Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
Vastaa Viestiin
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

Dusting The Duster. Eli tänään oli vuorossa appivanhempien Dusterin vuosittainen pienimuotoinen ehostus. Pahimpien pinttymien poisto maalipinnasta, pesu ja kuivaus. Tallissa ovenpielet ja kynnykset siistiksi, tuulilasin pesu ulko-ja sisäpuolelta. Maalipinnan pinnoitus Korrekin Pro:lla ja lopuksi muutaman pintamaalin jäljen paikkaus. Vanhempien ihmisten käyttöauto, joten ihan ilman jälkiä ei ole Duster selvinnyt, mutta oikein hyvin kuitenkin.
Kuva

Kilometrejä ilmestyy lisää aika tarkkaan 10000 per vuosi. Pari tonnia oli mittarissa kun vuoden ikäisenä esittelyautona tuon heille ostatin ja sen jälkeen on tullut reilussa kolmessa vuodessa rapiat 30 tonnia lisää.
Kuva

Hyvin on pelannut ja niin jatkukoon. Se, onko tämä appivanhempien viimeinen auto, selviää ajan kanssa ja riippuu ihan siitä miten vuodet vanhentaa, autoa ja etenkin sen käyttäjiä.
Kuva

Aika lailla sitä saatiin, mitä haettiin ja arveltiin, että saadaan. Parin vuoden päästä toinen katsastus ja kerran vuodessa huollossa, se on suunnitelma. Nykyisillä renkailla menee ainakin pari vuotta vielä.
Kuva

Naapurin herrat tilasivat myös käsittelyn omiin autoihinsa, kun havaitsivat Dusterin olevan työn alla. Katsotaan, miten palveluntarjoajan eli minun kroppani kestää, tässä olisi kolme lomapäivää ja kaksi autoa, vanhat tutut -07 Nissan Note, joka tosin näyttää ihan uudelta, koska naapuri vaihtoi siihen parin päivän urakkana juuri uudet ajovaloumpiot, vanhoja viime vuonna kiillottaessani totesin, että ovat hapertuneet sisältä niin pahasti, ettei pysty enää pelastamaan. Hirveä homma, Nissanin insinöörillä oli ollut huono päivä tuota suunnitellessa, koko keula meni purkuun.
Ja tietenkin -06 Volvo V70, jonka toiselle naapurille myin keväällä 2021. Niin se aika kuluu.

Saattaa olla, että kumpaankin joutuu tekemään myös sisäputsin ja Volvoon viime vuoden tapaan pienen suojaus-ja siistimisoperaation kriittisiin paikkoihin, kas kun siinä puoli miljoonaa km lähestyy, eikä sitä taideta vuoden aikana montaa kertaa pestä. No, katsotaan, huomenna saatan joutua lähtemään hieman pidemmälle koeajamaan yhden auton ja jos en jaksa, niin ostelen taas sikaa säkissä. Toki olen selvittänyt auton historian, soitellut myyjälle jne., mutta kyllähän se koeajo pitäisi tehdä, että tietää voiko tarvittaessa pari sataa venyä. Toisaalta se on luultavasti ihan turhaa hommaa, koska tämänkään vekottimen hinta tuskin pysyy järkevissä rajoissa. Hohhoijaa.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

Samaa kuin eilen, kohteena eri auto eikä taaskaan oma. Naapurin vajaat 160 tkm kulkenut 18-vuotias Nissan Note sai vuosittaisen käsittelynsä. Verrattuna Dusteriin, tässä oli vielä vuoden vanhasta käsittelystä jotain jäljellä. Autolla ajetaan vuosittain vain muutamia tuhansia ja isoilla teillä ei juurikaan. Muutenkin tuota on kiva laittaa, kun on niin suorat ja selkeät pinnat. Erittäin hyvin taistellut aikaa vastaan, toki omatoimisesti suojattu alustaa ja pyöränkoteloita useasti, se auttaa kummasti. Lähes ruostevapaa, käytönjälkiä löytyy, kuten kuvassa näkyy takaloksun takareunassa, mutta missäpä käyttöautossa ei.
Kevyt sisäputsi ja tuulilasin pesu ulko-ja sisäpuolelta samalla vaivalla, kuin pesu-ja pinnoitus.
Kuva

Alustavasti sovin, että huomenna iltapäivällä pesen ja kuivaan toisen naapurin V70:n ja aloitan hommat, jatkan sunnuntaina. Täytyy huomenna herätessä kuitenkin tutkailla, miten alaselkä ja olkapäät jaksaa... Liian vähän tullut näitä tehtyä, huomaan, enkä tästä enää nuoremmaksikaan tule.

Eikä jaksanut tänään mihinkään ajella, hommia pukkaa niin ei joutaisikaan.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

Muutama päivä vajaa 5 vuotta sitten ostamani Volvo V70 2.5T AWD oli jälleen tänään työn alla. Ostaessa oli mittarissa 423677 km, nyt...
Kuva

Kohti puolta miljoonaa matka käy edelleen. Minähän ajoin tällä puoli vuotta ja myin sitten naapurin sedälle aika tarkkaan 4.5 vuotta sitten. Normaalia kuluvaa osaa on mennyt ja pelittänyt hyvin.

Vähällä on mennyt !
Kuva

Mutta joo, pesu, kuivaus, pinnoitus, tuulilasin pesu sisä-ja ulkopuolelta, pölyjen pyyhintä, imurointi, ovien kotelosuojaus, parin sanomisen paikan hionta ja fosforihapotus, huomenna sipaus maalia ja valmista taas vuodeksi.
Kuva

Sen verran hyvin tein viime vuonna paikkaukset ja pienet ruostekorjaukset, että vain kahteen kohtaan tarvitsi nyt pieniä toimia. On nämä kestäviä vermeitä !

Huomenna aamulla soittelen yhdelle automyyjälle kympin aikaan ja sovitaan treffit, katsotaan jääkö mitään käteen. Lupasi ajella auton kotiin jos kelpaa ja saa puolestaan kyydin takaisin. Vi ska se, kuten täällä rannassa sanotaan.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

Jos on kartano ja Volvo, niin onko se sitten Kartanovolvo ?
Kuva

Joka tapauksessa, Volle palautettu "asiakkaalle", jos kaikki osapuolet ovat vuoden päästä sielun ja ruumiin voimissa, ei välttämättä täysissä tietenkään, niin sitten seuraavan kerran.

Ajovaloumpiot alkavat olla uusintakunnossa, on ihan fifty-sixty, menevätkö seuraavasta leimasta läpi. Jos eivät, omistajan sanoin, "niin sitten uusitaan". Muutenhan tuo ei ole sen kummempi kuin 5v sitten.

Meikäläinen vaan vetreytyi tässä päivien vieriessä, niin vetäisin samoilla lämmöillä Yaris Crossiin ulkopesun ja kevyen sisäputsin lasinpesuineen. Kelpaa taas huomisesta lähtien ansiotöihin körötellä.

Autokaupoilla en käynyt, tsekkailin Traficomista vähän tarkemmin kohteen tiedot ja ilmoitin myyjälle, ettei kiinnosta. AINA pitäisi ensin katsoa historiatiedot ja sitten vasta soitella, mitä halvempi auto kyseessä, sitä tarkempi on oltava. Monenlaista on myyjää liikkeellä.

Yhtä Hiacea yritin huutokaupasta, tein vähän taustojakin, mutta kun järkevä budjetti autolle olisi ollut 3000-4000 euron haarukassa, hinta nousi ei niin yllättäen 4811 euroon kuluineen. Ottaen huomioon, että auton huoltohistoria oli "hukattu" eikä siitä ollut mitään tietoa, tuulilasi olisi pitänyt vaihtaa, talvirenkaat ostaa ja tietenkin huollot saattaa ajan tasalle ja muuta pientä, niin eipä hinnassa mitään järkeä taas ollut. Mielenkiintoista nähdä, ilmestyykö johonkin 7900e pyynnillä tms., kilsoja oli kuitenkin alle 400 tkm.

Nyt todellakin saa etsiä ja ihmetellä ja tämänkin viikon perusteella jos ostetaan, ostetaan läheltä. Ylimääräisiä ei kannata ajella.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
Scraab
"Turbo"
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2018 13:03

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja Scraab »

Kulmis pisti auton myyntiin. Siitä linjakas ja riittävän suorituskykyinen auto. Tietyt varaosat voivat olla vaikeasti saatavia, älä eksy porilaiseen liikenneympyrään :mrgreen:!

https://www.nettiauto.com/bmw/m3/15318949
Scraab
"Turbo"
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2018 13:03

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja Scraab »

Myös pick-up tuli tarjolle. Unohtakaa ruosteiset Haisut ja Hiluksit :roll: :roll:

https://www.nettiauto.com/ford/b-model/15318905
aero
-
Viestit: 9208
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja aero »

Mitähän lie Laitilan autotehtaalla hautumassa kun on siivouspäivä..
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
Avatar
tetammi
"Saabisti"
Viestit: 7748
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 11:14
Paikkakunta: Paimio

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja tetammi »

aero kirjoitti:
Ma Syys 29, 2025 19:25
Mitähän lie Laitilan autotehtaalla hautumassa kun on siivouspäivä..
Sama tuli mieleen :mrgreen:

On tuo Kulmis kyllä melkone velho..
Teemu paimiosta
#1266,
Teemun edelliset avot
Muut menopelit
Opel Corsa-e 2023
Opel Corsa S 1.4T 2019
Projektina 900S 1992
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

En tunne tapausta ja tuotteensa ovat epäkiinnostavia ja hinnakkaita !
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
tturku
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 5908
Liittynyt: To Heinä 21, 2005 16:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja tturku »

Hinnakkaita, kyllä, mutta omaan silmään helvata kaunis biimeri :mrgreen:
Tommi Turku #2632 o4oo-323138 Espoo
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96
Scraab
"Turbo"
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2018 13:03

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja Scraab »

tturku kirjoitti:
Ke Loka 01, 2025 20:33
Hinnakkaita, kyllä, mutta omaan silmään helvata kaunis biimeri :mrgreen:
Juu, ja Volvonakin niin linjakas, että hovihankkija Bertonen toimistolla voi mennä espressot väärään kurkkuun :D!
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

Isketään vähän tarinaa. Tositarinaa.
Bongasin Porvoosta huudossa tämän -> https://huutokaupat.com/kohde/5767990/c ... t-ecc-2008

Aika passeli, iso sedan, automaattilaatikko ja laiskanpulskea pikkuinen kutoskone. Kuvien ja tekstin perusteella vaikutti ihan mielenkiintoiselta, eikä kilsatkaan ihan hurjat. Kuitenkin, oli maininta täristävistä takajarruista ja huonosta huoltokirjasta. Minua kiinnosti, mitä tarkoittaa täristävät jarrut ja mikä on huono huoltokirja, kun ei siitä kuviakaan oltu vaivauduttu ottamaan, ynnä mitä muuta tuosta löytyy. Minun kokemukseni mukaan ainakin Porvoon Rintajouppi laittaa huutoon vain ne heikoimmat yksilöt.
Soittelin ilmoituksen numeroon, mutta "vastuuhenkilö" ei vastannut. Siispä Yaris Cross alle ja ajelin myymiöön. Hetken odottelun jälkeen sain avaimet ja koekilvet, eikun tutkimaan.

Avasin konepellin ja katsoin moottoriöljyt. Alle alarajan, mutta näyttivät ihan uusilta. Häh ? Pyysin Rintajoupin haalareihin pukeutuneelta ystävälliseltä hanslankarilta sen verran öljyä, että saadaan pinta merkkien väliin, periaatteesta en lähde ajamaan vähillä öljyillä, kun kerran olen koeajolla autosta vastuussa.

Ehdin siinä öljyputelin löytymistä odotellessa tsekata auton päällisen puolin ja paperitkin. Ovien alareunat hyvässä kunnossa, takalokarin kaarissa pientä alkavaa ruostetta, mutta helppo vielä ottaa kiinni. Huoltokirjassa oli merkintä omatoimisesta alustan ja koteloiden suojauksesta, alusta ei näyttänyt pahalta. Kesärenkaat olivat puolikuntoiset, talvirenkaita ei ollut kyydissä.
Sisusta siisti, paitsi kuskin penkki ulkoreunasta revennyt, joka näkyi toki jo kuvissa. Tyypilliset aikansa Korea"nahkat", ihan mukava istuskella, ei siinä.
Maalipinta kaipasi siistimistä, mutta ihan ok kunnossa ikäisekseen, ei isoja huomioita. Ajovalojen umpiot kaipasivat kiillotusta.

Ilmossa luki "- Jarrut täristää.", Edessä oli toisella puolella uudehko satula, muuten vaikuttivat levyt ja palat normaaleilta. Takana ei sitten ollut jarruja enää ollenkaan. Palat loppu, levyt täysin loppu. Tämä varmistui ajossa, paitsi jarruttaessa, rahisi takapää koko ajan ajaessa ilman jarruun koskemistakin. Koeajon jälkeen oli takana aika lämmintä. Todennäköisesti myös satulat on syytä uusia ja koko paketti purkaa käsijarrusysteemiä myöden.

En muutenkaan ajanut suunnittelemaani lenkkiä, koska en uskaltanut mennä moottoritielle, takajarrut olivat sen näköiset, että saattavat leikata kiinni koska tahansa tai vaihtoehtoisesti pudota tielle :lol:

Huoltokirjan mukaan vaihteistoöljyt oli vaihdettu ainakin kerran, hyvä, koska 5-lovinen Aisin on muuten kestävä, mutta vaatii mielellään säännöllisiä öljynvaihtoja n. 75 tkm välein, jakopää on ketjulla ja se ei rallatellut. Heikohkosti oli merkintöjä, mutta oli sen ilmossa mainitun 70 tkm jälkeenkin. Öljyhuollosta oli merkintä tämän vuoden huhtikuulta, sen jälkeen autolla oli ajettu ennen minua vain 16 km. Se selitti, miksi öljy oli ihan kirkasta, mutta ei selittänyt sitä miksi oli alle alarajan. Autohan oli kaiken kaikkiaan sen näköinen päältä, konepellin reunoista yms., että se on seissyt sieltä huhtikuusta jonkun puun alla ajamatta ja sitten suoraan Rintajoupin pihaan.

Huoltokirjan merkinnän mukaan öljy oli vaihdettu oikein huoltoliikkeessä. Minä vähän luulen, että koneeseen oli kaadettu 5L öljyä, kun siihen 70 euron vaihtotarjoukseen tms. sisältyi vain se viisi litraa. Tuossa on muistaakseni 6.4, joka tapauksessa yli 6L tilavuus. Ainakin öljyn kohta tikussa viittasi juurikin reilun litran vajaatäyttöön. Jestas sentään...

Kaikki sähkövempeleet toimivat kuten piti, ei moittimista. Ikävä yllätys oli, että sisäpuhaltimen moottori piti jatkuvaa ja *ittumaista vinkunaa, olisi pakko vaihtaa. Koeajon jälkeen kuuntelin lämmintä konetta konepelli auki hetken, laturin suunnalta kuului jonkin sortin vitkutusta, voi olla, että vaatisi pelkän moniurahihnan ja/tai rissan vaihdon, mutta jotain kuitenkin. Vaihdelaatikko toimi koeajolla kuten piti ja muutenkin auto oli mukavan leppoisa ajettava, miinus flektin vikinä ja takapään jarrujen rohinainen sinfonia. Ai niin, kilsoja ei ole 177 tkm kuten ilmossa lukee, vaan 181.5 tkm.

Hyvä oli taas käydä ajamassa. Kysyin myyjältä täälläkin, että käydäänkö näitä huutokauppa-autoja paljon koeajamassa. Ei kuulemma juuri koskaan. Kiva olla outolintu ! En aio jatkaa huutamista, tuossa olisi ihan hyvä aihio jollekin, joka osaa ja viitsii tehdä korjaushommat itse. Äkkiseltään sisäflektiin ja takajarruihin ja laturin suunnille menee muutamia satoja euroja pelkkiin osiin, työt teettämällä ollaan varmasti lähempänä tonnia, kuin viittäsataa. Jos tuo alle tonnilla lähtisi, niin miksei, vaan tuskin lähtee. Katsastuskin on odottelemassa jo helmikuussa.

Täytyy vissiin jatkoa ajatellen rakennella itselle joku puuhapakki, kun käy näitä katsomassa. Moottoriöljyä, jäähdytysnestettä ja muuta pientä... Että pääsee edes koeajolle. Se joka tuon huutaa ja jos tulee kaukaa, niin on mielenkiintoinen kotimatka noitten takajarrujen kanssa. Minusta kommentit ilmoituksessa ovat aika alakanttiin. Mulla on aika hyvä näppituntuma siitä, millaisia autoja mikäkin ketju laittaa huutokauppaan ja mikä on ilmoitusten taso. Rintajoupin kohdalla täytyy aina olla todella tarkkana ja työkalupakki mukana.

Kyllä oli mukava ajella Yarpalla kotiin, saatiin vielä pyöreitä täyteen kotimatkalla.
Kuva

Todennäköisyys sille, että jotain edullista tulee pihaan on tämänkin kokemuksen perusteella muutaman prosentin luokkaa. Vaikka tuote olisi kuranttikin, niin hinnanmuodostus on se seuraava ongelma. Tämä on viimeisen puolen vuoden aikana kääntynyt niin päin, että melkeinpä Nettiautosta löytyy järkevämpää ostettavaa, jos on löytyäkseen.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
JP_Vette
"Hölösuu"
Viestit: 5455
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2006 21:55

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja JP_Vette »

IC1970 kirjoitti:
Pe Loka 03, 2025 16:36
Täytyy vissiin jatkoa ajatellen rakennella itselle joku puuhapakki, kun käy näitä katsomassa. Moottoriöljyä, jäähdytysnestettä ja muuta pientä... Että pääsee edes koeajolle.
Jos tikku ei sen vertaa kastu, että uskaltais koeajolenkin heittää, niin eikö se oo vähä turhaa sitä omaan piikkiin ostaa vaan jättää suosiolla koko koeajon tekemättä? :roll:

Toki jos tarkotus on ostaa öljysyöppö ja korjata se kuntoon, mutta muuten itse suhtaudun noihin vähä niin, että jos se ketään ei kiinnosta, niin todennäkösesti sillä on ajettu öljynpainevalolle asti.

Toki öljynpainevalokaa ei ole maailman loppu. Entisen työkaverin Astra vilkuttelu aina mutkis punasta kannua ja koko kesän se sillä ajo, kun aina suoralla sammu. Joku kerta lounaalla käydes sit lisättiin pari-kolme litraa et edes tikku kastu ja ei se siitä moksiskaan ollu. Ajeli viä vuosia, ja on niin perusnuuka, että ties vaikka viäki olis käyttiksenä.
900 Cabriolet 2.0T '95

Exät: 9000 CS 2.3i '92, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Avatar
tetammi
"Saabisti"
Viestit: 7748
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 11:14
Paikkakunta: Paimio

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja tetammi »

Scraab kirjoitti:
To Loka 02, 2025 08:19
Juu, ja Volvonakin niin linjakas, että hovihankkija Bertonen toimistolla voi mennä espressot väärään kurkkuun :D!
Tuota en ite osannut noin hyvin kiteyttää mut on just noin :mrgreen:

Lueskelin tuon projektitopiikin jo aikoinaan läpi ja on ihan käsittämätöntä miten taito ja silmä osunut samaan kaveriin.

Jossain hän taisi sanoo et pitää vaan luottaa osaamiseensa ja jatkaa vaan :mrgreen:

On toki tehnyt monta muutaki huikeita laitosta mm 145 Express D5 koneella
https://kulmamies.kuvat.fi/kuvat/Volvo+ ... ss+D5252T/
Teemu paimiosta
#1266,
Teemun edelliset avot
Muut menopelit
Opel Corsa-e 2023
Opel Corsa S 1.4T 2019
Projektina 900S 1992
IC1970
"Hölösuu"
Viestit: 4159
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 20:07
Paikkakunta: Borgå

Re: Ajatuksia autoilun arjesta ja muustakin

Viesti Kirjoittaja IC1970 »

JP_Vette kirjoitti:
La Loka 04, 2025 08:47
IC1970 kirjoitti:
Pe Loka 03, 2025 16:36
Täytyy vissiin jatkoa ajatellen rakennella itselle joku puuhapakki, kun käy näitä katsomassa. Moottoriöljyä, jäähdytysnestettä ja muuta pientä... Että pääsee edes koeajolle.
Jos tikku ei sen vertaa kastu, että uskaltais koeajolenkin heittää, niin eikö se oo vähä turhaa sitä omaan piikkiin ostaa vaan jättää suosiolla koko koeajon tekemättä? :roll:

Toki jos tarkotus on ostaa öljysyöppö ja korjata se kuntoon, mutta muuten itse suhtaudun noihin vähä niin, että jos se ketään ei kiinnosta, niin todennäkösesti sillä on ajettu öljynpainevalolle asti.

Toki öljynpainevalokaa ei ole maailman loppu. Entisen työkaverin Astra vilkuttelu aina mutkis punasta kannua ja koko kesän se sillä ajo, kun aina suoralla sammu. Joku kerta lounaalla käydes sit lisättiin pari-kolme litraa et edes tikku kastu ja ei se siitä moksiskaan ollu. Ajeli viä vuosia, ja on niin perusnuuka, että ties vaikka viäki olis käyttiksenä.
Olet toki oikeassa, tuskin tulee huudeltua tai välttämättä edes koeajettua, jos tikku on kuiva. Onneksi tällä kertaa ajomatkaksi muodostui yhteensä vain 35 kilometriä. Juurikaan en ole enää vaivautunut merta edemmäs kalaan. Pari vuotta sitten "kannatti" vielä ajella pidempiäkin lenkkejä tsekkaamaan autoja ja jotain saattoi jäädä käsiin, nykyään hinnat nousevat sen verran koviksi, ettei se enää kannata, edes harrastuksen vuoksi. Helpompi melkein alkaa vääntää kiinteästi hinnoitelluista hintaa alas havaintojen perusteella.

Ja ei tosiaan öljysyöppöä mielellään enää pihaan, eiköhän se edellinen Accord täyttänyt sen tarpeen lopullisesti.

Vaikka kaikenlaista olen vilkuillutkin viime aikoina, niin kyllä tässä vähitellen on sellainen fiilis alkanut muodostua, että museoauto tai sellaisen aihio voisi olla se mukavin vaihtoehto, kun käyttöä tulee kuitenkin vähän. Sopivan vanhoja ja yksinkertaisia, joille voi tehdä paljon itse ja koittaa löytää kohtuullisesti ajetun yksilön, joka on todellisessa mr-kunnossa. Ensi vuonna voi viedä näytille vuosimallia 1995, josko niitä alkaisi stalkata tosissaan ja/tai vuoden-pari vanhempia.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634
Vastaa Viestiin