Auto ei ole liikkunut ainakaan siihen 6 vuoteen kun ollaan sen vieressä asuttu, eikä taatusti paljoa kotvaan ennen sitäkään. Kunto on sen mukainen, ruoste on vallannut alaa ja kattokin antanut jonnin verran periksi.
Ihan kaikkea ei kuitenkaan ole menetetty, mm. lasit näyttää olevan pääosin ehjiä. Toki tarpeeksi taitava ja asialleen omistautuva seppä taikoo ehjän auton jopa tälläisestä, mikä olisi kunnioitettava suoritus, mutta itse uskon enemmän muutaman pisteosan löytymiseen. Papereita ei ole, enkä ole edes yrittänyt löytä runkonumeroa. Historiasta ei sen enempää tietoa.
Miltä tälläinen Saksan helmi sitten näyttää? No tältä (kuvat ovat pari viikkoa vanhoja):





Audin esikuva pötköttää Janakkalan Jokimaalla. Ei varmasti liiku omin avuin, joten on haettava kärryllä/lavalla. Vetoautossa ja kärryssä mieluusti kohtuullisesti maavaraa. Edestä varmaan pitää kaataa jokunen puu, mutta ei pidetä sitä ongelmana. Lastauksessa avustetaan ja meillä on traktori jelppaamaan hommissa.
Näitä ei puissa kasva (heh), joten hintaakin on vaikea keksiä. Parhaan hinnan varmaan saisi pitkällä tähtäimellä purkamalla itse ja pistämällä osa kerrallaan Ebayhin. Mieluummin kuitenkin päästäisin matkaan kokonaisena, etenkin jos joku haluaa sepittää takaisin muotoonsa. Pistetään hintapyynnöksi alkuun puolikas harrasteyksikkö eli 500e, mutta kuunnellaan myös tarjouksia, joiden naurettavuus saa lisääntyä suhteessa aikaan.
Kiinnostuitko? Nakkaa foorumilla yksityisviesti, naputa sähköposti osoitteeseen aero (at) zbxt.net tai tarraa puhelimeen ja soita (mieluusti inhimilliseen aikaan eli about 10-20 välillä) 040-7347823. Myös tekstiviesti tavoittaa.