-08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Vuonna 2003 esitelty uuden sukupolven 9-3.
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

Nyt on mankka asennettuna paikalleen, mutta eipä tullut luettua käyttöoohjeita, joten en saanut eilen rattipainikkeita toimimaan :lol:

Äänentaso on kuitenkin erittäin hyvä, eikä mankasta lopu poweri kesken (4 x 50w).

Ohjelmien asennus (mm. Spotify, Waze) onnistui helposti ja laite vaikuttaa helppokäyttöiseltä.
En asentanut siihen ulkopuolista mikkiä, koska laitteessa itsessään on sisäänrakennettu mikki, joka näyttää toimivan puhelimen bluetooth handsfreessä aivan riittävän hyvin.

Äänensäätötoiminnot ovat hyvät. Laitteessa on graafinen EQ, jossa on myös valmiita asetuksia musiikkityylin mukaan. Yksi hauskimmista toiminnoista (verrattuna Saabin orkkismankkoihin) on se, että fader -toiminnosta löytyy esimerkiksi asetukset, joilla soitettavan musiikin balanssi saadaan yhdellä "napin" painalluksella joko auton keskelle tai sitten kuljettajan penkin luo, jos on autossa yksin.

Toistaiseksi siis erittäin kannattava ostos, kunhan saa nuo rattinapit toimimaan 8)

Eli jos haluaa päivittää Fujitsu Ten -mankkansa navimankkaan, niin tuo Android on täysin suosittelemisen arvoinen laitos. Siihenkin saa esim. Sygicin offline-kartat, jos haluaa vain navigoida ilman nettiyhteyttä ja/tai kuunnella analogista radiota.

En muistanutkaan, kuinka painava laitos tuo orkkis-navimankka on, ennen kuin irroitti sen kojelaudasta :roll:
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

Nyt Android -mankka on asennettu ja toimii moitteettomasti. Oli kyllä kannattava ostos.

Video Facebookin Saabistien ryhmässä: https://www.facebook.com/530619315/vide ... 316159316/
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
KOOHONE
"Kaasari"
Viestit: 10
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 17:35
Paikkakunta: Tampere

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja KOOHONE »

Joku onnistuu....Hienoa!
Itellä kenwoodi ja kahetkin hifitalon johtosarjat hyllysä. Ei ollukaan ns bolt on, joten käsi päässä. Virta tulee mutta ääniä ei. Auttaja siis hakusessa. Vm-09 ja 9-3 kyseessä joka seittemällä kaiuttimella varustettu systeemi.
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

KOOHONE kirjoitti:
Pe Kesä 04, 2021 10:52

Kyllä tuo onnistuu suht helposti NG9-3 2007-2014 autoihin. Virran noihin saa helpostikin, mutta CAN-BUS -adapteria tarvitsee, jotta laite toimisi moitteetta (rattipainikkeet jne.).
Meillä taitaa cabbessa olla sama äänentoistojärjestelmä. Ei siis se paras, mutta ei huonoinkaan.
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
KOOHONE
"Kaasari"
Viestit: 10
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 17:35
Paikkakunta: Tampere

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja KOOHONE »

Mistäs tuon kyseisen adapterin saa kätevimmin hankituks?
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

KOOHONE kirjoitti:
Pe Kesä 04, 2021 20:15
Mistäs tuon kyseisen adapterin saa kätevimmin hankituks?
Minä tilasin tavarat Iso-Britanniasta, ja jouduin tietysti maksamaan tullit.
Tämä saattaisi olla sinulle se sopivin kitti, sillä siinä on myös mukana kehys mankkaa varten:

https://incartec.co.uk/product/SAAB-93- ... kit-FK-311
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
KOOHONE
"Kaasari"
Viestit: 10
Liittynyt: Pe Elo 30, 2019 17:35
Paikkakunta: Tampere

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja KOOHONE »

Pitänee koetella....Thänks!!!
SS
"Hölösuu"
Viestit: 3487
Liittynyt: Pe Joulu 31, 2004 20:21
Paikkakunta: Pirkkala

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja SS »

Turbo Sensonic kirjoitti:
Pe Kesä 04, 2021 06:23
Nyt Android -mankka on asennettu ja toimii moitteettomasti. Oli kyllä kannattava ostos.

Video Facebookin Saabistien ryhmässä: https://www.facebook.com/530619315/vide ... 316159316/
Onko mitään taustakohinaa äänessä?
Turbo Sensonic kirjoitti:
La Kesä 05, 2021 08:36
KOOHONE kirjoitti:
Pe Kesä 04, 2021 20:15
Mistäs tuon kyseisen adapterin saa kätevimmin hankituks?
Minä tilasin tavarat Iso-Britanniasta, ja jouduin tietysti maksamaan tullit.
Tämä saattaisi olla sinulle se sopivin kitti, sillä siinä on myös mukana kehys mankkaa varten:

https://incartec.co.uk/product/SAAB-93- ... kit-FK-311
Tai sitten Connects2: https://www.dynamicsounds.co.uk/saab-9- ... 001-2.html

Samasta puljusta löytyy myös kittiä jossa asennuskehys:
https://www.dynamicsounds.co.uk/saab-9- ... erial.html
https://www.dynamicsounds.co.uk/saab-9- ... erial.html

Päälle ei saa alkuperäisen soittimen tyyliin ilman että avainta kääntää ekaan asentoon. Tosin autoa käynnistäessä ja sammuttaessa soitin toimii kuten orkkiskin.
Oli: OG9-3 2.0t 2003
On: 9-3 SS TTiD Aero A6 2008, JC Stage1 + EGR Off (mittarissa noin 190tkm)
Muuta: Kiina TECH2
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

SS kirjoitti:
Su Kesä 06, 2021 17:47
Onko mitään taustakohinaa äänessä?
Joskus on. Se tulee ilmeisesti siitä, että Android-mankan vahvistinosuus on hieman pidemmän aikaa (millisekunteja) päällä kuin äänilähde. Sitä ei kuitenkaan kuule ajaessa, vaan ainoastaan silloin, kun ohjelmoi mankkaa paikallaan ilman, että moottori olisi käynnissä.
SS kirjoitti:
Su Kesä 06, 2021 17:47
Päälle ei saa alkuperäisen soittimen tyyliin ilman että avainta kääntää ekaan asentoon. Tosin autoa käynnistäessä ja sammuttaessa soitin toimii kuten orkkiskin.
Tuo E800 toimii suurin piirtein samoin tavoin kuin orkkisnavimankka. On -virtalukon asennosta menee käyntiin. Off -asennosta ei mene itsestään käyntiin, mutta saa käyntiin käynnistämälllä mankan virtanäppäimestä.

Asensin muuten eilen Witson PX5 Android-mankan meidän NG9-5:een. Ovat aika erilaisia laitteita, sillä E800:ssa on puhelintoiminto, kun Witsonissa sitä ei ole, eikä myöskään SIM-korttipaikkaa. Handsfree toimii kyllä molemmissa aivan yhtä hyvin, mutta pitäisi vielä keksiä, miten tuolla Witsonilla voisi saada numeronäppäimet ruutuun ja soittaa sen kautta.
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
SS
"Hölösuu"
Viestit: 3487
Liittynyt: Pe Joulu 31, 2004 20:21
Paikkakunta: Pirkkala

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja SS »

Turbo Sensonic kirjoitti:
Ma Kesä 07, 2021 06:07
SS kirjoitti:
Su Kesä 06, 2021 17:47
Onko mitään taustakohinaa äänessä?
Joskus on. Se tulee ilmeisesti siitä, että Android-mankan vahvistinosuus on hieman pidemmän aikaa (millisekunteja) päällä kuin äänilähde. Sitä ei kuitenkaan kuule ajaessa, vaan ainoastaan silloin, kun ohjelmoi mankkaa paikallaan ilman, että moottori olisi käynnissä.
SS kirjoitti:
Su Kesä 06, 2021 17:47
Päälle ei saa alkuperäisen soittimen tyyliin ilman että avainta kääntää ekaan asentoon. Tosin autoa käynnistäessä ja sammuttaessa soitin toimii kuten orkkiskin.
Tuo E800 toimii suurin piirtein samoin tavoin kuin orkkisnavimankka. On -virtalukon asennosta menee käyntiin. Off -asennosta ei mene itsestään käyntiin, mutta saa käyntiin käynnistämälllä mankan virtanäppäimestä.
Siis silloin kun kuuntelee vaikkapa Spotifya hiljaisella volyymilla taustakohinaa ei ole? Joyingin kanssa taustalla on pieni kohina, joka johtunee siitä että auton vahvari vahvistaa soittimen oman vahvarin pohjakohinaa. Tosin ajaessa tai volyymia nostaessa tuotakaan ei huomaa. Linjalähtöjen kanssa tilanne on huonompi, puskee ulos sekalaisia soittimen omia häiriöääniä.

Tuo virtojen ohjauslogiikan ero taitaa olla Connects2 ja Incartec settien ero. Myös eSID3 palikan kanssa saa toiminnan saa viriteltyä alkuperäisen kaltaiseksi.
Oli: OG9-3 2.0t 2003
On: 9-3 SS TTiD Aero A6 2008, JC Stage1 + EGR Off (mittarissa noin 190tkm)
Muuta: Kiina TECH2
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

SS kirjoitti:
Ma Kesä 07, 2021 18:09
Siis silloin kun kuuntelee vaikkapa Spotifya hiljaisella volyymilla taustakohinaa ei ole? Joyingin kanssa taustalla on pieni kohina, joka johtunee siitä että auton vahvari vahvistaa soittimen oman vahvarin pohjakohinaa. Tosin ajaessa tai volyymia nostaessa tuotakaan ei huomaa. Linjalähtöjen kanssa tilanne on huonompi, puskee ulos sekalaisia soittimen omia häiriöääniä.

Tuo virtojen ohjauslogiikan ero taitaa olla Connects2 ja Incartec settien ero. Myös eSID3 palikan kanssa saa toiminnan saa viriteltyä alkuperäisen kaltaiseksi.
En ole huomannut pientä kohinaa kuin vaihtaessa sovellusta tai lopettaessa jonkun sovelluksen. Siinä auton oma vahvari ei ilmeisesti "pysy perässä", vaan lopettaa toimintansa muutama millisekuntti myöhemmin.

Tuo E800 on kyllä todella hyvä laite, jopa ehkä parempi kuin NG9-5:een asentamani Witson PX5. Sellainen huono puoli siinä on, että äänenvoimakkuuden ero 5. ja 6. pykälän välissä on melko suuri ero. 5. on vähän liian hiljainen, 6. taas ehkä hieman liian äänekäs. Olen yrittänyt etsiä asetusta, josta saisi noita pykäliä lisättyä, mutta en ole toistaiseksi vielä löytänyt sellaista.

Mutta kaikki toimii niin kuin pitääkin. Wazen kanssa navigoinnin äänenvoimakkuus on jotenkin hiljainen, mutta se ilmeisesti johtuu sovelluksesta itsestään, koska Google Maps toimii taas aivan asiallisella äänenvoimakkuudella. Mutta radio, BT-handsfree, Spotify, Deezer, YouTube Music, kaikki toimii niin kuin pitääkin.

E800 oli kalliimpi kuin tuo Witson PX5, mutta näyttäisi olevan rahansa väärti, vaikka en asentanutkaan siihen kaikkia mukana tulleita toimintoja (SIM-korttipaikka, peruutuskamera, kojelautakamera jne.).
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
upi
Matalapaineturbo
Viestit: 187
Liittynyt: Su Touko 02, 2004 09:01

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja upi »

Nyt olisi mahdollista ostaa Kevätkokous ja kesätapaamisen aikana Xtrons pohjainen Saabiin sovitettu 9 tuuman Android-radio ja asennus kaupanpäälle.
Laitteessa PX6 prosessori, eli nopeine laite tällä hetkellä ja muistia 4/64 Gt.
Toimiva paketti plug and play ja menoksi noin puolessa tunnissa, jos lämmityslaitteen suulake irroitettu!
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: -08 Radion päivitys navigaattorimalliin.

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

KOOHONE kirjoitti:
Pe Kesä 04, 2021 10:52
Joku onnistuu....Hienoa!
Itellä kenwoodi ja kahetkin hifitalon johtosarjat hyllysä. Ei ollukaan ns bolt on, joten käsi päässä. Virta tulee mutta ääniä ei. Auttaja siis hakusessa. Vm-09 ja 9-3 kyseessä joka seittemällä kaiuttimella varustettu systeemi.
Se täytyy vielä mainita tuosta E800:sta, että siinä on QLED -näyttö ja sisäänrakennettu puhelin. Eli jos on rinnakkais-SIM-kortti, sen voi laittaa SIM -korttipaikkaan tarvitsematta jakaa puhelimen yhteyttä soittimeen bluetoothilla ja/tai internet-yhteydellä.

IMEI-koodinkin voi vaihtaa itse (löytyy valikosta), mutta sehän on ilmeisesti laitonta Suomessa :wink:
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
Vastaa Viestiin