Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
Saabini -03 ss ajettu (186tkm) alkoi syksyn mittaan pikkuhiljaa oireilla tyhjäynnillä, täristi aivan kuin diessel ja pientä kalkatusta joka oli hankalaa paikallistaa. Ensin lyhyissä jaksoissa ja sitten tämä ärsyttävä dieselmäinen käytös alkoi olla joka päiväistä. 2500 -3500 kierrosta tuntuin jo hurjalta tämän jyrinän takia. Ensin epäiltiin ilmastointia tämä laitatettiin , sitten kaksoismassa vauhtipyörää josta löytyi pientä väljää.. tämäkin korjattiin. Tärinä hieman vaimeni mutta oli edelleen lähes jokapäiväistä. Nyt sitten viimein avattiin jakopää ja sieltähän vika viimein löyty. Tasapainoakselin laahain oli kahtena palana toinen osa siellä missä kuuluukin ruuvinsa ympärillä ja toinen noin 10cm pituinen pala öljypohjassa. Tämä karkuteille eksynyt pala ei onneksi ollut tehnyt öljypohjassa mitään vahinkoa ja onnionnettomuudessa ettei ollut hypännyt ketjujen väliin. Tasapaino akselin ketju oli siis pyörinyt aivan löysänä syksystä asti tähän päivään ja suunnilleen yhdellä kädellä pujotettavissa pois
Sellainen surullinen tarina meikäläisellä oli kerrottavana
Onko kellää muilla ollu samanmoisia tapauksia tai samantyyppisiä oireita ?
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
#4752, Tech2
9-5 Aero -04 19T#7,Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01,9-3SS 1.8t Vector -03,9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95,NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm

Omassa SS 03:ssa ketjunkiristin oli jäänyt jumiin ja aiheutti samat ongelmat. Autolla oli ajettu noin 190000. Kuulemma tota ongelmaa noissa esiintyy. Töineen ja osineen hinta n. 850 €
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
itte laitan ny koko jakopään täydellisesti uusiks niin ei ennää tarvihe murehtia koko asiasta. 1500€ osineen ja töineen.
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
Voi vaan ihmetellä tälläisiä lapsellisia vikoja kuin ketjunkiristäjän porsiminen.. Onkohan pelkän kiristäjän vaihtaminen ennaltaehkäisevänä huoltotoimenpiteenä kallis? Olettaen, että kaikki muut osat ovat ok niin jos avaisi jakopään ja vaihtaisi ketjunkiristäjät sekä TP-akselin että jakoketjun..
Treellä sanoivat, että TP-akselin ajoittaminen vaatii saab-erikoistyökalun, pitäneekö paikkaansa?
Treellä sanoivat, että TP-akselin ajoittaminen vaatii saab-erikoistyökalun, pitäneekö paikkaansa?
#4752, Tech2
9-5 Aero -04 19T#7,Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01,9-3SS 1.8t Vector -03,9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95,NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
9-5 Aero -04 19T#7,Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01,9-3SS 1.8t Vector -03,9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95,NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
Onko joku tehnyt jakopää remppaa itse? Mistä olette hommaillut osia, jossain nettiputkilla oli koko sarjoja myynnissä, TP + nokkaketju.
Varmaan ois fiksua vaihtaa vesipumppu samalla niin ei tarttis sen erikoistyökalua.
Varmaan ois fiksua vaihtaa vesipumppu samalla niin ei tarttis sen erikoistyökalua.
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
Tilasin tuolta:
http://www.neobrothers.co.uk/balance-ch ... spdl649943
http://www.neobrothers.co.uk/timing-gen ... spdl649943
http://www.neobrothers.co.uk/coolant-pu ... spdl649943
Tasapainoakseli sarja on aika kiinalaisen olonen.
Nokkaketju sarja vaikuttaa orkkikselta.
Vesipumppu mallia kiina, tosin ei sivuilla väitetäkkään että olis orkkis.
Vielä pitäs saada ne nokan lukituspalikat jostain...

Harmillista että tämä B2x4 moottorin murheenkryyni esiintyy myös B207:ssa. Tonnarissahan yksi tapa ratkaísta asia oli poistaa koko tasapainoketju käytöstä ja useimmiten ei värinät kuulemma juurikaan lisääntyneet normaalikäytössä. Onkohan tätä konstia kokeiltu B207:ssa?
9-3 SS 1.8t
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
Tasapainoketju pyörittää B207:ssa myös vesipumppua.MarkusJ kirjoitti:Harmillista että tämä B2x4 moottorin murheenkryyni esiintyy myös B207:ssa. Tonnarissahan yksi tapa ratkaísta asia oli poistaa koko tasapainoketju käytöstä ja useimmiten ei värinät kuulemma juurikaan lisääntyneet normaalikäytössä. Onkohan tätä konstia kokeiltu B207:ssa?
Tulipahan vaihdettua jakopään, tasapainoakselin roippeet + vesipumppu.
Tältä näytti =)
https://www.dropbox.com/s/wuh6zybv0aq4d ... 100534.jpg
Re: Saab 9-3ss -03 tasapainoakselin ketjunlaahain
hei minkäslainen homma tuo kiristimen ehjyyden tarkastaminen on? jos jollain on ohjeita mistä kattoa ja mitä. 9.3ss 2.0t -03
Saab 9-3SS 2.0t 2003 EX
Peugeot 308 1.6THP 125 Ex
Citroen xsara picasso 2006 NYK
Peugeot 308 1.6THP 125 Ex
Citroen xsara picasso 2006 NYK