Naputus moottoritilassa

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vastaa Viestiin
Pnuq
"Kaasari"
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2018 21:52

Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja Pnuq »

Moi. Autona Saab MY2006 Aero automaatti, etanolisoftattu
Taustatietona, vaikkei välttämättä liity tapaukseen;
Eilen lyhyen motariajon jälkeen kurvasin bensikselle, ajoin parkkiin ja hetkeksi jäin räpläämään puhelinta auton jäädessä tyhjäkäynnille. Auto sammui kuitenkin yhtäkkisesti hetken kuluttua, eikä käynnistynyt enää.

Heti aloin epäillä että bensapumpulta lähtevä letku irronnut pumpusta, kun kerran aiemminkin vastaava sattunut. Pumppu ylös ja diagnoosi osoittautui oikeaksi. Uudella klemmarilla kiinni ja auto käyntiin.

Siinä samassa huomasin, kun konepelti oli auki, että melkoista naputusta kuuluu. En tiedä kuuluiko jo aikaisemmin, kun ikkunat ja konepelti kiinni kuuluu sisälle hyvin vaimeasti. Ääni muistutti äkkiseltään venttiilin nostimien naputusta, taajuus luokkaa 10 Hz.

Tänään paremmalla ajalla tutkiessa havaitsin, että
A. Ääni tuntuu tulevan koneen keskivaiheelta ehkä jopa kuskinpuoleisestä päästä. Naputus saattaa tulla jopa by-passin tienoilta tai sen viereisestä, kannessa/venakopassa kiinni olevasta mutikasta, josta lähtee ohut alipaineputki. Mikähän tuo alumiini/valu -materiaalipalikka edes on? Siis se joka on mustan kaasuläpälle menevän ahtoputken alla.

B. Ääni ei tule juuri tyhjäkäynnillä eikä pintakaasulla, mutta ns. normaalisti kiihdyttäessä kuulee.

C. Tuntuisi siltä, että naputuksen taajuus pysyy likimain vakiona kierroksista piittaamatta, mutta naputus voimistuu kaasua/ahtopainetta lisättäessä

D. Konepelti ylhäällä huomasin myös, että konehuoneeseen kuuluu tussutusta tai pörinää pakosarjan tienoilta, sekä lievää pakokaasun katkua tulee. Tulipelti irroitettuna pakosarjassa tai sen tiivisteessa ei ole havaittavissa vaurioita. Voiko vaurioitunut pakosarja tai tiiviste aiheuttaa tikittävän/naputtavan äänen?

Jos jollakin on antaa vinkkiä miten tehdä jatkodiagnoosia, olisi hienoa!

Edit:korjattu vuosimalli.
Janza
"Aero"
Viestit: 302
Liittynyt: Su Joulu 05, 2004 17:49
Paikkakunta: Kymenlaakso

Re: Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja Janza »

Pnuq kirjoitti:
Su Elo 04, 2019 00:17
kannessa/venakopassa kiinni olevasta mutikasta, josta lähtee ohut alipaineputki. Mikähän tuo alumiini/valu -materiaalipalikka edes on? Siis se joka on mustan kaasuläpälle menevän ahtoputken alla.
Eiköhän tuo ole se nokka-akselilta voimansa ottava alipainepumppu, mikä löytyy vain automaateista.
Naputuksesta ei tietoa.
9-5 2.3tA -00 524tkm
9000CD 2.3TA -92 524tkm
Saappipappi
"Ruisku"
Viestit: 142
Liittynyt: Pe Syys 28, 2018 16:36

Re: Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja Saappipappi »

Kuulostaa jakopää vaivalta...
Saab 9-5 2.0t/stg1 BiopoweR (EXä)
Pnuq
"Kaasari"
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2018 21:52

Re: Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja Pnuq »

Tänään ääni koveni ja kuuluu jo tasakaasulla sisälle ikkunat kiinnikkin. Ääni muuttui naputuksesta selkeämmin säksätykseksi, sekä pörinä klnehuoneessa kasvoi.
Nyt vaikuttaisi että vika on pakosarjassa tai sen tiivisteessä.
j0ne
"Hölösuu"
Viestit: 2518
Liittynyt: Ke Maalis 29, 2006 12:00
Paikkakunta: Kalakukko city

Re: Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja j0ne »

Pakosarjan pinnapulttejan noista joskus katkeaa itsekseen. Tarkistappa ne kuskin puoleiset pultit onko osa katkennut (itsellä ainakin parista vehkeestä siltä kulmalta on ollut).
9000 Aero -97 RE85
9-5 Aero -01 Biopower
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10272
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Minun femmassa oli ojan puoleisia yksi ainakin poikki. On tosiaan varmaa, että meluaa silloin.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Pnuq
"Kaasari"
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2018 21:52

Re: Naputus moottoritilassa

Viesti Kirjoittaja Pnuq »

Tosiaan repsikan puolella 2 pinnapulttia oli poikki, sekä ahtimen liitoksesta 1 katkesi kun yritin irrottaa pakosarjaa.

Vein auton suosiolla pajalle kun itselläni ei sepän taidot ja maltti riitä niiden nyhräämiseen.
Vastaa Viestiin