No niin. Kävin näyttämässä autoa Porvoon Delta-autossa (paikallinen Saab-merkkiliike). Olen lukenut, että lähes järjestäin jokainen merkkiliike on saanut noottia toiminnastaan, mutta itselle tämä eilinen vierailu oli hyvin positiivinen kokemus. Huoltoneuvoja, jolle asiani esitin ohjasi minut heti paremmin Saabien sielunelämää tuntevan miehen juttusille, (omisti muuten itse SS -05:sen) jonka kanssa käytiin vikalistani läpi ja katsotiin kohdat autostani. Kaikista muista mainitsemistani kohdista hän ilmoitti samantien, että menee vaihtoon tai korjataan, mutta iskunvaimentajista kertoi, että he ovat joutuneet vaihtamaan ainoastaan -03 mallisista iskareita. Kerroin kyllä, että loppu ne nyt vaan on, jonka jälkeen olin huomaavinani että olisi kirjannut myös ne tilattavien osien listaan. Jos käy niin, että ei ole vaihdettu niin taistelu asiasta alkakoon, kunhan pirssi on ensin korjauksessa käynyt. Takaluukku menee kuulemma maalaukseen, sillä GM ei tule suostumaan, että kohdat vaan paikattaisiin ja laitettaisiin kiveniskumuovia päälle. Täytyy itse hoitaa tuo muovi kunhan ovat saaneet maalattua.

Kirjoittelen miten jatkossa on asian hoitaminen sujunut, jos vaikka saisimme yhden hyvän merkkiliikkeen tänne etelä-Suomeenkin.
Ai niin... Liikkeessä oli seinällä sijaisauton hinnasto eli olisi saanut mutta maksaa pitäisi. Jos oikein muistan niin hinnasto oli seuraavanlainen:
Alle 1,4l auto 20€/vrk
Yli 1,4l auto 25€/vrk
Lisäpäivä 10€
Yli 100km maksaa 20€/100km
Mielestäni kohtuullista, mutta omalla kohdalla vuokra-auto menee samoihin hintoihin, koska tarvetta ajaa Porvoo-Naantali väliä (225km/suunta).