Jos Volvo ei olisi saanut kiinalaisia omistajia, vaan olisi jatkanut Fordin alla, niin tuskin olisi Volvojakaan enää kauaa tehty. Fordin aikana tehty mallisto on varmaan tylsin koskaan ja en yhtään ihmettele, että Volvo on kyseisellä mallistolla ollut vaikeuksissa. Aika monen mallin kohdalla voidaan ulkonäöllisesti puhua faceliftistä, ja tekniikkahan on suoraan Focusta ja Mondeota.Kupari kirjoitti:Niin valinnasta -90 taitteessa
Volvohan meni Fordille ja porskuttaa täysillä eteenpäin.
Saab meni Gm:lle ja Opel tärkeämpi merkkinä siellä ja tuloshan tiedetääm
.
Fordin strateginen poukkoilu oli myös vähintään yhtä mielenkiintoista kuin GM:n vastaava Saabilla. Ensin oltiin near luxuryä, mutta kun huomattiin, ettei uudelleenmaskeerattu Mondeo mene kaupaksi pohjoismaiden ulkopuolella, niin kilpakumppaneiksi nimettiin Skodaa ja Opelia, ja ruvettiin tietoisesti laskemaan merkin statusta.
Onneksi tulivat kiinalaiset, jotka vielä näkivät Volvon arvon. Heti noissa nykyisen malliston ensimmäisissä facelifteissä saatiin ihan uutta tuntumaa luksukseen ja päästiin edes vähän lähemmäs saksalaisia kilpakumppaneita. Myös uuden xc90:n kohdalla vaikuttaa lupaavalta, jos vaan asiakkaat ottavat nykyisen muotoilun omakseen, aika näyttää, mutta materiaalit ja laatuvaikutelma ovat ainakin kuvien perusteella korkeatasoisempia kuin koskaan ennen Volvon historiassa.