Kirjoitanpa tähän muistoksi ja vinkiksi jälkipolville vm. 2008 9-3 AC remontista.
Oireet: täytön jälkeen kylmää riitti yhden kesän verran ja parin täytön jälkeen piti oikein ryhtyä selvittämään minne ne aineet katoaa. Vähentynyt kylmäaine oireili silläkin tapaa, että kylmää tuli vain toiselta puolelta mikä sai epäilemään läppämoottorin vikoja yms., mutta näistä ei ollut kysymys vaikka välillä niitäkin ihmeteltiin.
Kokemusperäisen tiedon pohjalta 98% vuodoista on lauhduttimen kennossa ja niin tässäkin. Vuoto paikallistui Temun parin euron UV-taskulampun ja keltalinssisten suojalasien avulla, kun aikaisemmassa täytössä oli laitettu merkkiaine mukaan. Viimeisimmässä täytössä sitä ei oltu erikseen lisätty. Eli toimenpiteenä oli lauhduttimen vaihto ja samalla vaihdettiin myös kuivain.
Lauhdutin ja kuivain ovat vielä aika helposti ja edullisesti saatavilla olevia osia. Tässä oli sitten huomattava, että vaikka auto on manuaali, niin kuivain piti olla merkinnällä automaatti. Kannattaa myös katsoa, että sekä kuivaimen, että lauhduttimen mukana tulee tarvittavat USIT-tyyppiset tiivisteet, koska näitä ei tuntunut löytyvän kuin "marmorilta" ja todella kalliiseen hintaan. Huom. hydraulipuolen USIT-tiivisteitä ei suositeltu vaikka sopivia kokoja löytyy murto-osalla hinnasta, mutta kumiseos on eri. Hommasin aluksi aluksi kuivaimen manuaalimerkinnällä (Nissens) eikä siinä ollut O-rengasta mukana, mutta Mahlen automaattiyhteensopivassa se taas oli. Ostin siis yhden tiivisteen turhaan, kun havahduin kuivaimen epäsopivuuteen vasta purkuvaiheessa. Autodoc näyttää myyvän Nissensin lauhdutin+kuivain pakettia edullisesti automaattimerkinnällä eli se olisi ollut halvin ratkaisu jos olisin heti ymmärtänyt tarvitsevani tuon version. Tuossa myös tarvittavat tiivisteet mukana.
Vaihtotyö sinänsä oli aika suoraviivainen ja meni WISsin ohjeiden mukaan. Muutama puskurin ruuvi oli niin jumissa, että menivät poikki, mutta muuten ei ollut ongelmia. Nuokin pätkät sai onneksi pienellä askartelulla pois ja uudet pultit tilalle. Ennen purkua systeemi tyhjättiin korjaamolla ja vaihdon jälkeen sitten uusi täyttö. Nyt taas puhaltaa kylmää ja toivottavasti myös ensikesänä.
9-3 SS AC remontti (toimii)
Vuonna 2003 esitelty uuden sukupolven 9-3.
Vastaa Viestiin
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “9-3 SS, SC, CV ja X”
Hyppää
- Ylläpito tiedottaa
- ↳ FOORUMIN SÄÄNNÖT, LUE ENSIN! (Päivitetty 28.3.2020)
- ↳ Helpdesk
- Mallikohtainen foorumi
- ↳ 92, 93, 94, 95, 96, 97 (2-tahti ja V4)
- ↳ 90, 99, OG900
- ↳ 9000
- ↳ OG 9-3 & NG 900
- ↳ OG 9-5
- ↳ 9-3 SS, SC, CV ja X
- ↳ NG 9-5
- ↳ 9-2X, 9-4X ja 9-7X
- Yleistä
- ↳ Yleinen
- ↳ Apua tien päällä
- ↳ Konseptit ja tulevat mallit
- ↳ Styling & tuning
- ↳ Luvaton käyttöönotto
- ↳ Projektit
- ↳ Diesel
- ↳ BioPower
- ↳ Olitko se sinä?
- ↳ Gallup-alue
- ↳ Off topic
- ↳ Tapahtumat
- ↳ Ladies only
- ↳ Auton maahantuonti
- ↳ Saab på svenska
- ↳ Saab in English
- Vain jäsenille
- ↳ Yleinen - Saab-klubi
- ↳ Klubitapahtumat
- ↳ Suomen Saab-klubi tiedottaa
- ↳ Saabistin toimitus
- Saab-markkinat
- ↳ Myydään Saabit
- ↳ Ostetaan Saabit
- ↳ Myydään Saabin osat ja tarvikkeet
- ↳ Ostetaan Saabin osat ja tarvikkeet
- ↳ Wanhojen Saabien markkinat
- ↳ Kaupalliset tiedotteet
- Muut markkinat
- ↳ Muut osto- ja myynti-ilmoitukset