiheeseen vahvasti viittaava artikkeli:

http://www.saabcentral.com/forums/showt ... p?t=186891
j0ne
"Hölösuu"
Viestit: 2533
Liittynyt: Ke Maalis 29, 2006 12:00
Paikkakunta: Kalakukko city

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja j0ne »

Eli oliko tossa lontoonkielisillä kavereilla joku takaisku päästänyt moottoriöljyjä jarrutehostimeen?
9000 Aero -97 RE85
9-5 Aero -01 Biopower
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Tämmösen kuva sain itekki ja siihen syynä ois ollu alipainepumppu(?)
3J
"Hölösuu"
Viestit: 1442
Liittynyt: Ma Huhti 11, 2005 08:27
Paikkakunta: Oulu

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja 3J »

Siis tuo nokka-akselin päässä oleva alipainepumppu joka on vain automaattivaihteisissa?
#2748, Saabiton, Utan Saab, Between Saabs
Entiset: 9-5 Wagon 2.3t Vector -02 "BioPower", NG900S -94, OG900i 4d -87
Saabisti toisessa polvessa.
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

3J kirjoitti:Siis tuo nokka-akselin päässä oleva alipainepumppu joka on vain automaattivaihteisissa?
Aivan. Vuosi sitten oli vastaavaa laahausvikaa 740 diesel volvossa, syynä oli siinä rikkoutunut alipainepumppu joten tämä kuulostaa jotenkin tutulta mutta pitänee tutkia vielä.
Dosh
"Ruisku"
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Touko 22, 2012 22:53

Re: Aeron mystinen jarruvika

Viesti Kirjoittaja Dosh »

Ei ollut vika alipaine puolella, öljyä ei löytynyt mistään. Kokeilin ottaa ABS'n pistokkeen irti ja ajaa pikku lenkin, ei vaikutusta silläkään. Laitoin pistokkeen takaisin ja heitin taas lenkin niin kuivalla tiellä voimakkaammin jarrutettaessa ABS'it menee päälle elikkä se vika on mitä luultavimmin siellä. Paloja vaihdettaessa päästetty nestettä säiliön suuntaan ja se tehnyt tämän vian mutta eivät ota asiasta mitään vastuuta kun se on kuulemma ihan normaali toimenpide.
Vastaa Viestiin