Moro.
En ainakaan onnistunut löytämään haulla vastaavaa tilannetta, mutta jos moinen mieleen tulee, otan mieluusti linkkiä vastaan.
Tilanne on siis se, että sisätilan puhallin pyörii jonkin muinaisen keijukalenterin mukaan ja milloin siitä sattuu tuntumaan.
Puhallin käynnistyy välillä, ihan oikeaa lämpöä ja toivottua tehoa tuottamaan, mutta hiljenee jonkin ajan päästä taas.
Välillä menee pitkiäkin aikoja, ettei puhalla, välillä kierto on lyhyttä, luokkaa minuutti hiljaa.
Lainasin pari viikkoa sitten perheenjäsenelle autoa ja hän palauttaessa käytti vankkurit aakkosaseman pesukoneessa, jonka jäljiltä sisätilan puhallus loppui täysin.
Ajattelin sen olevan puhallin/moottori ja vaihdoin sen (se ei ollut ns. kondiksessa eli ihan tarpeeseen meni), mutta tämän jälkeen alkoi aiemmin kuvailtu satunnaisuus.
Johdoista en keksinyt vikaa omalla etsinnällä.
Onko näissä joku ohjainyksikkö tai anturi(t) jotka saattaa moista aiheuttaa? Pystyykö noita hommaamaan ja kotona korjaamaan?
Onko vaihtoehtoista korjausta, tyyliin ohittaa jokin anturi techillä ja pakottaa ajamaan ulos arvoa x?
9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Jäsen #6160
Saab 9-3 2.0T Vector SC Aut -06 - Käyttökulkine
Ducati Multistrada 1200S -10 - Kesäkulkine
EX - Harley-Davidson Sportster 1200S -98
EX - Saab 9-3 2.0T Vector SS -04 (RHD)
EX - Saab 9-3 2-0tA SE -99
Saab 9-3 2.0T Vector SC Aut -06 - Käyttökulkine
Ducati Multistrada 1200S -10 - Kesäkulkine
EX - Harley-Davidson Sportster 1200S -98
EX - Saab 9-3 2.0T Vector SS -04 (RHD)
EX - Saab 9-3 2-0tA SE -99
Re: 9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Onko automaatti-ilmastointi vai käsisäätöinen manuaali-ilmastointi kyseessä?
#4752
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
Re: 9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Hei.
Automaatti-ilmastointi. Unohtui näemmä mainita.
Automaatti-ilmastointi. Unohtui näemmä mainita.
Jäsen #6160
Saab 9-3 2.0T Vector SC Aut -06 - Käyttökulkine
Ducati Multistrada 1200S -10 - Kesäkulkine
EX - Harley-Davidson Sportster 1200S -98
EX - Saab 9-3 2.0T Vector SS -04 (RHD)
EX - Saab 9-3 2-0tA SE -99
Saab 9-3 2.0T Vector SC Aut -06 - Käyttökulkine
Ducati Multistrada 1200S -10 - Kesäkulkine
EX - Harley-Davidson Sportster 1200S -98
EX - Saab 9-3 2.0T Vector SS -04 (RHD)
EX - Saab 9-3 2-0tA SE -99
Re: 9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Tässä vaiheessa melkein jos puhallin on temppuillut kauemmin, niin se on saattanut rikkoa "etuvastuksen" eli tehonsäätöelementin. ACC:n tapauksessa se on kiinni puhaltimessa, ulkokuoressa. Sitä voi diagnosoida tech2:lla että mitä se tekee tai jättää tekemättä, kun tekillä sitä puhallinta käskee. Samalla voi myös tutkia itse acc paneelin toiminnan. Mitään vikakoodia ei välttämättä ole, mutta perus vianhaku testerillä kertoo paljon.
Jos viallinen on itse acc paneeli josta lämpötilaa säädetään, niin sitä ei ilman tech2+turvapääsyä pysty vaihtamaan. Tuon tehonsäätöelementin pystyy vaihtamaan.
Itse epäilisin tässä vaiheessa tehonsäätöelementin vikaa. Ei ole mitään vippaskonsteja korjaukselle, koska automatiikka ohjaa sitä.
#4752
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
Re: 9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Hei.
Suurimmat kiitokset vinkistä.
Tämä vissiin oli vaihdettavissa kotioloissa?
Osaisitko sanoa mokomalle kilkkeelle koodia vai löytyneekö tiskiltä ihan kysymällä?
Suurimmat kiitokset vinkistä.
Tämä vissiin oli vaihdettavissa kotioloissa?
Osaisitko sanoa mokomalle kilkkeelle koodia vai löytyneekö tiskiltä ihan kysymällä?
Jäsen #6160
Saab 9-3 2.0T Vector SC Aut -06 - Käyttökulkine
Ducati Multistrada 1200S -10 - Kesäkulkine
EX - Harley-Davidson Sportster 1200S -98
EX - Saab 9-3 2.0T Vector SS -04 (RHD)
EX - Saab 9-3 2-0tA SE -99
Saab 9-3 2.0T Vector SC Aut -06 - Käyttökulkine
Ducati Multistrada 1200S -10 - Kesäkulkine
EX - Harley-Davidson Sportster 1200S -98
EX - Saab 9-3 2.0T Vector SS -04 (RHD)
EX - Saab 9-3 2-0tA SE -99
- Ballantines
- "Tuplakaasari"
- Viestit: 95
- Liittynyt: Ti Joulu 17, 2013 21:19
- Paikkakunta: Savonlinna
Re: 9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Jos puhallin temppuileen niin tuollainen härpäke sinne pitäs vaihtaa. Taitaa löytyä helpommin kun ottaa hanskalokeron pois.
https://aeromotors.fi/kataloog/article/ ... pl-008-nty
https://aeromotors.fi/kataloog/article/ ... pl-008-nty
SAAB 9-3 2.0t -03 *** Vikakoodien luku/poisto Tech2
Re: 9-3 2006 sisätilan puhaltimen mysteeri
Jos aloittaja on vaihtanut puhaltimen moottorin uuteen, niin on hänen täytynyt silloin myös vaihtaa vanhasta tuo tehonsäätöelementtikin

Se on kiinni siinä moottorin kyljessä

Eri juttu on, jos on vaihtanut moottorin säätimineen päivineen käytettyyn. Silloin on epätodennäkösitä, että täysin sama vika jatkuisi vaihdetullakin osallla, mikäli vika olisi moottorissa tai säätimessä. Siinä tapauksessa vika täytyy olla muualla esim. johtosarjan vika, kun nämä hörppäävät vettä raitisilmasuodattimen kautta tyypillisesti autoon sisään, kun tuulilasin kaukalon reiät on tukossa.
Vikakoodinlukua: Op-Com (Saab+Opel), VCDS (VAG-konserni)