Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vastaa Viestiin
Avatar
Reksu
"Aero"
Viestit: 317
Liittynyt: Ma Elo 17, 2015 14:19
Paikkakunta: Laukaa

Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Reksu »

Eli otsikon mukaisesti, satunnaisesti kun koitan startata autoa, auto ei lähde käyntiin, koska polttoainepumppu ei lähde pyörimään. Olen pari kertaa saanut todettua tämän nostamalla takapenkin ja kuuntelemalla pumppua kun käännän virrat päälle. En ole tosin vielä kertaakaan saanut tilaisuutta mitata tuleeko johdoista virtaa, kun pumppu ei pyöri, mutta olen vaihtanut tilalle toisen pumpun ja sama ongelma jatkuu. Olen suht varma että vika ei ole pumpussa, auto toimii ajossa täysin normaalisti, tämän vahvistaa myös laajakaista lambda. Auto ei vielä koskaan ole lähtenyt käynnistymättä kunhan on vain muutaman kerran käyttänyt virrat pois päältä ja yrittänyt startata uudestaan, mutta hieman ärsyttäväähän tuo on.

Oma epäilys on virtalukon pohjassa tai polttoainepumpun releessä, tosin, mitään muita sähkövikoja ei ole havaittavissa ja relettäkin tutkiskelin eikä ainakaan pöydällä testaillessa vaikuttanut vialliselta.
Vikaa on vaikea tutkia, koska se saattaa sattua kerran parissa viikkossa tai kahdesti päivässä, mutta kysymys kuuluukin, että mikä on foorumilaisten mielestä todennköisin vian aiheuttaja?

Auto kyseessä on 2.3t 9-5 VM 2000
9-5 2.3t -00 ~1800mg/c @ 6000rpm
Turbo-Saabisti #7815
Ab^]
Matalapaineturbo
Viestit: 188
Liittynyt: Ti Elo 30, 2011 21:21
Paikkakunta: Tornio/Oulu

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Ab^] »

Kampiakselin asento tunnistimen vika estää myös pumppua pyörimästä.
Opel Insignia 1.6T sport sedan my15
Vaikka omaa saabia ei ole, niin rouvalla edelleen tonnari ajossa.
Bapsu
"Hölösuu"
Viestit: 1081
Liittynyt: Su Syys 11, 2016 00:00
Paikkakunta: Hämeenlinna & Tampere

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Bapsu »

Ab^] kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 19:00
Kampiakselin asento tunnistimen vika estää myös pumppua pyörimästä.
Millä perusteella?

Bensapumppu pyörii jo starttivirroilla kun koneella ei ole hajuakaan kampuratunnistimen toiminnasta.
1999 OG 9-5 2.3t @ RE85

Ongelmia/osatarvetta? 0409302470
Avatar
Reksu
"Aero"
Viestit: 317
Liittynyt: Ma Elo 17, 2015 14:19
Paikkakunta: Laukaa

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Reksu »

Vian aiheuttaja taisi löytyä. Kävin tänään ostamassa uuden releen ja sitä testaillessa pumppu ei yhdellä kerralla taaskaan käynnistynyt. No kun se taas lähti käyntiin, laitoin myös auton käyntiin ja heiluttelin hieman pumpun johtosarjaa jolloin kuulin että pumppu sammui nopeasti ja johdotkin hieman lämpenivät. Otin liittimen irti ja positiivisen johdon liitin olikin hieman sulanut. Ilmeisesti liittimessä on ollut hieman huono kontakti, koska kaikki muut liittimet olivat kuitenkin kunnossa. Nyt varmaankin eliminoin koko liittimen ja juotan johdot suoraan kiinni.

Kuva
9-5 2.3t -00 ~1800mg/c @ 6000rpm
Turbo-Saabisti #7815
Ab^]
Matalapaineturbo
Viestit: 188
Liittynyt: Ti Elo 30, 2011 21:21
Paikkakunta: Tornio/Oulu

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Ab^] »

Bapsu kirjoitti:
Pe Heinä 24, 2020 01:30
Ab^] kirjoitti:
To Heinä 23, 2020 19:00
Kampiakselin asento tunnistimen vika estää myös pumppua pyörimästä.
Millä perusteella?

Bensapumppu pyörii jo starttivirroilla kun koneella ei ole hajuakaan kampuratunnistimen toiminnasta.
Ainakaan omassa ei bensapumppu toimi kun ottaa kaa.n liittimen irti. Sillä perusteella.
Opel Insignia 1.6T sport sedan my15
Vaikka omaa saabia ei ole, niin rouvalla edelleen tonnari ajossa.
Julle
"Hölösuu"
Viestit: 2036
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2004 09:56

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Julle »

Yleensä liitin ei ole irti vaikka kaa rikki.
9-5 Aero - 00
Ab^]
Matalapaineturbo
Viestit: 188
Liittynyt: Ti Elo 30, 2011 21:21
Paikkakunta: Tornio/Oulu

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Ab^] »

Lähinnä tarkoitin sitä että jos ei moottorinohjaus näe että moottoripyörii, ei bensapumppukaan pumppaa :roll:
Opel Insignia 1.6T sport sedan my15
Vaikka omaa saabia ei ole, niin rouvalla edelleen tonnari ajossa.
Bapsu
"Hölösuu"
Viestit: 1081
Liittynyt: Su Syys 11, 2016 00:00
Paikkakunta: Hämeenlinna & Tampere

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Bapsu »

Ab^] kirjoitti:
Pe Heinä 24, 2020 22:35
Lähinnä tarkoitin sitä että jos ei moottorinohjaus näe että moottoripyörii, ei bensapumppukaan pumppaa :roll:
Muttakun pumppu pumppaa ennekin kun kone pyörii :?

Sitä en tiedä jos ecu sahatessa huomaa ettei kampura pyöri lopettaisko bensansyötön.
1999 OG 9-5 2.3t @ RE85

Ongelmia/osatarvetta? 0409302470
Avatar
jus
"Saabisti"
Viestit: 11485
Liittynyt: Ma Elo 11, 2003 21:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja jus »

Eihän se pumppu pumppaa virrat päälle kytkiessä kuin max pari sekuntia, ja sekin vain silloin, jos on oltu tarpeeksi pitkään virratta. Yhtään pidempään pumppaamiseen tarvitaan tieto moottorin pyörimisestä kampiakselin asentoanturilta.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
Ab^]
Matalapaineturbo
Viestit: 188
Liittynyt: Ti Elo 30, 2011 21:21
Paikkakunta: Tornio/Oulu

Re: Polttoainepumppu ei aina lähde pyörimään

Viesti Kirjoittaja Ab^] »

Vihdoin ja viimein joku toinenkin saabeista tietävä avasi suunsa, aloin jo epäilemään tietouttani.
Opel Insignia 1.6T sport sedan my15
Vaikka omaa saabia ei ole, niin rouvalla edelleen tonnari ajossa.
Vastaa Viestiin