Starttaa muttei käynnisty

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vastaa Viestiin
jorge13
"Tuplakaasari"
Viestit: 69
Liittynyt: To Joulu 22, 2005 07:11
Paikkakunta: Pirkkala

Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja jorge13 »

Vaimon saab teki vkloppuna lakon, starttaa, muttei käynnisty. Tankkauksen jälkeen ei käynnistynyt. Menin about 30 min tapahtuneesta paikalle ja sain auton heti käyntiin, ja ajoin sen kotiin. Pihassa yritin käynnistää, lupasi pari kertaa, mutta nyt ei enään edes lupaa.
Ekaksi vaihdoin bensapumpun, kun kuullosti ettei vanhassa pumpussa tapahtunut mitään.
Nyt uuden pumpun äänen kuulee, kun pistää virrat päälle. Starttaa, muttei käynnisty.
Kokeilin toisella sytkäkasetilla. Starttaa, muttei käynnisty.
Vikakoodeja ei löytynyt bilteman lukijalla. Ei ollut oireillut aikaisemmin millään tavoin.
Kampiakselin asentotunnistin vaihdettu n. 6 1/2 vuotta sitten. Voisiko se olla rikki? Autolla ajetaan n. 6 tkm vuodessa.
Antaako vikakoodin, jos anturi on rikki? Miten mitata anturista ohmit? Kiekkamittari oli välillä ihan kuollut starttauksien yhteydessä.
Kyseessä automaatti, jonka laatikon asentotunnistin vaihdettu noin nelisen vuotta sitten. Silloin kun se oireili, antoi vikakoodin.
Bensasuodatin vaihdettu parisen vuotta sitten. Moottorinvikavalo ei ole palanut.
Koitettu käynnistää lisävirralla, kun omassa akussa rupesi jos virta loppuun. Starttaa, muttei käynnisty.
Tulpilla ajettu n. 15 tkm. Kahta tulppaa käytin irti, molemmat olivat kuivia.
Miten ja mistä tarkistaa tuleeko bensaa moottorille asti, suutintukista, mutta miten?
Seuraavaksi ajattelin vaihtaa kampiakselin asentotunnistimen. Täytyy vaan ensin hommata sellainen jostain.
Mitä muuta pitäisi tarkistaa/kokeilla? Hakutoiminnolla yritin löytää vastauksia.

Eli kyseessä 9-5 -99 2.0 automaatti, aj. noin 303 tkm.
#5621
Ducato LMC -11 retkeilyauto
toivai
"Kaasari"
Viestit: 35
Liittynyt: Su Joulu 16, 2012 10:50

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja toivai »

Uskoisin, että asennontunnistin.
Se voi testata yleismittarilla, en nyt muista, mikä on oikea resistanssi, mutta jos se on nolla tai ääretön, anturi on rikki.
Avatar
nalleolut
"TosiSaabisti"
Viestit: 23992
Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
Paikkakunta: Satakunnan Lappi

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja nalleolut »

uuteen pumppuun unohtunu imupuolen suojus paikoilleen.


kerta arvailemaan lähdettiin :mrgreen:
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
jorge13
"Tuplakaasari"
Viestit: 69
Liittynyt: To Joulu 22, 2005 07:11
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja jorge13 »

Bilteman pumpun sinne vaihdoin tilalle. Onkos niissä suojusta imupuolella? :oops:
En ollut näkevinäni mitään suojusta.
Kai se täytyy tarkistaa ny ekaksi, varmuuden välttämiseksi.
#5621
Ducato LMC -11 retkeilyauto
Pnuq
"Kaasari"
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2018 21:52

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja Pnuq »

jorge13 kirjoitti:Bilteman pumpun sinne vaihdoin tilalle. Onkos niissä suojusta imupuolella? :oops:
En ollut näkevinäni mitään suojusta.
Kai se täytyy tarkistaa ny ekaksi, varmuuden välttämiseksi.
Itse laitoin sen 39e maksavan niin ainakin siinä oli läpinäkyvä muovikorkki.
Julle
"Hölösuu"
Viestit: 2038
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 09:56

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja Julle »

Kerrankin järkevä otsikko, On nähty tuhat kertaa otsikko, ei starttaa ja seuraavassa lauseessa kerrotan startin pyörivän vinhasti. :mrgreen:
9-5 Aero - 00
jorge13
"Tuplakaasari"
Viestit: 69
Liittynyt: To Joulu 22, 2005 07:11
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja jorge13 »

nalleolut kirjoitti:uuteen pumppuun unohtunu imupuolen suojus paikoilleen.


kerta arvailemaan lähdettiin :mrgreen:
:oops: :oops: :oops:
Osu ja uppos. Eka kerta kun bensapumppua olen joutunut mihkään autoon vaihtaan.
Imupuolen suojus oli tiiviisti paikoillaan. Kovin huomaamaton se oli. Ja tiukasti kiinni.
Nyt käynnistyy normaalisti.
Kiitos vinkistä.
#5621
Ducato LMC -11 retkeilyauto
vkutvonen
"Aero"
Viestit: 480
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2005 20:45
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Starttaa muttei käynnisty

Viesti Kirjoittaja vkutvonen »

Toivottavasti ei pumppu ottanut itseensä jos joutu kuivana pyöriin :oops:
Vastaa Viestiin